Niin, sitähän sanotaan että kapitalistinen satu alkaa sanoilla ”olipa kerran” ja sosialistinen satu puolestaan sanoilla ”kerran tulee olemaan”. Nyt en sinänsä puutu satuihin enkä talousjärjestelmiinkään vaan muistelen taas kertaalleen sitä, mitä joskus oli, mutta ei pahemmin ole enää. Ajan kulkua tai jotain sinnepäin. Muistelun kohteet on valittu hyväksi havaitulla stetson – harrison-menetelmällä.
Mennään
ensiksi tavalliseen kauppaan. Arvostan suuresti kaupan myyjien toimintaa, mutta
voi sanoa että heidän työnsä on sinänsä helpottunut entisistä ajoista. Nythän
he vain pyyhkäisevät viivakoodin lukijaan ja se laskee automaattisesti summan
valmiiksi. Joskus Kekkoslovakian aikaan myyjät paukuttelivat vielä mekaanista kassakonetta:
Toinen
mekaaninen – myöhemmin sähköinen – masiina joka on ajan myötä kadonnut on
tietysti kirjoituskone. Itselläni on vielä jemmassa tällainen vanha matkakirjoituskone.
Tai ainakin oletan että se on työhuoneessa kaiken rojun alla:
Olihan aikanaan sellainen ammattinimikekin kuin konekirjoittaja. Ja muistaakseni myös sellainen kuin piirakanrypyttäjä. Ovathan nämä tietokoneet käteviä mutta aika ajoin mietin että mitäs sitten jos netti ja tiedostot kaatuvat? Kirjoituskoneella tehtyyn asiakirjaan ei mikään virus voinut iskeä. Tietysti osa tietokonemaailmaakin on jo varhaisempaa kivikautta joten nuoremmille disketti on jotain outoa. Lähinnä se kai tunnetaan tietokoneella nykyisin tallentamisen symbolina:
Kuvassa varhaisia
tietokonetallennuksen muotoja
Nuoremmille
lukijoille joille älykännykkä on kasvanut käteen kiinni on lankapuhelin
tietysti varsin vieras:
Itse
pysyin lankapuhelimessa muuten hyvin pitkään enkä hankkinut kännykkää. Olihan
siinä se etu että ihminen ei ollut aina tavoitettavissa. Ja kun puhelin tuli
mainittua niin tulee tietysti muistaa puhelinkoppi:
Nämähän
sitten hävisivät pikkuhiljaa kun kännykästä tuli vakio. Yksi jo kauan sitten
kadonnut viestinnän väline oli sähkösanoma:
Korusähkeitähän
voi tietysti vieläkin lähettää, mutta posti ei enää sitä palvelua tarjoa.
Siirrytään
sitten tiedon liikkumisesta ihmisten liikumiseen ja muistellaan sympaattista
lättähattua:
Jos nyt
totta puhutahan niin eihän lättähatun matkustusmukavuus mitään kovin huippua
ollut mutta pysähtyihän se sentään kaikille mahdollisille pysäkeille. Ja
ymmärtääkseni sanonta ”toimii kuin junan vessa” on peräisin lättähatusta. Sen
vessanpöntössä kun ei ollut juurikaan liikkuvia osia vaan lasti tippui reiästä
suoraan raiteille. Sinänsä muistini mukaan rautateillä oli vielä 1970-luvun
alussa myös höyryvetureita käytössä ja jonkinlainen muistikuva minulla on että
olisin aivan nulikkana ollut sellaisen kyydissä.
Mennään
sitten rautateiltä tiedon valtatielle tai jotain sinnepäin. Minä kuulun vielä
siihen ikäluokkaan jolle koulussa opetettiin laskutikun käyttö:
Sitten
1970-luvun lopullahan alkoivat tulla ne taskulaskimet. Enkä usko, että osaisin
itsekään enää käyttää kyseistä välinettä.
Joo, ja – niin
kuin nykyinenkin suomalainen – kaipasi kekkoslovakialainen viikonloppuisin
viihdettä. Tosin siihen tarvitsi valmistautua eri tavalla kuin nykyisin kun
käytössä oli pelkkä käteinen raha. No joo, shekkejä oli mutta pääosin
kekkoslovakialainen meni pankkikirjan kanssa pankkiin, nosti tarvittavan rahan
ja sillä oli sitten pärjättävä vaikka suu olisi kuinka napsunut:
Ja kun
rahasta puhutaan niin yritettiinhän sitä silloinkin tuurilla. Lotto ja veikkaus
ovat olemassa nytkin mutta tuolloin oli myös tasapeliveikkaus jonka kuponkia ei
netistä näytä enää löytyvän mutta löytyi sentään mainos:
Tasapeliä
tuli itsellä joskus veikattuakin – nollatuloksella – mutta raha-arpaa ei tullut
koskaan kokeiltua.
Kyseistä
raha-arpaa pelattiin Suomessa jo ennen sotia ja aina 1980-luvulle saakka. Siirrytään
maaseudulle. Katson maalaismaisemaa ja ymmärrän jne. Yksi asia joita Suomi oli
aikanaan täynnä oli lato:
Erityisesti
tasaisesta Pohjanmaasta saattoi sanoa että ei siellä ole kuin peltoja ja
latoja. Nythän ladot – samoin kuin heinäsuovat – ovat korvanneet ne muoviin
käärityt hirvenmunat. Toinen koko lailla kadonnut rakennelma oli ennen vanhaan omanlaisena
nuorisotalona toiminut maitolaituri:
Laitetaan
vielä loppuun pieni muotikatsaus 1970-luvulta eli Retu-kengät:
Tosin en ole aivan varma että olivatko Retut tosiasiassa varsinainen katsemagneetti. No, eri ajat, eri muodit. No niin, tässä näitä tällä kertaa. Mikä oli postauksen tämän kertainen yhteiskunnallinen sanoma? No ei yhtään mikään. Huvittaa vaan välillä muistella menneitä.