perjantai 1. syyskuuta 2017

VIERAITTEN VANKINA

Niin kuin lukija tietää, minä työskentelen lastensuojelussa. Olen useissa kirjoituksissani kertonut, että lastensuojelu ei toimi niin hyvin kuin se väittää, mutta ei toisaalta niin huonosti kuin hurjimmat huhut kertovat. Yhtä kaikki, törmäsin tuoreeltaan Oikea Media-julkaisun uutiseen joka puolestaan oli kerännyt aineistonsa Breitbart-julkaisusta ja The Timesista. Sen perusteella voi todeta, että Suomessa lastensuojelulla voisi mennä paljon, paljon huonomminkin. Katsokaa kahta kuvaa:



Kysymys: mitä näissä kuvissa tapahtuu?

Vastaus: Kysymyksessa on viisivuotias englantilainen tyttö, joka on paikallisen lastensuojelun toimesta otettu huostaan. Ja sijoitettu englantia osaamattomaan islamilaiseen sijaisperheeseen jossa hänet pakotetaan opettelemaan islamilaisia tapoja. Tapahtumapaikkana Lontoossa sijaitseva Tower Hamletsin alue, jossa alle kolmasosa väestöstä on etnisiä valkoisia brittejä.

Tätä ei ole tapahtunut Suomessa. Vielä. Mutta Suomessakin löytyy yllin kyllin utopisteja, jotka keksisivät itselleen perustelut hyväksyä tuollainen toiminta. Ja utopistithan tässä maassa pitävät valtaa.

Pidemmän uutisen asiasta voi lukea Oikeasta Mediasta, Breitbartista tai The Timesista.

Onko tuossa uutisessa kuva Suomesta kahdenkymmenen vuoden kuluttua?

Kuka haluaa tuollaisen tulevaisuuden? Kuka haluaa, että pienet lapset luovutetaan islamilaisille vangeiksi?

*

Päivitys lauantaina:

Vakikommentoja Achtungin linkittämän tiedon mukaan tyttö on nyt siirretty isoäidilleen. Joku järki siis sentään, mutta vasta yleisen metelin jälkeen. Linkki ja toinen linkki.

52 kommenttia:

RI kirjoitti...

Täällä Eestissä ovat politiikot toivoneet nuorten eestiläisperheiden paluumuuttoa. Erityisesti Suomesta on lisääntyvässä määrin perheitä palannut. Syy on lähes kaikissa ollut mutakuonojen invaasio ja kouluolojen radikaali huonontuminen. Vanhemmat haluavat lapsensa turvalliseen ympäristöön. Tämä lienee luonnollinen reaktio. Myös huomattava lapsilisän korotus, nyt 500 euroa/kk, jos on kolme lasta. Eilen tulleen tilastokeskuksen tiedon mukaan Eestin talouskasvu on yli 5%, EU:n korkein ja työvoimasta alkaa olla pulaa. Rakennusala etsii osaajia ja tietysti palkat tallaisessa tilanteessa nousevat. Poliitikot eivät kuitenkaan usko ylikuumenemiseen. Meillä Suomessa on ollut liian pitkä ns. hyvä aika ja nyt asioista päättävät, mitään ymmärtämättömät enenevässä määrin. Ns. itäblogin maissa " sota "jatkui 50 vuotta pidempään, joten he eivät anna maataan miehittää.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, RI. En ihmettele virolaisten ratkaisua. Ne ovat nykyisellään huomattavasti fiksumpia kuin me.

Anonyymi kirjoitti...

https://beta.oikeamedia.com/o1-37021

Lemminkäinen kirjoitti...

Tytöltä napattiin ristikaulakoru pois, hän ei saa syödä pekonia sisältävää ruokaa, joulu ja pääsiäinen ovat tyhmiä ja eurooppalaiset naiset ovat hölmöjä ja alkoholisteja. Silleen joo. Kun tytölle opetetaan seuraavat kymmenen vuotta että vääräuskoiset tulee tappaa, niin hän luultavasti tappaa vanhempansa. Tämä on hyvä esimerkki kahden eri todellisuuden nokkakolarista. Tytölle pakotetaan kulttuuria, mikä on pakottajien mielestä sitä oikeaa kulttuuria, koska heidän identiteettinsä ja kulttuuriperimänsä korreloi keskenään. Integraatiosta tuli mieleen että olisiko kuinkakin vaikeaa integroida koira kissan tavoille!

Reijo Koiras kirjoitti...

Lukaisin tuon Oikean Median jutun, ja onhan tuo kyllä melko karua. Taas yksi esimerkki siitä, kuinka monikulttuurisuusprojekti luo ongelmia ja kuinka poliittinen korrektius estää niiden korjaamisen. Varmaan monet noista viranomaisistakin tietävät, kuinka väärin tuo on, mutta rasismisyytteiden pelossa pitävät suunsa kiinni.

Veijo Hoikka kirjoitti...

Luin tuon artikkelin jo tuoreeltaan.
Nyt mennään alueelle, jossa met radikalisoidutaan.
Nyt!
Ei edes viitettä mihinkään positiiviseen tällä kertaa, täältä.
Ei-kantasuomalaiselle vaimolleni en kykene selittämään mikä meissä on vikana, hän sentään ihannoi Suomea paikan päällä yli 10 vuotta.
Näyttää huonolta, english-swedish-finishland, viimeksi mainittu pelastettavissa (?).
Olin Kabulissa duunissa vajaa 30 v. sitten, välillä pelotti.
Täytyy testata uudelleen, pelkoon ei ole enää arvopohjaa!?

Veijo Hoikka kirjoitti...

Lisäys.
Nyt ei puhuta suomi-virovertailusta (yllä).
Nyt puhutaan niistä inhimillisistä ominaisuuksista, jotka ylikäveltynä olet, .

Ukkeli kirjoitti...

Iso-Britanniassa on myös näitä grooming-juttuja, Rotherhamissa yli tuhatta lasta raiskattiin ja paritettiin, muitakin juttuja on ollut. Nuo lapset olivat melkein järjestään lastensuojelun asiakkaita, valittivat kyllä, mutta heitä ei kuunneltu, koska virkamiehet olivat mukana. Olisit varmaan kuullut, jos Suomessa olisi tuollaista menoa. Tosin olihan meillä Vilja Eerikan kuolema ja Oulun insesti-isä. Miten voi omaa lastaan kohdella niin julmasti?

Anonyymi kirjoitti...

En hyväksy moista toimintaa missään olosuhteissa ja pienen tytön laittaminen naisvihamieliseen kulttuuriin on suorastaan rikollista. Englannissahan kai hyväksytään myös sukupuolenvaihdokseen tähtäävät toimet murrosikää lähestyville lapsille. Mihin oikein on kadonnut se kuuluisa maalaisjärki? No, ehkä se on jäänyt sinne maaseudulle ja mitä isompi kaupunki, sen älyttömämpää on meininki . Kas, kun isot kaupungit luonnollisesti pyrkivät ja pystyvät palkkaamaan ne maan koulutetuimmat ja parhaat tietäjät ja tekijät, joista Impivaaran lemu on kaukana...

Rouva Ano

Snowcamo kirjoitti...

Kun pato lopulta pettää, on jälki rumaa. Oikeudenkäyntejä ei järjestetä, mutta tuomiot jaetaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Lemminkäiselle, Reijo Koiraalle, Veijo Hoikalle, Ukkelille, Rouva Anolle ja Snowcamolle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Kiitos linkistä. Pusa kirjoittaa kerta kaikkiaan asiaa.

Lemminkäinen: Ja onhan näitä valkoisia islamiin hurahtaneita tyttöjä lähtenyt sinne Syyriaankin.

Reijo: Kyseinen aluehan on omaa kuntaansa joten voi olla, että viranomaisetkin ovat kovasti muslimivoittoisia. Mietin vaan sitä, että miksi islamilainen perhe ryhtyisi kristityn tytön sijaisperheeksi? Mieleen tulee äkkiseltään kolme vaihtoehtoa:

1. Raha
2. Käännyttäminen
3. Raha + käännyttäminen.

Veijo: Jos tuollaisesta ei ihmiset ala radikalisoitua, niin mistä sitten? Joskus Suomessa oli huomattavasti enemmän ihailtavaa kuin nyt.

Ukkeli: Tuon tyyppisiä ilmiöitä on kyllä valitettavasti Suomessakin. Onneksi huomattavasti vähemmän kuin Englannissa.

Rouva Ano: Näyttää vaan siltä, että Iso-Britannia on tuossa hulluudessa kärkimaa. Mitähän hittoa siellä on oikein tapahtunut? God save the Queen…

Snowcamo: Näin on tupannut käymään maailman sivu.

Anonyymi kirjoitti...

GoV-blogi raportoi tapauksesta myös. Sittemmin sivuston uutiskoosteessa kerrottiin, että paikallinen oikeusistuin olisikin kuluneella viikolla, asian saatua julkisuutta, määrännyt tytön lailliseksi sijaishuoltajaksi hänen oman isoäitinsä. Vaan lieköhän vanhasta, leppoisasta anglikaani-Englannista reliikkiäkään jäljellä?

Terv Achtung

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Achtung. Toivotaan, että tuo pitää paikkansa. Olis jotain järkeä jatkuvan hulluuden keskellä. Olisko sulla muuten laittaa tuohon linkkiä? Minä luulen, että kyllä sitä vanhaa Englantia on vielä paljonkin jäljellä, mutta se elää suurempien kaupunkien ulkopuolella. Niin kuin täällä Suomessakin.

Anonyymi kirjoitti...

GoV-sivustolla olleen insertin lähdelinkki: https://www.blazingcatfur.ca/2017/08/30/christian-girl-fostered-in-muslim-home-can-rejoin-family-judge-rules/

Minähän peilailin Englannin tilannetta Saksan vastaavaan, jota olen vähän tiiviimmin seuraillut. Saksassa tilanne on nyt erittäin nopeasti mennyt semmoiseksi, että yhä pienempien paikkakuntien vapaina olevia majoittamiseen sopivia kiinteistöjä on ungefähr väkisin otettu "Merkelin vieraiden" majoitukseen. Türkejä ja Jugoslawejahan (nämä siis bosniakkeja ja albaaneja) löytyi jokunen lähes joka pikkukylästä jo 80-luvulla, mutta niistä ei suuremmin välitetty, ja pysyivätkin kutakuinkin omissa laumoissaan.

Muistutan vielä siitä, että Englannissa, kuten myös suurimmassa osassa Saksaa, maaseutuasutus on keskittynyt paljon enemmän kyliin kuin Suomen maaseudulla. Hessenissä ja jossain Rheinland-Pfalzissa kylien välinen maaseutu on kutakuinkin tyhjää asutuksesta: peltoja, peltoaukeiden reunoilla kasvavia korkeita pylväshaavikoita, pienehköjä metsäalueita, korkeammilla alueilla niittyjä ja hedelmäviljelmiä, teitä, sähkölinjoja, tuulipuistoja. Noilla seuduilla jopa perinteiset maatilat karjasuojineen ovat usein ns. kylänportin sisäpuolella: pellot ovat sitten kylän ulkopuolella. Baijerissa sen sijaan on pitkin maaseutua vähän meikäläiseen tapaan (isonjaon jälkeen) sijoittuneita maatiloja omien maidensa keskellä.

En ole koskaan käynyt Englannin tai muuallakaan Britannian maaseudulla. Olen kuitenkin siinä käsityksessä, että siellä maasta jotain >90% on <1% aristokraattisukujen omaisuutta. Nämä puolestaan vuokraavat maitaan pitkäaikaisilla sopimuksilla ammattimaisille farmereille, jotka kukin pyörittävät erittäin suuria maatalousyrityksiä/tiloja, ainakin meikäläisiin verrattuna. Maatiloja siellä on siis varsin vähän ja harvassa. Talonpoikaista maataloutta ja siitä seuraavaa asutusinfraa ei Englannin maaseudulla käytännössä ole. Jossain Skotlannin ylämailla taitaa olla nummien keskellä yksinäisiä lammastiloja, mutta Englannin maaseudunkin kylät ovat lähes kokonaan ns. tilattoman väestön (maataloustyöläisiä, ammattilaisia, sittemmin myös teollisuustyöläisiä, uudemmanaikaisia yrittäjiä jne) asuttamia. Britannia on ottanut avosylin vastaan ainakin 60 vuotta muinaisen siirtomaa-Intian väkeä, joita kaikkia kutsutaan termillä "South Asian". Rikosuutisissa tämä ilmaus tarkoittaa useimmiten pakistanilaisia tai bengaleja - siis muhamettilaisia. Näitäkin luulisi jo valuneen pitkin maaseudun kyliä, ja uusia muhiksia tulee koko ajan Ranskan läpi. Lieneekö siellä siis enää postimies-Paten kyläidylliä olemassakaan?

Terv. Achtung

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Achtung ja kiitos linkistäsi sekä lisäpäivityksestä tuosta maaseutuasumisesta noissa maissa. Tuossa oli minulle paljon uutta.

Anonyymi kirjoitti...

Joo-o, minkähänlainen kalabaliikki tuosta olisi ollenkaan nostettu jos roolit olisivat olleet toisinpäin? Muslimi-tyttönen laitetaan kristittyyn sijaisperheeseen, aamiaiseksi "british breakfast" pekonineen päivineen, päivälliseksi vaikkapa sianlihaa ja kirkkoon sunnuntaisin? Ehkä tämä sijaisperhe olisi joutunut kuvainnollisesti ristiinnaulituksi näissä nykyajan noitavainoissa? Jotenkin kaipailisin näiden viranomaisten toimintoihin sitä maalaisjärkeä, mutta on tainnut tämä multikulti-ideologia sokaista silmät ilkeiltä faktoilta, pitkin Länsi-Eurooppaa.

Eevalta tiukkaa asiaa Ideologian diktatuuri, jokseenkin tyhjentävästi selitetty.

OT:nä Simo Häyhän muistokolikosta on noussut pienimuotoinen häly. Onhan toi tarkka-ampujan poseerauskuva hyvin Talvisotaa ja Häyhää kuvaava, mutta jos kuvan mannekiinina on oikeasti ollut joku ruotsalainen vapaaehtoinen (kaikki kunnia myös heille), niin jälleen on vedelty mutkia suoriksi ja jäänyt faktoja tarkistamatta. Mutta yhtä kaikki tuolleenhan Häyhä itsensä suurinpiirtein naamioitsi, ja kuten jutusta tulee ilmi niin hän ei todellakaan käyttänyt pistintä ja väärä kiväärimalli.

Tämä on tätä taiteellista vapautta ja artikkelissa olleet Simon kuvat olisivat kyllä sopineet ihan yhtä hyvin muistokolikkoon, mutta mielestäni menköön tämä nyt sitten Häyhästä. Hänen kaatoluvut tulevat omiin sfääreihinsä kun ajattelee, että hän ei edes käyttänyt kiikaritähtäintä ja hänellä oli vain muutama kuukausi aikaa "neutralisoida" noi kaikki itänaapurin soturit.

Oman nimimerkkini tulin keksineeksi virolaisista vapaaehtoisista (vai pitäisikö sanoa eesti?) jotka olivat SA:n riveissä Jatkosodassa, tässä heidän museo Tartton lähistöllä. Ja tässä toinen mielenkiintoinen mesta Viron vapaussodan museo Lagedissa, Tallinnasta itäänpäin. Jos joku teistä Virossa päin liikkuu ja on kiinnostunut historiasta, niin suosittelen käymään noissa.

@Achtung, toi oli mielenkiintoinen maaseutukuvaus Saksasta.

- Soomepois Eestist -

Dorka kirjoitti...

Suomessa lastensuojelun sijaisperhe saa reilut parisataa per vrk lapsi. Siitä on seurannut business ja joillain sijaispeheillä on jopa kaksi toimipaikkaa joissa on maksettu henkilökunta. Läheltä seuranneena se arvokas työ lasten auttamiseksi on mennyt liikaa bisnestoiminnaksi ja miksei ns muslimitkin hyötyisi rahan tulosta. Näin se vaan menee...

QroquiusKad kirjoitti...

Lienevät retorisia nuo bloggauksen lopun kysymykset, kuka haluaa länsimaisia lapsia muslimien vangeiksi? Tiedämmehän me hyvin, ketkä tätä haluavat. Vaikeampi kysymys sitten on, että miksi? Tietänevätkö kaikki asianomaiset itsekään niin tarkoin?

Brittien maaseutuasumisen muodoistahan on ollut juttua metsästykseen liittyvien EU-asioiden yhteydessä. Metsästys kun monessa EU-maassa, eritoten Englannissa on totaalisen erilaista kuin Suomessa: pienen yläluokan elitistinen huvittelumuoto, johtuen maanomistuksen keskittymisestä feodaaliajan peruna harvoihin käsiin. Niinpä päättävissä pöydissä on tiettävästi aiemmin ollut lievää suurempia vaikeuksia ymmärtää suomalaisten näkökantoja metsästykseen.

Ilmeisesti tällä vuosituhannella ovat sen suunnan toimijamme saaneet tässä suhteessa edes jotain positiivista aikaan, koska ainakaan viime aikoina ei metsästystä ole EU:n suunnalta oltu meiltä kieltämässä. En liene kovin väärässä olettaessani kunnian tästä kuuluvan suureksi, ellei suurimmaksi osaksi Jussi Halla-aholle, mitenkään väheksymättä kaikkia muita asiaan vaikuttaneita.

Häyhä-muistokolikon tapaus on ikävämmänpuoleinen. Kovastihan sitä toivoisi, että olisivat valinneet tarkemmin sen kuvan esittämään nimihenkilöä itseään, eikä ruotsalaista sotilasta Mauser-kivääreineen. Mutta toisaalta kuva on epäilemättä huomattavasti näyttävämpi ja toiminallisempi kuin yksikään Häyhää todella esittävä valokuva, joten ehkä tämän kanssa voi elää, varsinkin kun asia on kaikkien tiedossa?

Anonyymi kirjoitti...

Terve ykä. Mitähän mahtaa Hirvisaari rivien välissä tarkoittaa. https://mvlehti.net/2016/10/13/hirvisaari-elamme-keskella-tietoista-ja-tahallista-madatysta/
Kuka,miten ja miksi ajaa eurooppalaisten rotujen näivetystä???

Anonyymi kirjoitti...

Soomepois, kiitos huomiosta! En muuten ole tarkemmin perehtynyt Häyhän tekniikoihin, enkä tiennyt hänen ampuneen avotähtäimellä. Lohdullista sikäli, että itselläni meinasi ensimmäinen hirviammuntakoe mennä vituralleen, kun koetin ampua kiikaritähtäimellä. Tietenkin olin harjoitellut sillä vaikka ja kuinka, mutta koetilanne tuotti yllärin. Persiilleen menneen ensi yrityksen jälkeen ruuvasin kiikarin irti, ja johan meni kaikki laakit ihan puhtaasti, jopa kelvollisin numeroin. Avotähtäimen kanssa tunsin vaan olevani paremmin yhtä ympäristön ja maalin kanssa.. liekö ollut joku "trust the Force"- efekti. Toki ymmärrän, että satojen metrien tarkka-ammunnassa tekniikka tekee ihmeitä, kun sen hallitsee.

Mutta maaseutukuvaus on varsin laajalti ihan totta. Itse olin 80-luvulla töissä yläbaijerilaisella isohkolla maatilalla, suht. lähellä Müncheniä. Vierailin kuitenkin muuallakin töissä olleiden suomalaisten luona. Yksi mieleenjäävimpiä kohteita oli kyläpahanen Baijerin osavaltion luoteiskulmassa, ns. Unterfankenin hallintoalueella; Nürnbergistä Frankfurt a.M:iin päin. Tuo on seutua, jota Alpeilla ja Tonavan laaksossa olevat (Altbayern) eivät edes oikeaksi Baijeriksi tunnusta - "Äsch, das sind die Preussen" [Äsch, dössan d'a Prraissen sikäläisittäin sanottuna]. Vierailukohde oli porsaita tuottava sikatila - ihan siellä mukulakivetyn kylänraitin varrella. Tilan pellot olivat siis kylän ulkopuolella, mutta siat siellä kivisen, kalkitun päärakennuksen takana sikalassa nätisti röhkimässä. Lanta- ja viljaralli ajettiin vainioille/-lta tilan portista, kylänraittia pitkin. Kävimme tietenkin illalla kaljalla paikallisessa Bierstuferlissa. Suomalaiseen tapaan viihdyimme paikalla maalaiskylän iltamyöhään asti, kun muut kapakan asiakkaat olivat jo lähdössä. Lopulta oluttuvan isäntä tuli pöytäämme haastattelemaan meitä. Tehtyämme tuttavuutta ja muutenkin puhuttuamme kolme varttia saksankielistä paskaa, isäntä - joka oli jo itsekin ottanut muutaman oluen - teki minulle oudon tarjouksen: -eikös sinua, nuori Suomen mies, kiinnostais elämä täällä? Hän esitti, että hänellä olisi ahkera, taitava ja nättikin - tässä järjestyksessä - tytär, jonka sulhaseksi olisin oikein sopivan oloinen; sitten olis tämä oluttupa ja maatakin olis liki kolmekymmentä hehtaaria, hiukan karjaakin.. Tytärtä ei sentään tuonut näytille, kun vissiin näytin niin epäileväiseltä. Parhaalla saksallani kiitin isäntää luottamuksesta, mutta totesin mulla ehkä olevan Suomessakin vielä tekemistä. Jälkeenpäin tätä muistellessani mietin, että millainenkohan se mainostamansa tytär olisi ollut? Ja millaistakohan se elämä olisi ollut, jos olisin lähtenyt tuon frankin kelkkaan? Hymyilen itselleni ja toivon, että elämä olisi ollut suosiollinen tuonkin ukon perheelle ja yritykselle.

Terv. Achtung

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Soomepoisille Eestist, Dorkalle, Qroquius Kadille, Anolle ja Achtungille & kiitos kommenteistanne.

Soomepois: Tuo maalaisjärki on se taikasana ja virkamieskoneistossa sen käyttöä ei suosita. Ei Suomessa, enkä usko että Englannissakaan. Olettaisin myös että molemmissa maissa varsinaiset suorittavat käytännöt ovat määritelty sellaisten ihmisten toimesta jotka eivät niitä käytäntöjä ole koskaan tehneet. Tuo Simo Häyhää koskeva uutinen oli mulle ihan uusi, mutta kun tuota kuvaa katsoo niin näkee selvästi, että eihän tuo Pystykorva ole.

Dorka: Taisit sekoittaa keskenään sijaisperheen ja ammatillisen perhekodin, jossa on myös palkattua henkilökuntaa. Varsinaisissa laitospaikoissa se maksu on sitten jo yli kolmesataa per vrk. Englantilaisista hoitovuorokausimaksuista minulla ei ole mitään tietoa.

Qroquius Kadista: Joo, metsästys ei ole Euroopassa yleisesti sellainen jokamiehen oikeus kuin Pohjoismaissa. Mitä englantilaiseen metsästykseen tulee, niin vaikka olen metsästysmyönteinen niin sitä kettujahtia en ole koskaan ymmärtänyt.

Ano: Sanoisin itse että hyödylliset idiootit. Ei heilläkään kai ole tarkoitus näivettää eurooppalaisia rotuja vaan he uskovat oikeasti siihen monikultturistiseen onnelaansa.

Achtung: Hirvijahdissa avotähtäimessä on puolensa. Itse kun harrastan metsälintujahtia niin käytän kiikaritähtäintä. Mutta tuo sinun muistelosi on sellainen, että siitä saisi hyvän tv-näytelmän. Suomipoika maailmalla.

Anonyymi kirjoitti...

@Achtung, joo noi saksalaismaalaiskylät ovat kyllä mielenkiintoisia paikkoja idyllisine ympäristöineen, puhumattakaan sitten niistä "Kneipen" tai "Lokal" mestoista. Teini-ikäisenä tuli ekan kerran käytyä kesälomalla kaukaisten sukulaisten luona vierailulla Itzehoe kaupungissa, Schleswig-Holsteinin maakunnassa Tanskan rajan lähistöllä. Kaupungista itsestänsä on lyhyehkö loikkaus Kielin kanavalle tai Hampuriin Elbeä ihmettelemään.

Näin maalaispojasta noi tuntuivat aikas ihmeellisiltä paikoilta, ei Helsinkiä voi ikinä verrata Hampuriin tai Kööpenhaminaan. Ekana kulttuurishokkina oli suhtautuminen alkoholiin, olutta saivat jopa nuoret 15-16-vuotiaat juoda kotona vanhempiensa silmien alla, jos he eivät nyt ihan lärvejä vetäneet. Ehkä tässä olisi oppimista meille suomalaisille mietojen suhteen?

Mutta eniten tällaista historia-friikkiä kiinnosti se kun kävimme Helgoland saarella ihmettelemässä niitä räjäytettyjä U-Boot bunkkereita, nehän laitettiin matalaksi kakkosrähinän jälkeen brittien toimesta.

Saksan kieltä tuolloin ei-ihan-niin kauhean hyvin ymmärtäneenä, oli mielenkiintoista ylittää toi Saksan ja Tanskan raja, koska kieli muuttui suht'koht totaalisesti toiseen, katukylttejä myöden. Täkäläisten isovanhempien sukupolvi ei osannut muuta kuin saksaa, hyvin vähän jollei ollenkaan englantia. Mutta kyllä siitä(kin) selvittiin pienten tulkkausvaikeuksien jälkeen, olihan se kokemus koittaa selittää jotain yläasteen koulu-saksalla, huhhuh. Tanskassa sentäs pärjäsi vielä ns. "pakko-ruotsilla", että jotain hyötyä siitäkin. Tosin, tanska on kuin puhuisi ruotsia kuuma peruna suussa.

Yle-teemallahan on näytetty sitä tanskalainen maajussi-sarjaa ja sitten niistä kahdesta tyypistä jotka tekevät safkaa riistaeläimistä (Riistametsällä, Jürgen Skouboe ja Nikolaj Kirk), siitä saapi esimakua miltä tanska kuulostaa, aikasmoista mongerrusta hehheh. Toki, joku mielensäpahoittaja vetää näistäkin ohjelmista purkillisen herneitä nenäänsä, mutta on se ihmeellistä kuinka se liha tulee ruokapöytään. Bornholmille metsästämään.

Samat kieliongelmat englannin suhteen toistuivat kun seikkailimme Latviassa ja Liettuassa, oikein kukaan vanhemmasta sukupolvesta ei osannut englantia, saksaa jonkunverran mutta venäjää sitten oikeinkin hyvin, allekirjoittaneella kun toi venäjä ei oikein suju kuin perussanaston suhteen. Nuorempi sukupolvi oli toki oppinut englantia joltain taivaskanavilta ja pop-musiikista, joten heidän kanssaan pystyi kommunikoimaan suht'koht hyvin. Kieli muuttuu kuin veitsellä leikaten Ainazin ja Valgan jälkeen (Virosta Latviaan)! Mutta mikäs siinä, matkailu avartaa ja maailma muuttuu Eskoseni.

Tällainen rasisti sitä ollaan!

- Soomepois Eestist -

Anonyymi kirjoitti...

Yle mokuttaa taas, inhimillisen tekijän toimittaja kehui miten Suomi on rakennettu tänne tulleiden pakolaisten avulla. On se vaan kumma, että eivät koskaan kerro niiden pakolaisten nimiä...tai eihän sr mikään kumma olekaan, satuolentoja kun ovat ne.

Maahanmuuttaja on s#@€%&na ihan eri asia kuin turvapaikan hakija tai paskolainen, mutta noi mokuttajatoimittasjat ihan pokkana niputtaa kaikki samaan.

Hermo palaaaaaaaa...ja tosta roskasta joudun veroja maksamaan, että v€%&#ttaa!

Anonyymi kirjoitti...

IL linkki unohtui, kas tässä.

http://www.iltalehti.fi/kotimaa/201709022200367783_u0.shtml

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Soomepoisille Eestist ja Maija Virtaselle & kiitos kommenteistanne.

Soomepois: Kommenttiosioon tulee mukavasti matkakertomusta menneiltä ajoilta. Kiitos noista. Itsellä kun se ulkomaanmatkailu on ollut kovin vähissä ja Huitsinnevadaan muutettua se on loppunut tyystin.

Maija Virtanen:

Viesti1: Onko sulla linkkiä tuohon? Meinaan kyllähän niitten 1800-luvun teollisuusmiesten perusteella on perusteltu myös turvapaikkahuilailijoita mutta onko Yle ylittänyt sen rajan että ovat alkaneet nimittää niitäkin pakolaisiksi.

Viesti2: Joo, tyypillistä. Näitä on nähty ennenkin. Hiljainen, kohtelias ja jalkapallosta tykkäävä kaveri… mitä sille lie tapahtunut?

Anonyymi kirjoitti...

JIM - jotain ihan muuta, lehdestä tuli luettua että tämä surullisenkuuluisa Tampereen paloittelumurhaajatar tullaan mitä ilmeisimmin vapauttamaan. Jälleen haluaisin viranomaisten käyttävän sitä paljon peräänkuuluttamaani maalaisjärkeä. Mitäs sitten tehdään jos tämä daami uusii tekonsa tai tekee jotain muita "kepposia"? Voiko rikoksen uhri tai hänen lähiomaisensa vaatia vahingonkorvauksia päätöksen tehneiltä hovioikeuden tuomareilta, kun kerran päästivät tikittävän aikapommin takaisin yhteiskuntaan? Ja sitten heräsin päiväuniltani, tietenkään ei voi.

On siinä uhrien omaisilla kestämistä kun kuulevat että toikin sekoboltsi on vapaalla jalalla. Voisi olla muuten todella mielenkiintoista sänkykammariseuraa [sarkasmi]! Toi daami oli vedellyt testoja että hänen kroppansa olisi kehittynyt nopeammin - plus tuohon päälle kuningas alkoholi, noihan ovat tunnetusti "todella hyvät" kaverukset. Kas kun ei vielä vedellyt jotain pillereitä, noi sekakäyttäjät ovat muutenkin käytökseltään arvaamattomia.

Saas nähdä ottavatko herrat hovioikeuden tuomarit tuosta IS:n artikkelista onkeensa ja lähettäisivät vaikkapa tuon pakkohoitoon Niuvaan tai jättävät sinne vankilaan? Eihän ne jenkkilässäkään ole vapauttaneet Charles Mansonia, siellä se elinkautinen on oikeasti elinkautinen.

Täällä Virossahan eräs toinen rikollinen, Markus Pönkä (laibatükeldaja), on myös surullisenkuuluisa. Mies kirjoitteli artikkeleita Rekyyli-lehteen niin samalla hän tuli mustamaalanneeksi ampumaharrastusta. Otaksun että Ykä muistaa sen Sanna Sillanpään tapauksen helsinkiläisellä ampumaradalla? Siinä kanssa kaksi tapausta, jotka kuuluisivat lukkojen taakse lopuksi elämäänsä, MP vissiin ei halua kunnioittaa lakeja ja SS on muuten vaan valuvikainen. Joka tapauksessa mielenkiintoisia ihmiskohtaloita näinkin pieneen maahan kuin Suomi.

Omasta lapsuudestani muistan Matti Markkasen, joka ryösteli pankkeja Ruotsissa ja otti aina pakoautoksensa Volvon, josta lempinimi Volvo-Markkanen. En muista oliko hänellä käytössä ns. muna-Volvo vai Amazon, mutta tuossa tapauksessa ruotsalaiset sanoivat ihan syystäkin "en finne igen".

OT2: nyt kun Trump on lahjoittamassa miljoona taalaa hirmumyrsky Harveyn uhreille niin odottelen Saska Saarikosken seuraavaa rienaavaa kirjoitusta miehestä. Väärin lahjoitettu!


- Soomepois Eestist -

Veijo Hoikka kirjoitti...

Ei voi kuin toivottaa hyvääiltaa, ja lukekaapa iltaviihteeksi:

http://blogit.iltalehti.fi/perttu-hillman/2017/09/03/trump-ei-vetanyt-vessaa/

Vittuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Maija meinasi varmaankin tätä ohjelmaa: https://areena.yle.fi/1-3142450

Tältä istumalta jaksoin 12min seurata.

Vitttuuntunut NettoVeronmaksaja kirjoitti...

Tässä tiivistetysti: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2016/01/10/inhimillinen-tekija-pitka-tie-suomalaiseksi

Joo Fazerit ym. tuli pakolaisiksi & valtion eläteiksi Suomen Suuriruhtinaskuntaan. :D

Ja varmaan Meretskov ja Voroshilov oli kans kavereineen tulossa rakentamaan parempaa Suomea vuosina 1939 ja 1940...

QroquiusKad kirjoitti...

Virpi Butt on yks perkeleen kova jätkä, jolla ei nyt vaan sattunut olemaan munia. Sitä hän on sitten nähtävästi koko ikänsä pyrkinyt kompensoimaan olemalla koko porukan kovin ja vahvin jätkä vetämällä steroideja niin että clitoriskin kasvaa mulkun mittoihin ja ennen kaikkea hakkaamalla, tappamalla ja pilkkomalla miehiä.

Sanna Sillanpää on pahasti pidelty sairas tyttörukka, joka on lopulta päätynyt siihen hoitoon johon hänet olisi jo ajat siten pitänyt ohjata, tuhottuaan sitä ennen mielettömän määrän omaan tilaansa täysin syytöntä ihmiselämää. Hän kuuluu mielestäni juuri samalle osastolle Marjaana Toiviaisen kanssa täsmälleen samasta syystä.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Soomepoisille Eestist, Veijo Hoikalle, Vittuuntuneelle Nettoveronmaksajalle ja Qroquius Kadille & kiitos kommenteistanne.

Soomepois: Suomalainen niin oikeus- kuin vankilakäytäntöhän on jo vuosikymmeniä ollut jotenkin takaperoinen eli kaiken tuen ja ymmärryksen kohteena on nimenoman rikollinen eikä uhri. Täysin yhteiskuntakelvottomillekin yksilöille yritetään mahdollistaa se kuuluisa paluu yhteiskuntaan jonka seurauksena ei yleensä tule kuin lisää ruumiita.

Soomepois & Veijo: Trumpin kohdalla on kai niin, että jos Trump osoittautuisikin enkeliksi niin valtamedia alkaa silloin joukolla saatananpalvojiksi. Ja tuo Hillman on hoksannut asian myös.

VNV: Hjuu… uhriutumispääoma käytössä. Huomattavaa on, että tähänkin valikoitiin nimenomaan kiintiöpakolaisia.

Qroquius Kad: Onko sulla muuten tuon punapastorin tämänhetkisestä tilasta tietoa? On ollut kovasti hiljaa viime aikoina.

QroquiusKad kirjoitti...

Ei ole Marjaana-rassukan nykytilanteesta mitään tietoa. Asianomaisen äkillisestä hiljentymisestä voin vain toivoa hartaasti hänen työnantajansa tehneen sen hoitoonohjauksen, minkä he olisivat totisesti saaneet tehdä jo ajat sitten.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Qroquius Kad. Joo, kieltämättä tuo olis ollut paikallaan. Toisaalta onhan kyseisestä Toiviaisesta ollut hyötyäkin eli hänen kauttaan valtiokirkkomme nykyinen säälittävä tila on hahmottunut aina vain useammalle ihmiselle.

Anonyymi kirjoitti...

Metsästysammunnasta ja Saksasta vielä: jo tuolloin muinaisaikoina baijerilaiseen, ja vissiin koko Liittotasavallan alueen metsästystutkintoon kuului pakollinen pitkähkö - ja kallis - koulutus, jossa tietääkseni opetettiin kaikkea metsästyskulttuurista ja oikeaoppisesta riistankäsittelystä varsinaiseen metsästykseen ja ennen muuta ammuntaan. Tutkintoon kuului tietysti kirjallinen koe, sekä erittäin moniosainen ja vaikeanakin pidetty kiväärikoe, joka ammuttiin toki seisoviin maaleihin. Mutta niin seisaaltaan, makuulta, polvelta kuin tuelta, eri vertikaalikulmissa - ja ihan helvetin pitkiltä matkoilta, välillä 200 - 400 m, jos kuulemani oikein muistan. Maaleina olivat kettu- metsäkauris- saksanhirvi- gemssi- ja villisikakuvat, joiden sallitut osuma-alueet olivat älyttömän pieniä. Siellähän vissiin turvallisuusmääräykset pakottavat asutulla tasamaalla ampumaan kiväärilaakit järkyttävän korkeilta Hochsitzeiltä, ja Jägerit tykkäävät ampua kauas jopa siellä Mûnchenin tasangolla.

Pitkien matkojen ja tarkkusvaatimuksen ymmärsin, kun vapaa-ajoillani vaeltelin etu-Alpeilla, tyypillisillä gemssiseuduilla. Tyypillinen holli on semmoinen, jossa itse vuoren/kukkulan A alarinteeltä näet naapurivuoren B rinteellä kohteen. Ja sinne tulee suoraan matkaa helpostikin puoli kilometriä, ylikin. Näkyvyys on silti ihan saakelin hyvä, eikä ilman väreily vääristä näkymää. Die Genauigkeit on tärkeää siksikin, että ampumapaikalta kohteeseen marssiminen rinteitä pitkin, laaksonpohjan kautta, voi kestää äkkiä puolikin tuntia. Noissa olosuhteissa ymmärrän oikein hyvin äärimmäisen tarkkuuden olevan arvossaan. Minulle ei oikein koskaan valjennut, millä tavalla he villisikoja metsästävät - luullakseni kumminkin kyttäämällä. Eräänä heinäkuun sunnuntaina isohkon kansallispuiston läpi pyöräillessäni pysähdyin juomaan ja kuselle yhden niittyaukean reunaan. Toimitus sai yllättävän lisäefektin, kun niityn laidassa alkoi kuulua ryskettä. Ja sitten se villisikalauma - porsaita, emakoita, vissiin karjukin - vilisti niityn poikki, ajamani tien yli, noin 20-50 m etäisyydellä minusta ihan pirunmoista vauhtia pitkin sitä tiheää pöpelikköä. Sydän hakkasi varmaan liki kahtasataa, sillä tiesin olleeni lähellä kohtaloani. Ajattelin kumminkin saman tien, että jos noita olisi pitänyt ruveta pyssyttämään, olisi kiikari tuossa tilanteessa varmasti ollut haitaksi. Haulikolla olisin jonkun porsaan voinut saada jäämään, tai sillä lyhyellä 308:llani isommankin sian vaistoluokassa. Tulin siihen käsitykseen, että he eivät tykkää ampua rihlapyssyillä liikkuvia maaleja.

Haulikolla pääsin siellä kerran itsekin metsästämään. Mutta se on jo kokonaan oma tarinansa.

Terv. Achtung

Anonyymi kirjoitti...

Ja sitten linkki nykysuomalaiseen YLEiseen totuuteen. Kuulin viikko sitten tuoreeltaan melutyössä pakollisten kuulosuojainten radiosta tällaisen kolumnin: https://yle.fi/uutiset/3-9798555 . Tai no, vaihdoin kanavaa noin neljän minuutin jälkeen, kun besserwisserismi alkoi nostaa verenpainetta niin, että olisi voinut työturvallisuus kärsiä.

Luulen, että tämä, ajoittain retrospektiivinenkin blogisi voi olla yksi tämän näsäviisastelun "nostalgisiin tunteisiin vetoavista populisteista" rakennettujen olkiukkojen esikuvista.

Miksi minä taas kerran tuohduin tällaisesta esityksestä? Siksi, että Vihma suhtautuu minun ja kaltaisteni ajatteluun _ymmärtävän_ alentuvasti. Olettaa minun ajatusmaailmastani jotain hyvin suoraviivaista - ajattelusta, jonka perusteita epäilen hänen edes pystyvän käsittämään. On toki hyvä, että älymystöeliitti aliarvioi toisinajattelijoiden älyllistä kapasiteettia - tämä kuuluu kaiketi SunZsunkin strategisiin oppeihin - mutta vituttaa se silti.

Vihma tarjoilee nykyajan kaikinpuolisin faktoin perustellusti entisaikoja parempana pakettina. Ikään kuin kansalaisella olisi markkinoilla valittavina vain "vauras, edistyksellinen nykyaika" tai "köyhä, taantumuksellinen menneisyys." Vaan eihän se niin ole. Todellisuus koostuu lukuisista osa-alueista, joita kutakin voi perustellusti pitää aiempaa parempana tai huonompana. Nykyinen edistynyt teknologia on - pääosin - selvästi parempi kuin kolmenkymmenen vuoden takainen, niin kestävyyden, käytettävyyden kuin ympäristön kannalta. Teknologinen kehitystyö on kuitenkin pitkäjänteistä, ja siinäkin on ajoittain jouduttu palaamaan vanhaan ja tuttuun. Teknologisen edistyksen juuret ovat paljon kauempana historiassa kuin mihin ns. edistyksellisen poliittisen eliitin horisontti yltääkään. Suomen nykyisen hallituksen tai sen liehittelijöiden ei siis sovi vaatia itselleen glooriaa esim. paremmin ruostetta kestävistä, säästeliäämmistä autoista. Sen sijaan omikoon vastuulleen vaikkapa Turussa tapahtuneen, siinä on selkeä kausaalisuhde.

Vielä vertaus: Autollahan ollaan usein matkalla jostakin jonnekin. Tuulilasin läpi enimmäkseen katsellaan, mutta välillä on syytä katsoa taustapeiliinkin. Ja/tai navigaattorin ruudulle. Kun huomataan mennyn väärälle reitille, voi taustapeilistä vielä näkyä oikean reitin risteys. Tai navigaattorin kartalta uusi oikea reitti, jos se on hoksattu ohjelmoida laitteeseen. Se, että nähdään mentävän väärää reittiä, ei vielä tarkoita paluuta lähtöpisteeseen. Tämäkin voi toki olla tarpeen, jos määränpää on matkalla menettänyt mielekkyytensä. Mutta meidän kaikkien puolesta jollain Antto Vihmalla ei ole auktoriteettia tätä asiaa arvioida.

Odottelen kovasti nostalgista autokatselmustasi..

Terv. Achtung

Veijo Hoikka kirjoitti...

Kommentti punapääpastorin kaustiin.
Häntä käytettiin agendan eteenpäin viemisessä kirkon taholta. Katselin mielenkiinnosta paljon videklippejä rautatientorin leiriytymisalueista. Häntä käytettiin hyväksi Suomen korkeimman poliittisen johdon taholta sallimalla hänen toimia anarkistisin ottein multikulttia propagandoidessaan. Häntä, joka on ja oli potilas. Se on hävytöntä.

Anonyymi kirjoitti...

Yhä useammin käy näin, että juuri kun luulee, että pohja on saavutettu eikä enää hullummaksi voi mennä, niin meneehän se. Nyt Suomeen lennätetään muualta Euroopasta takaisin täältä lähteneitä turvapaikanhakijoita ja vedotaan Dublinin sopimukseen, josta ei syksyllä 2015 saanut hiiskuakaan. Jonossa on jo yli 1500 onnenonkijaa, jotka ovat jo kerran täältä lähteneet.

Kun poliiitkot Suomessa ja Euroopassa eivät ymmärrä, minkä myrkkysopan ovat keittäneet ja vetoavat aina kansainvälisiin sopimuksiin, niin olisi kai jo korkea aika purkaa ne sopimukset ja ajatella asioita toisenkin kerran. Mutta turhaa kai sekin olisi, koska ei näytä olevan välineitä siihen. Hurmoksellisen humanismin aalto on pyyhkäissyt Euroopan yli kuin musta surma aikoinaan (asiaan kuulumaton huomautus: ruton aikaansaaanut rottaongelma alkaa taas olla Helsingissä melkoinen vitsaus!) ja pahinta on se, että järkiintyminen ei ole näköpiirissä, ei edes kaukana horisontissa.

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Achtungille ja Veijo Hoikalle & kiitos kommenteistanne.

Achtung:

Viesti1: Varsin hankalalta tuntuu se saksalainen tutkinto. Onhan se Suomessakin vaikeutunut siitä kun mitä esmes meillä oli, meillähän se oli vaan se rasti ruutuun-tutkinto. En ole muuten varma että muistanko väärin mutta olikohan Saksa niitä maita joissa sai luvat vaan kolmelle aseelle ja sen vuoksi siellä yhdistelmäaseet ovat suosittuja?

Viesti2: Joo, tuossa jätkässä on annos koko lailla vastenmielistä ylenkatsetta. Hän määrittelee oppiarvonsa ja asemansa turvin sen, mitä hyvin suuri joukko ihmisiä – joita hän ei itseasiassa tunne – ajattelee. Ja hän tekee määrityksen puhtaasti omien mielikuviensa varassa. Itse asiassa jätkä syyllistyy ihan puhtaaseen olkiukkoiluun, vaikka se todellisuus menee juuri niin kuin kommentissasi erinomaisesti määrittelit.

Minulla on muutama kirjoitus kesken, mutta alan vissiin miettimään sitä autokatsausta sen jälkeen. Ne semmoset jutut ovat itsellenikin mukavan harmitonta harrastusta tässä vallitsevan tilanteen synkän jynkytyksen keskellä.

Veijo: Ei mitenkään mahdotonta. Ei sieltä ylemmistä toimistoista ainakaan mitenkään pyritty jarruttelemaan.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys myös Rouva Anolle, meillä meni näköjään kommentit ristiin. Mutta joo, olen tietoinen tilanteesta ja nyt voi kyllä suomalaisen valtiokoneiston puolesta todeta että ehkä sekin alkaa tajuta että typerykselle tuppaa jäämään se Musta Pekka käteen. Tässä voisi siteerata Simo Salmista Alle Lujaa kappaleesta eli ”olis ehkä kannattanu… vähä ajatella… enste…”.

Anonyymi kirjoitti...

https://en.wikipedia.org/wiki/Gun_legislation_in_Germany#Current_laws
https://www.youtube.com/watch?v=q0-J2pYLCvI

Eli sangen liberaalia.
Drillinkien suosio perustuu perinteisiin ja aseen käyttökelpoisuuteen sekajahdissa.

Vaan Norja on nyt implementoimassa uuden direktiivin mahdollistaman itselataavien aseiden kiellon. Vaikka ei ole eu-maa ja takuuvarmasti meidän nilkit tahtoo painaa perässä...
Wisegrad-maissa piilee viisaus, Tshekki laillisti itsepuolustuksen lisäämällä ns 2nd amendmentin lainsäädäntöönsä ja samalla haastoi eu:n oikeuteen asedirektiivin vuoksi.

-Tvälups-

Veijo Hoikka kirjoitti...

Varokaa aihetta metsästys. Ei viherpelkoa, mutta jos seinämään liitetään vanhusautot, ase ja erä, Ypen aika ei riitä vastailuun.
Aloitetaan: erosin vuonna 2003 MB 230 SL:stä vm. 1963, adoptoitiin hyvään kotiin, lehdistä aika ajoin näen kaunokaisen. Aseena CZ 385 HH, ei Suomessa. Sikoja, joilla on porsaat, ei koskaan ammuta.
EI vastausta paitsi bloggarilta, kiitos!
No, ainahan rakentavaa dialogia voidaan jatkaa.
Hän on yksi Heistä https://yle.fi/uutiset/3-9814001

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Taisteluvälineupseerille ja Veijo Hoikalle & kiitos kommenteistanne.

Tvälups: Kiitos lisätiedosta. Varsinkin siitä, mitä tuo heppu youtubessa selitti ymmärsin, että olin väärässä tuosta kolmen luvan systeemistä. Mutta osaatko kertoa enemmän tuosta Norjasta? Tshekeille nostan hattua. Siellä ei tervettä järkeä olla unohdettu.

Veijo: Ase ja erä kiinnostaa minua muutenkin ja vanhat autot ovat taas tervettä vaihtelua. Niitä pikku-Ykäjuttuja. Joten ei ongelmaa. Olen minä vielä ehtinyt vastailla. Ja luulenpa muuten, että tuolle Nissiselle etsitään kyllä sopiva suojatyöpaikka. Kas kun kaveria… eiku siis toveria ei jätetä.

Anonyymi kirjoitti...

" Nyt valtakunnansyyttäjänä toimii apulaisvaltakunnansyyttäjä Raija Toiviainen."

mahtaakohan olla punapäälle mitään sukua? :)

Sepi

Anonyymi kirjoitti...

Olkoon tämä nyt sitten viimeinen postaus tähän lankaan, mutta tämä puheenvuoro on hyvää luettavaa ja jos Huusko poistaa tuon artikkelin Usarista, niin kas tässä sama DailyMailin puolelta. Ehkä se Lin mainitsema "parempi väkivalta" ei sitten ollutkaan ihan niin kivaa, jos ne antifantit rinnastetaan terroristeiksi? Kuten ne Tampereen "kiakkovieraat", voi halleluja sentään kun muistelee sitäkin tapausta.

Tuo Rouva Anon mainitsema "pakolaisten" lentokuljetuspalvelu on taasen järjen köyhyyttä. Eikä maksa paljoa eikä tee yhtään hiilijalanjälkeä. Kuinkahan paljon sitä mahtuu yhdelle lennolle, 150-200 henkilöä, kait siellä on vielä lentoemot tarjoilemassa virvokkeita? Sillä lailla, tähän on siis tultu, tervetuloa Mikä-Mikä-Maahan (Neverland). Kuka haluaa Peter Paniksi tai Kapteeni Koukuksi? Itse voisin olla joku niistä "Lost Boys" tyypeistä....


- Soomepois Eestist -

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Sepille ja Soomepoisille Eestist & kiitos kommenteistanne.

Sepi: Toivottavasti ei ainakaan verisukua.

Soomepois: Sanoisin, että Antifa on edes hieman vakavasti otettava terroristijärjestö vain tällaisissa länsimaissa. Muissa maissa niitten jäsenet oltaisiin ammuttu jo aikaa sitten. Mutta täällä ne voivat leikkiä elämyspartisaania. Mitä tulee turvapaikkahuilailijoitten palauttamiseen, niin konttialus riittäisi aivan hyvin.

Anonyymi kirjoitti...

Hei vaan taas kaikki ja terveisiä Jyväskylästä, Touko Aallon vihreästä kaupungista, jossa Salmirannan vastaanottokeskuksessa lauma turvapaikanhakijoita on motittanut karkotettavia hakemaan tulleet poliisit yhteen keskuksen huoneista ja toinen porukka istuu ajotiellä estämässä autojen kulkemista! Täällä toteutetaan hellää ja ihmisoikeuksia kunnioittavaa lähestymistapaa ja vaikka joku Karhu- tai mellakkapoliisin ryhmä on kutsuttu paikalle, mitään ei tapahdu. Ja jos oikein arvaan, ketään ei tulla syyttämään niskoittelusta virkavaltaa vastaan eikä mistään muustakaan, mistä kantasuomalainen lähtisi kamarille jalat tuskin maata koskettaen. Myöskään turviksien korviin ei ole vielä tainnut kantautua se, että lentokoneessa kovaa huutamalla tai housuun paskomalla saa jäädä maahan.

Anna mun kaikki kestää!

Rouva Ano

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Rouva Ano ja tervetuloa nykypäivään. Jotkut pitävät sitä jopa edistyksenä…

Ukkeli kirjoitti...

Autoista tuli mieleen, kun luin kesällä mökillä Tekniikan Maailmaa, jossa oli Wartburgin käyttötesti 1977. Kaikennäköistä hajosi matkan varrella. Olivatko autot tosiaan niin huonoja 1970-luvulla vai oliko vain itäautojen ongelma?

Oma auto on ranskalainen parikymmenvuotias, kohta voisi laittaa museorekkariin, mutta se ei ole kertaakaan jättänyt tielle, kaikenlaista pientä on totta kai ollut huollossa. Kaverit on joskus naureskelleet, että ranskalaiset ostetaan nakkikioskilta, mutta tämä on palvellut luotettavasti.

Kiinnostuin tuosta Ison Britannian maanomistuksesta ja se ei olekaan ollenkaan selvää, kuka maat omistaa, siellä kun ei ole kattavaa rekisteriä, kuten meillä. Tällainen tutkimus näyttää olevan muutaman vuoden takaa: Who Really Owns Britain?



Anonyymi kirjoitti...

Perun hiukan puheitani, nyt tulee ainakin vielä yksi postaus. Menköön tällaisena huumori- ja vaivaantumisuutisena, eräässä aikaisemmassa viestissä tuli pohdiskeltua tuon V. Buttin sänkykamarikelpoisuutta niin muuan toinen nainen tavallaan räjäytti pankin tällä artikkelillaan.

Onko tästä nyt vedettävissä sellainen johtopäätös, ettei palindromimies ollutkaan sitten ihan tehtäviensä tasalla, eipä tainnut tehdä hänestä (kröhöm) kielimiestä? Muutenkin hymyillyttää noiden touhut, lähes saman tien hypätään uuteen suhteeseen ja suht'koht nopeaan kihloihin erään kirjailijan kanssa. Onpas nopeita suhdekuvioita, jotenkin tulee mieleen että tämä uusi siippa oli vähän niinkuin katseltuna valmiiksi kun ero tulee.

Muistelisin tämän naisen kantaneen eduskunnassa mielenkiintoista rintanappia "V*ttu haisee hyvältä". Median kaksoisstandardit tuntien, auta armias jos esim. I. Kanerva olisi kantanut samantyylistä merkkiä. Reijo Koiraalle tällainen sarjakuvavinkki, et eiköhän tuosta artikkelista voisi tehdä jonkunlaisen pilasarjiksen? Se nyt ei liity varsinaisesti maahanmuuttoon, mutta kertoo karulla tavalla aikamme moraalirappiosta ja arvopohjan (pakko irvailla Sipilän kustannuksella) murenemisesta.

Ehkä ne jotkut asiat vaan voisi pitää ihan omana tietonaan, mutta kait tämä on sitä nykyajan huomiotaloutta....?


- Soomepois Eestist -

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Ukkelille ja Soomepoisille Eestist & kiitos kommenteistanne.

Ukkeli: Minulla ei ole ollut ranskalaista autoa koskaan. Käsittääkseni niitten tekniikka on jotenkin omalaatuista, mutta tää on kuulopuhetta. 1970-luvulla autoilla ei kyllä ajettu niin suuria kilometrimääriä kuin nykyisin. Kai öljyt ja moottoritekniikka on sen verran kehittyneet.

Soomepois: No joo… tokihan ihminen voi avautua julkisesti pillupolitiikkansa aktiivitilasta, ei siinä sinänsä mitään. Mutta se, että asiasta piti tehdä valtakunnantason uutinen kertoo aika hyvin mediamme tasosta.

Anonyymi kirjoitti...

Norjan tilanteesta: https://firearms-united.com/norway-national-implementation/

EU ei nuku vaan jatkaa asevastaista työtään herkeämättä: https://www.gunsweek.com/en/current/news/lead-ammo-ban-eu-it-again

-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Taisteluvälineupseeri ja kiitos tiedoista. Norjan hysterian voi selittää Breivikillä mutta EU:ssa tuo on johdonmukaista mädätystä. Ja tosiaan tuon myötä kakskakkoset muuttuvat saman tien laittomiksi.