torstai 1. lokakuuta 2015

YKSITTÄISTAPAUKSIA ENNEN TULVAA

Vaikka hotellin respassa tunnetusti hoksataan asiat hitaammin kuin muualla, meillekin on valjennut se järkyttävä tosiasia että Suomea riivaa suunnaton ja julma rasististen rikosten aalto. Aallon toisena osana on valmiiksi latvalahon häiskän tekemä epäonnistuneeksi jäänyt murhapolttoyritys. Tässä voidaan todeta, että tälläkään elämänalueella suomalaisilla ei ole sellaista osaamista kuin toiseuden edustajilla, jotka aikanaan kunnostautuivat Tampereella murhapoltossa saaden aikaiseksi kolme ruumista. Tietysti kouvolalaishäiskän teko on raskaampi rikos, sillä sehän oli viharikos, kun Tampereen tapauksessa toiseuden edustajat taas ainoastaan harjoittivat luovaa liiketoimintaa.

Rasistisen rikosaallon toinen osa oli se, että Lahdessa häiskä seisoi lakana päällään ja Suomen lippu kädessä. Tämähän sitten työllisti loputkin Suomen poliisista, puolen ollessa sompailemassa Auer/Aarnio-akselilla ja toinen puoli sitten etsi heppua, joka osti lakanan. Nyt asiaa käsitellään sitten myös Suomen lipun häpäisemisenä ja hotellin respassa mietitään tästä ylen harvoin käytetystä rikosnimikkeestä että Suomen lipun häpäiseminen näköjään onkin sitä, että lippua ei polteta.

Eli Suomea riivaa suunnaton rasististen rikosten aalto. Onneksi toiseuden edustajilla ei rikosrintamalla ole kuin erillisiä yksittäistapauksia. Tarkastellaanpa vuoden mittaista ajanjaksoa ajalta ennen kuin tämä tuorein maahanmuuttoaalto iski. Lähteenä kirjoittaja Nutsy, jolle suuresta työstään vielä suuremmat kiitokset.

05.08.2014 Turku, joukkopahoinpitely

Viisi ulkomaalaistaustaista henkilöä pahoinpiteli suomalaisen 42-vuotiaan miehen, jolle tuli vammoja muun muassa päähän.


09.08.2014 Helsinki, pahoinpitely

Tummaihoinen mies pahoinpiteli suomalaisen pojan lyömällä ja potkimalla.


30.08.2014 Lahti, Tuomio alaikäisen sukupuoliyhteyteen pakottamisesta

Ulkomaalainen mies pakotti suomalaisen 16-vuotiaan tytön sukupuoliyhdyntään.


03.09.2014 Etelä-Savon käräjäoikeus, tuomio alaikäisen sukupuoliyhteyteen pakottamisesta
Ulkomaalainen mies pakotti suomalaisen 16-vuotiaan tytön seksiin kolmesti.


05.09.2014 Espoo, tuomio lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä taparaiskaajalle

Mohamed Abshir Ibrahim tuomittiin Espoon käräjäoikeudessa kahdesta raiskauksen yrityksestä ja kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen.


05.09.2014 Helsinki, väkivaltainen ryöstö ja törkeä ryöstö
Somali- ja arabitaustaiset, 17 – 20-vuotiaat nuoret miehet ryöstivät suomalaisen naisen ja 10 minuuttia myöhemmin suomalaisen miehen. Ryöstöt tapahtuivat astaloilla uhkaamalla.


07.09.2014 Vantaa, nuorisojoukko - useita väkivaltaisia ryöstöjä

Pesäpallomailalla uhkaillut nuorisojoukko ryösti useita ihmisiä Heurekan puistossa.


09.09.2014 Leppävirta, raiskaus

40-vuotias ulkomaalaismies raiskasi ja pahoinpiteli 20-vuotiaan suomalaisen naisen.


13.09.2014 Helsinki, joukko nuoria teki useita ryöstöjä väkivaltaa käyttäen

Pääosin ulkomaalaisista koostunut nuorisojoukko suoritti neljä väkivaltaista ryöstöä.


29.09.2014 Espoo, nuorisojoukko pahoinpiteli juna-asemalla

20-30 hengen, ulkomaalaistaustainen nuorisoporukka pahoinpiteli viisi suomalaismiestä.


07.10.2014 Helsinki, katujengi hakkaa ja ryöstää

Jengi, jonka jäsenistä suurin osa on erilaisista etnisistä ryhmittymistä käyttänyt silmitöntä väkivaltaa sivullisiin ihmisiin, lähinnä lapsiin ja nuoriin.


23.10.2014 Helsinki, tuomio törkeästä raiskauksesta

Ulkomaalainen mies raiskasi uhrinsa kolme kertaa osoittaen samalla muovikuula-aseella uhria päähän.


30.10.2014 Helsinki, tuomio vaimon raiskauksista ja kunnianloukkauksesta

Helsingin hovioikeus alensi vaimoaan raiskanneen 33-vuotiaan miehen vankeustuomion 3 v 8 kuukauteen. Käräjäoikeuden langettama 4 v 6 kk oli hovin mielestä liian ankara. Khalil Mohammed Khasraw raiskasi tai pakotti vaimonsa seksiin tammikuussa 2012 kuudesti. Sekä mies että nainen ovat Irakin kurdeja.


07.11.2014 Helsinki, tuomio raiskauksesta

Ulkomaalainen mies raiskasi 19-vuotiaan naisen. Käräjäoikeus sovelsi tapauksessa ankarampaa tuomioasteikkoa, sillä tilanne tapahtui ilmeisen pelottavissa olosuhteissa ja naista nöyryyttävällä tavalla.


13.11.2014 Jyväskylä, mies kävi käsiksi lenkillä olleeseen naiseen
Ulkomaalainen mies kävi käsiksi lenkillä olleeseen naiseen.


18.11.2014 Turku, tuomio tuntemattomien sivullisten selkäänpuukotuksesta

James Olanya Odong puukotti takaapäin penkillä istuneita miestä ja naista. Uhrit saivat vakavia vammoja.


21.11.2014 Helsinki, tuomio raiskauksesta seksirikoksien uusijalle

Ulkomaalainen mies raiskasi suomalaisen naisen kuristaen samalla uhriaan kurkusta.


05.12.2014 Helsinki, somalialaisten ja irakilaisten huumejengin väkivaltainen välienselvittely


12.12.2014 Turku, tuomio lapsen raiskauksesta ja törkeästä hyväksikäytöstä
Hatem Ben Mardassi M Saddaki raiskasi 16-vuotiaan tytön.


15.12.2014 Helsinki, joukkopahoinpitely lähijunassa
Yhdeksän miehen ulkomaalaisporukka pahoinpiteli suomalaisen miehen.


18.12.2014 Helsinki, tuomio vaimon taposta
Senegalilainen 39-vuotias Cherif Abdoul Aziz Sy surmasi suomalaisen vaimonsa keittiöveitsellä.


01.01.2015 Vaasa, joukkopahoinpitely
Joukko ulkomaalaistaustaisia miehiä pahoinpiteli kahta noin 30-vuotiasta miestä Vaasan keskustassa. Molemmat uhrit joutuivat sairaalaan.


02.01.2015 Ruotsinlaiva, joukkoraiskaus
Kuusi somalimiestä raiskasi ruotsalaisen naisen.


14.01.2015 Oulu, kaksi kirvesmurhaa ja virkamiehen tapon yritys

Somalimies tappoi kirveellä kaksi suomalaista miestä ja yritti tappaa vielä poliisin.


23.01.2015 Helsinki, tuomio vauvan törkeästä pahoinpitelystä
Ulkomaalainen mies pahoinpiteli vauvansa aiheuttaen hänelle  aivoperäisen näkövamman,
liikuntavamman, kehitysvamman ja epilepsian.


27.01.2015 Helsinki, mies vangittu alaikäisten seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja joukkoraiskauksesta

Uhrit alle 16-vuotiaita tyttöjä.


28.01.2015 Kouvola, tuomio ihmiskaupasta – orjan pitämisestä kahdelle

Ulkomaalaistaustaiset miehet huijasivat kolmannelta mieheltä rahat, ottivat hänen passinsa pois
ja sulkivat pizzerian kellariin.


06.02.2015 Helsinki, tuomio kiintiöpakolaisen karkoituksesta useiden seksuaalirikosten johdosta
Korkein hallinto-oikeus (KHO) on peruuttanut useista seksuaalirikoksista tuomitun afganistanilaisen kiintiöpakolaisen pakolaisaseman ja määrännyt tämän karkotettavaksi kotimaahansa. Suomessa mies tuomittiin vuonna 2011 vankeusrangaistuksiin useista seksuaalirikoksista.


08.02.2015 Helsinki, vakava pahoinpitely josta nuori suomalaismies hengityskoneeseen
Ulkomaalainen mies löi varoittamatta suomalaista 22-vuotiasta miestä aiheuttaen vakavat vammat.


13.02.2015 Rovaniemi, tuomio lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä
Ali Mustafa Mohammed Mizuri käytti seksuaalisesti hyväkseen 13-vuotiasta suomalaistyttöä.


25.02.2015 Turku, tuomio raiskauksen yrityksestä

Ulkomaalainen mies yritti raiskata suomalaisen naisen. Suomalainen naapuri esti raiskauksen tapahtumisen.


28.02.2015 Helsinki, joukkopahoinpitely ja törkeä ryöstö
Kolme ulkomaalaista nuorta miestä pahoinpiteli ja ryösti suomalaisen 40-vuotiaan miehen.


09.03.2015 Helsinki, tuomio alaikäisen törkeästä raiskauksesta linja-autossa

Abdikarir Nure Elmi raiskasi suomalaisen teinitytön linja-autossa.


19.03.2015 Kaarina, tapon yritys
Ulkomaalainen mies puukotti myös ulkomaalaista pizzerian työntekijää.


22.03.2015 Turku, raiskaus

Ulkomaalainen mies raiskasi 26-vuotiaan suomalaisnaisen.


26.03.2015 Kouvola, puukkomies riehui kansalaisopistossa
Poliisin saapuessa paikalle tunkeutuja antautui ilman vastarintaa.


07.04.2015 Joensuu, tuomio törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja törkeästä lapsen raiskauksesta
Hudchiev Chorik tuomittiin raiskauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Teot ovat alkaneet lapsen ollessa 3 – 4-vuotias.


13.04.2015 Vantaa, tuhopolton yritys
Tummaihoinen poika yritti polttaa Myyrmäen keilahallin.


15.04.2015 Helsinki, tuomio raiskauksista taparaiskaajalle

Abdi Salaan Ahmed Kulane raiskasi suomalaisen naisen. Mies oli tuomittu aiemmin vuonna 2008
raiskauksesta ja raiskauksen yrityksestä.


24.04.2015 Turku, tuomio kuudelle lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä

Kuusi ulkomaalaismiestä käytti parin vuoden aikana hyväkseen suomalaista tyttöä. Tyttö oli ollut tuolloin 12 – 14-vuotias.


15.05.2015 Joensuu, tuomio lasten törkeästä seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksesta

Osniel Valdes Silverio sekä raiskasi että käytti seksuaalisesti hyväkseen kahta alle 16-vuotiasta tyttöä.


25.05.2015 Espoo, tuomio alaikäisen raiskauksesta ja lapsen törkeästä hyväksikäytöstä nuorena henkilönä
17-vuotias Abbas Amin raiskasi suomalaisen 14-vuotiaan tytön.


10.06.2015 Vantaa, tuomiot somalitytön pahoinpitelystä isälle ja veljelle

Tyttö oltiin sidottu tuoliin ja lyöty sähköjohdolla, putkella ja käsipainolla.


20.06.2015 Kokkola, joukkopahoinpitely
Kolme ulkomaalaista miestä oli hakannut suomalaisen nuoren miehen.


23.06.2015 Helsinki, tuomio joukkoraiskauksesta

Mustafa Nur Mohamed, Mohamed Ahmed, Saiid Said Aweis, Mahamed Nur Gutale sekä Abdijamiib Abdi Jama. Kyseessä siis tämä kuuluisa Tapanila-case,


24.06.2015 Kuopio, tuomio kehitysvammaisen raiskaamisesta

Cebrail Kundurac raiskasi kehitysvammaisen.


01.07.2015 Helsinki, tuomio alaikäisen joukkoraiskauksesta
Kolme ulkomaalaista miestä (Kenny Atoki-Embambe, Yves Kimuete ja  Anzabi Jordan Mokango) raiskasivat 15-vuotiaan tytön. Atoki-Embambelle langetettiin saman juttuvyyhden käsittelyssä jo toukokuussa kahden vuoden vankeustuomio 13-vuotiaaseen kohdistuneesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja Mokangolle kaksi vuotta ja kolme kuukautta 12-vuotiaaseen kohdistuneesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.

03.07.2015 Helsinki, tuomio raiskauksesta, kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja raiskauksen yrityksestä

Huseen Roble Adowi raiskasi 13-vuotiaan tytön.


04.07.2015 Helsinki, tuomio siskon kunniamurhaamisen suunnittelusta

Nuori irakilaismies oli suunnitellut palauttavansa perheensä kunnian perinteisellä uussuomalaisella tavalla.

10.07.2015 Pori, tuomio alaikäisen tytön murhasta ja törkeästä raiskauksesta

Ramin Azimi raiskasi ja tappoi 17-vuotiaan tytön sekä poltti ruumiin.


15.07.2015 Vaasa, tuomio sairaan asiakkaan raiskauksesta
Kaikaws Nader raiskasi suomalaisen naisen. Sairaudestaan johtuen nainen ei pystynyt puolustamaan itseään.


24.07.2015 Helsinki, tuomio pahoinpitelystä, tapon yrityksestä, törkeästä pahoinpitelystä jne.

Samba Bah tuomittiin tapon yrityksestä, törkeästä pahoinpitelystä ja kolmesta pahoinpitelystä sekä muista rikoksista. Uhrit olivat muita maahanmuuttajataustaisia henkilöitä.


24.07.2015 Helsinki, tuomio taposta
Sherif Ahmed El Husseini Ghazi tappoi asunnottomien palvelukeskuksessa miehen lyömällä häntä keittiöveitsellä selkään.


25.07.2015 Oulu, pahoinpitely ja raiskauksen yritys

Tummaihoinen mies pahoinpiteli ja yritti raiskata suomalaisen naisen.


29.07.2015 Oulu, joukkotappelu
Ulkomaalaistaustaiset henkilöt selvittivät välejään suomalaiskansallisesti pesäpallomailoilla.


Tiedostavuuden yliannostuksesta kärsivä kansalainen toteaisi tuosta listasta että siinä on vain ruko toisistaan erillisiä yksittäistapauksia, joitten perusteella ei voi tehdä mitään laajempia johtopäätöksiä. Sen jälkeen samat ihmiset tekevät yhden häiskän lakanapelleilystä hyvin laajoja johtopäätöksiä jotka koskevat suomalaisten kuolaturpaista fasismia.

Insinööritodellisuudessa elävä tavallinen kansalainen ymmärtää, että tuo lista on todellakin ajalta ennen suurta kansainvaellusta, joten hän ymmärtää kertoa äsken lukemansa viidellä tai pahimmassa tapauksessa kymmenellä. Osa poliiseista elää vielä onneksi reaalimaailmassa, joten hekin osaavat ennakoida tulevaa, niin kuin tämä uutinen kertoo:

MTV Uutisten tietojen mukaan poliisilla on tutkinnassa lukuisia rikoksia, joissa Suomeen tulleet turvapaikanhakijat ovat epäiltyinä.

Yksistään Helsingin poliisille on lyhyen ajan sisällä tullut rikostutkintaan pahoinpitelyitä, näpistyksiä, laittomia uhkauksia, taskuvarkauksia ja seksuaalista häirintää, joka on kohdistunut teinityttöihin.


Poliisilähteiden mukaan vain murto-osa turvapaikanhakijoiden tekemistä rikoksista on tullut pintaan.

– Näitä kyseisiä rikoksia on nyt alkanut ilmetä kasvavassa määrin. Turvapaikanhakijoiden keskinäiset nahistelut ja heidän aiheuttamansa rikollisuus tulevat vain lisääntymään. Uhkakuvia pitäisi ymmärtää paremmin. Tämä on ollut sinisilmäistä ja käsittämättömän huolestuttavaa, poliisista kerrotaan MTV Uutisille.

Se, mikä ainakin on varmaa on se, että valtiovaltamme käyttäjät ovat näistä tapahtumista tietoisia. Ja he toimivat silti niin kuin toimivat. Heitä voisi verrata henkilöön, joka lyö itseään vasaralla sormeen, huomaa, että se tekee kipeää ja kokeilee sen jälkeen että sattuskos se moukarilla lyöminen ehkä vähemmän. Ja eihän siinä sinänsä mitään. Onhan ihmisellä oikeus sellaiseen. Mutta valtiovaltamme tekee näitä kokeilujaan toisten ihmisten sormilla. Ja se tekee asiasta rikoksen.




Lopettakaa valittaminen ja opetelkaa uimaan

*

Lisäys samana iltana. Ruotsin Norlannin tykistökeskityksistä Suomeen turvaan paenneet elintasosurffarit ovat valittaneet saamastaan ruuasta. Ei kuulemma kelpaa kuin koirille ja naisille. Laitetaanpas tässä kuvatiedostona näkyville. Kyllä minä tuolla sapuskalla pärjäisin. Tietysti minun ja elintasosurffareitten välillä on se pieni ero, että minä maksan ruokani itse, Kiitos Paavo Tajukankaalle ruokalistasta.


Mitäs lukija tuumisi, jos saisi kaiken tämän ilmaiseksi?

42 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Lista jatkuu, ei enää edes päivittäin vaan joka hetki.

Onneksi ne simmut alkaa aueta yhälti nopeammin. Aiemmin positiivisesti MaTuiluun suhtautuneet tai neutraalisesti hiljaa olleet ovat alkaneet avata silmien lisäksi myös suutaan, niin interwebissä kuin reaalimaailmassa. Ai kun on hienoa olla niin voiman oikealla puolella kuin myös oikeassa, taas kerran.

-Tvälups-

Kumitonttu kirjoitti...

Tässä on tullut useita tilanteita vastaan, joissa tutut ovat todenneet että "olit Kumis oikeassa jo vuosia sitten. Silloin pidin sun puheitas vähä höperöinä."

Sellaista se on, elämä.

turbojuudas kirjoitti...

kun nyt on valtiovallan johdolla toivottu niitä uusia tapoja tähän maahan niin olisihan se ollut kiva jos joku olisi hetkeksi pysähtynyt miettimään että minkälaisia tapoja sitä onkaan.
eihän se nyt siitä johdu ettei asiasta olisi sanottu mutta sanojana on sattunut olemaan ihan väärät ihmiset.
helvettiä on.
pitääkö tässä nyt alkaa kantamaan jotain astaloa itsekin mukana ihan varoiksi kun invana ei oikein toi karkuun juokseminenkaan ole vaihtoehto?

Anonyymi kirjoitti...

Ismon sanoin: "Vittu ku vituttaa".

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Taisteluvälineupseerille, Kumitontulle, Turbojuudakselle ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

Taisteluvälineupseeri: Sinänsä on hienoa kyllä huomata olleensa oikeassa. Vaan miksi helvetissä silmien aukeaminen kesti niin pitkään? Luulen, että se häiskä, joka parhaiten taistelee Voiman Pimeällä Puolella oli se irakilainen jätkä, joka totesi ettei hänelle tarjottua ohrapuuroa voi syöttää kuin koirille ja naisille. Muistaakseni jätkä muuten sanoi sen juuri tuossa järjestyksessä.

Kumis: Ollaan samassa tilanteessa. Mutta ollaan myös liian myöhässä. Seuraavan vuoden kuluessa maallemme tapahtuu korjaamatonta vahinkoa.

Turbojuudas: Kehotan kantamaan sitä astaloa mukana. Jos jotain metallisempaakin on ja jos kerran invalidi olet, niin suosittelen myös sitä.

Ano: Täytyy myöntää, että vituttelaatiota on ilmassa.

korpisoturi kirjoitti...

Panee miettimään, että täytyisikö sitä ruveta kantamaan jotakin kättä kovempaa. Nämä kylmät aseetkin antaa edes jotakin tunnetta... Tilanne on lähtemästä lapasesta pahasti.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Korpisoturi. Noin virallisesti kuuliaisena hallintoalamaisena toteaisin, että soita poliisi paikalle. Yrjönä totean, että poliisi on kaukana ja se keskittyy aivan muuhun kuin sinun turvallisuuteesi.

Anonyymi kirjoitti...

Äh..taidan tehdä Suomen lipusta kaavun ja lähden kadulle heiluttamaan valkoista lippua.

Jaska Brown kirjoitti...

On myös huomattava, että aiemmat tulokkaat olivat enemmän valikoituja eli enimmäkseen kiintiöpakolaisia ym, kun taas nykyiset ovat järjestäytyneen rikollisuuden kanssa tekemisissä olleita. Kaiken järjen mukaan aiemmin saapuneissa pitäisi olla suhteellisesti vähemmän roistoja eli todellisuudessa rikosten määrä kasvaa jopa suhteellisesti. Tosin tilannetta saattaa tasoittaa se, että nykytulijoita ei ehditä läpihyysätä samoin määrin ... tai sitten ei tasoita.

Ja mitä ruokalistaan tulee, niin minä lopettaisin ruuan ostamisen ja valmistamisen perheelle just nu, jos tuommoinen menyy kannettaisiin ilmaiseksi nenän eteen.

Anonyymi kirjoitti...

Minkähänlainen herätys tässä maassa pitäisi tapahtua, että tähän touhuun tulisi jotakin järkeä? Seuraavaan nälkäpäiväkeräykseen sen pelkkää luuta ja nahkaa olevan afrikkalaislapsen tilalle kuva tästä 17-vuotiaasta bodaripullistelijasta tai kuva Hiukkavaarasta, jossa kuskataan roskiin ruokaa, joka ei kelpaa turvapaikanhakijoille tai sitten kuva suomalaisista työttömistä ja eläkeläisistä leipäjonossa? Ja asunnottomien päivään kuva Sipilän omakotitalon portailla iloisesti hymyilevästä 8-lapsisesta somaliperheestä?

Olenko rasisti? Kohta voi kysyä myös Hamletin tavoin "To be or not to be" eli vapaa käännös suomeksi onko tubia vai ei. Olen jo sitä ikäluokkaa, jolla tuo calmette-rokotus ei enää anna suojaa. Ehkä päättäjät ovat keksineetkin hyvän konstin päästä eroon tästä yhteiskuntaa rasittavasta vanhemmasta väestöstä tuomalla tänne tauteja, joihin meillä ei enää ole vastustuskykyä. Näin vapautuu kohta ne viimeisetkin isommat tilat turvapaikanhakijoiden käyttöön. Kyllä luonto hoitaa sen, mikä virkamiehiltä jää kesken.

Hyvää viikonloppua kuitenkin Ykälle ja muille blogisteille! May the force be with you! Seurataan mielenkiinnolla, mitä Torniossa huomenna tapahtuu.


Rouva Ano

Anonyymi kirjoitti...

Morjesta,

Täällä Oulun seutuvilla alkaa olemaan aika pirusti todella vihaisia ihmisiä, minä mukaanlukien. Nämä irakilaiset käyttäytyvät tasan niin huonosi kuin voi olettaakin ja ruoka-gate alkoi olemaan liikaa aiemmin suvaitsevina pitämilleni ihmisillekin. Aika kovaa puhetta kuulee kaikkialla, vaimokin on nuivistunut täysin muutamassa viikossa.

Sen verran paljon on lapsia ja nuoria ahdisteltu, että nyt alkaa jo rauhallinen suomalainenkin hermostumaan. Tarpeeksi kun hermostutaan, alkaa tapahtumaan. Pahoin pelkään, että alle kahdessa viikossa alkaa tulemaan isompia yhteenottoja, mikäli meno jatkuu samanlaisena. Ja viranomaiset SPR:n avustuksella pitävät huolen siitä, että se jatkuu tai todennäköisesti pahenee. Pesäpallomailan kaivoin jo varuiksi varastosta ovenpieleen...

Vrka

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle, Jaska Brownille, Rouva Anolle ja Vrkalle & kiitos kommenteistanne.

Ano: Olisko näin, että isis-lippua saisi kuitenkin heiluttaa ilman seuraamuksia?

Jaska: Tietysti onhan aikaisemmin tulleissa myös hyvin paljon näitä ns. toissijaisen suojelun perusteella notkumisluvan saaneita mutta tuo sanomasi pitää paikkansa, ja rikosten suhteellinen määrä ei ainakaan laske. Mitä tulee tuohon sapuskapuoleen, niin voisin todeta, että nyt on kehitetty uusi termi eli irakilainen nälkälakko, joka tarkoittaa sitä, että syödään vain silloin, kun kamerat eivät ole paikalla.

Rouva Ano: Saattaa olla, että otan tuosta vinkistäsi onkeeni. Kysymys ”olenko rasisti” on minun mielestäni jo aikaa sitten menettänyt merkityksensä. Rasistin määrittely kun on sertifikoitu tiedostavalle väelle niin läärätkööt sillä termillä keskenään. Ja olkoon Voiman Pimeä Puoli sinunkin kanssasi myös nyt alkaneessa lokakuussa.

Vrka: Voimia eloon sinne Oulun suunnalle. Näitten elintasosurffareitten röyhkeydestä ja kiittämättömyydestä on tullut niin paljon esimerkkejä, ettei ole ihme, jos pinna palaa.

Anonyymi kirjoitti...

Kuunnelkaa mitä ihan normi-virtaset kertovat noille pökkiöille (spr, poliitikot, poliisi)

https://www.youtube.com/watch?v=TVgKefT8338

Saksa sulkee rajansa ja ottaa schengen-sopparin käyttöön..?
Nyt alkoi muuten enkelimerkkarin lähtölaskenta ja samalla kaatuu koko eurostoliitto:

arabisyksy!

-Tvälups-

Lappilainen kirjoitti...

Molotov tokaisi suomalaisille neuvottelijoille Moskovassa 1939 jotenkin tähän tapaan: Kun me siviilit emme saa ratkaisua aikaan, on sotilaiden vuoro yrittää. Alamme lähestyä Molotovin hetkeä.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos listauksesta.

Noista ruokamielenosoituksista sen verran että pahasta kukkahattuvajauksesta kärsivä kansalainen voisi luulla että keski-ikäisiä lapsukaisia risoo se, että laitosruokaa saadessa ei pääse vetämään välistä.

Meinaan vaan että myyntiinhän ne sellaiset 8 naudanlihapihviä ja 10 kananmunaa per naama per ateria oikeasti menevät. Ei sellaista määrää jaksa syödä edes linnanruunahormoonibodarilapsukainen säännöllisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Rouva Ano...


Ei sitä kelvottomaksi haukuttua ruokaa roskiksiin pistetä. Sitä syödään erinomaisella ruokahalulla jopa neljä kertaa sansaten heti kun journanatsit ovat poistuneet.

Tai toisaalla se myydään ilmeisestii erinomaisella katteella serkun lounaspaikkaan.

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1443674309078.html

Anonyymi kirjoitti...

Ihmiset puhuvat spontaanisti näinä päivinä näistä tulijoista ventovieraidenkin kanssa.
Seuraavassa vaiheessa ihmiset alkavat puhua sitä pitäisikö hankkia kättä pidempää. Sen jälkeen niitä kannetaan mukana.
Katsokaa syyskuu 1917-maaliskuu 1918 tapahtumia ja asiainkulun nopeutta.
Katsokaa Jugoslavian hajoamisen alkutapahtumia 1990 eteenpäin.
Minä sanoin että ennen joulua meillä tulee ensimmäiset ruumiit.

Juha kirjoitti...

Eiköhän kohta voine perustaa kansalaistaitokursseja, kuinka sosiaalinen kanssakäyminen eroaa eri kulttuuripiireissä. Kun eräissä piireissä sovittelu, kompromissihakuisuus, joustaminen ja osapuolen kuunteleminen ovat merkkejä heikkoudesta. Ja heikkopäisiltä on oikeutettua ottaa, eräiden mielestä. Riittävän jämerillä maneereilla ja selkeällä kovatahtoisuudella saadaan vastaanotettua kommunikaatiotakin syntymään kumpaankin suuntaan. Näin minun omien kokemusten pohjilta. Tietty, jokainen kohtaminen on yksttäistapaus, vuosikymmenten vaihtuessa.

Anonyymi kirjoitti...

Tuossa aikaisemmasa parahduksessa mietin, josko KKK-kaapuilun negaatio, ts. Suomen väreissä olevassa kaavussa tapahtuma valkoisen lipun heiluttelu antautumisen merkiksi olisi a) tämän hetkisiä fiiliksiä peilaava b) vähemmän tuomittavaa.

Yön yli nukuttuani päätinkin hankkia kansallisurheiluun sopiviaa välineitä.
Onkohan Karhu osannut varautua todennäköiseen kysynnän kasvuun?

--Mansen sälli--

Ironmistress kirjoitti...

Missä voi liittyä Lotta Svärdiin?

Anonyymi kirjoitti...

http://mvlehti.net/2015/10/02/runosmaen-infotilaisuus-video/

Anonyymi kirjoitti...

Nonih, Tampereella yksittäistapaus, tällä kertaa ihan kantaväestön toimesta. Kymmenen hyvää ihmistä monottaa maassa makaavaa iljettävää rassistia. Katselin tässä aikaisemmin päivällä, että porukalla on huivit/maskit naamalla eikä poliisia kiinnosta. Tämä on ilmeisesti sitä Anderssonin mainostamaa parempaa väkivaltaa?

https://www.facebook.com/perusjuha/videos/1050471091629944/?pnref=story

Anonyymi kirjoitti...

Juu, pistää muumittamaan tämä tilanne... Ykälle semmonen pieni korjaus, että ko. irakilainen hyypiö mainitsi ruuasta "syömäkelvotonta, en antaisi koirallekaan... Ehkä naisille". Kertoo kai jotain tyyppien naiskuvasta kun kerran koiraakin pidetään islamilaisissa maissa saastaisena elukkana joka on juuri ja juuri sian yläpuolella...

Toisessa sokorassa tyypit valitteli ettei ruuassa ollut tarpeeksi suolaa tai pippuria. Niillehän ei kenellekään tullut mieleen kysyä nätisti että oisko lisämausteita saatavilla, nuo suurkeittiösapuskat kun tehdään sen pienimmän nimittäjän mukaan.

Ja mitä tulee ruokalistaan, niin jos tuommonen satsi päivittäin tuotaisiin eteen ja vielä ilmasiin, niin minua nähtäisiin lähikaupassa vain oluthyllyn kohdalla. Mutta illatsun mukaan nämä hyypiöt haluavatkin vain ilmaisen ruokatarjoilun sijasta sen suuremman rahamäärän, että voisivat itse ostaa ja laittaa ruokansa. Tosin, ne menisivät ostamaan tasan samoja eväitä kuin mitä noissa ruokalistan sapuskoissa on...

--Madri

Anonyymi kirjoitti...


Tuosta Oulun Puuro-Gatesta sen verran että, olikohan kaupunkien ruokapalvelut tai niistä vastaavat muut, ostopalveluna aterioita tuottavat tahot parantaneet tai kasvattaneet annoksien kokoa välittömästi, jos 70-95 vuotiaat Suomalaiset (70 kappaletta)olisivat marssineet Oulun poliisilaitokselle. Epäilen suuresti. Vastauksena olisi jokin ruokatieteen päivystävä dosentti antanut pikavauhtiin kaikille valtakunnan medioille tiedotteen jossa kerrotaan miten ruoka on hyvää, ravitsevaa ja sitä on riittävästi...vaikka annoksia on edelleen pienenetty ja niistä on jätetty levite pois koska sitä ei kannata laittaa mukaan, koska leipää ei enää kyseisessä annoksessa ole ollut pitkään aikaan sen kalleuden takia mukana, joten turha valittaa, kaloreita on ruuassa vielä laskennallisesti jäljellä.
Ja paluu takaisin koteihin olisi pitänyt hoitaa omilla varoilla...tai rollaattorilla millä tultiinkin mieltään osoittamaan. Paikalle jääneistä rollaattoreista rapsahtaa pysäköintivirhemaksu.
No, nyt kun on todistettu oikein valtakunnan tasolla että tuo tietylle ryhmälle ilmaiseksi tarjottu ruoka, joka kuulemma on samaa kuin kouluissa tarjoillaan, syömäkelpoista ainoastaan koirille (ja naisille), niin olisikohan aika korjata tilanne useammillekin tahoille kuin Oululaiselle eritysryhmälle.

Ylempään verraten, jos Oulun poliisilaitoksella olisi ollut 70:n OIKEASTI alaikäisen oppivelvollisen mielenosoitus kouluruuan tasosta ja määrästä (vrt. Yksi ylimääräinen kalapuikko johti muutama vuosi sitten jopa poliisin paikalle tuloon etelä-Suomalaisessa koulussa), olisi varmaan kyseisille oppilaille ja heidän vanhemmilleen sekä tiedoksi kouluille, lähetetty "vakava huomautus" virkavallan ajankäytön haaskaamisesta. Eikä heitä olisi kuljetettu koteihinsa järjestelmän kustannuksella.

Eipä mulla tässä muuta kuin iltapuuroa kiehumaan...

t.
S.E.P.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Taisteluvälineupseerille, Lappilaiselle, Ano1:lle, Ano2:lle, Ano3:lle, Juhalle, Mansen Sällille, Ruukinmatruunalle, Ano4:lle, Ano5:lle, Madrille ja S.E.P:lle & kiitos kommenteistanne ja lähettämistänne linkeistä. Minä en rupea veikkaamaan, missä vaiheessa ruumiita tulee, mutta jotain tapahtuu kyllä. Näitten tulijoitten eli siis tunkeutujien röyhkeys ja kiittämättömyys on jotain niin käsittämätöntä ja se tulee aikanaan heijastumaan katukuvassakin.

Katselin aamulla uutislähetystä Joutsenosta, jossa telttamajoituksessa olevat miehet valittivat, että teltassa on roskia lattialla ja täällä ei olla käyty siivoamassa. Aikuiset miehet. Kaipa he ajattelevat, että siivoaminen ei ole miehelle sopivaa. Kouvolassa taas ruuan valittamiseen reagoitiin niin, että palkattiin thai-kokki. Seuraavaksi vissiin thai-hieroja. Ja niin kuin S.E.P. muistutti, samaan aikaan viedään eläkeläistemme annoksista leipäkin. Hallitus raapii muniaan eikä tee mitään.

Listasta siis ei tule kiittää minua, vaan Hommaforumiin kommentoivaa Nutsya. Hän on koonnut koko roskan vuodesta 2005 alkaen, joten hats off to Nutsy.

Mitä tulee noihin anarkistipelleihin, niin ne mitä varmimmin tulevat huomaamaan, että heidän riekkumisensa on onnistunut siksi, kun valtiovalta ei ole sitä estänyt eikä tavallisia kansalaisia ole kiinnostanut. Nyt tavallisia kansalaisia alkaa kiinnostaa. Ja se kykenee huomattavasti organisoidumpaan väkivaltaan kuin nämä liimatilhit.

Unknown kirjoitti...

" ..... Lahtinen: ' mees valittaan nälkääs, sulle lyödään eteen semmoinen rätinki jossa sanotaan ettei sulla voi ollanälkä. Ne kun on laskenu ne kolarit tai kalorit tai mitä v..a siinä ruuassa ny pitäis olla'. - Hietanen: ' mää en tiiä noist kaloreist mittää, mut mun suolen sano et niit on pirun vähä.'" (Courtesy By V.Linna)

Anonyymi kirjoitti...

Agenda 2030 ja mitä se tarkoittaa avattuna (in english only):
http://www.activistpost.com/2015/09/un-launches-global-goals-blueprint.html

-Tvälups-

Anonyymi kirjoitti...

https://youtu.be/LTYn1N1pLb4

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys JZane100:lle, Taisteluvälineupseerille ja Anolle & kiitos kommenteistanne.

JZane100: Joo, tämmöset rätingit lyödään nyt suomalaisten eläkeläisten eteen. Ja muistutetaan työssäkäyvää sukupolvea, että tämä on aikanaan teilläkin edessä. On meinaan paljon tärkeämpiä suita ruokittavana.

Taisteluvälineupseeri: Tuotahan voisi kommentoida pitkän luennon verran. Kommentoin lyhyesti. Oikein kauniita tavoitteita jne jne, mutta tuosta puuttuu väestönkasvun kontrollointi ja sitä myötä kaikki. Jolloin suunnitelma helposti muuttuukin hirviöksi.

Ano: Kiitos linkistä. Pakko nostaa Junes Lokalle hattua hänen tekemänsä työmäärän vuoksi.

Anonyymi kirjoitti...

Itse keikun vähissä rahoissa, eikä ilman Lidliä pysyis kyllä ruoassa kiinni. Kaurapuuroa meillä on joka aamu, ja on välillä ollut päivälläkin, kun rahat ovat vähissä. Katselin sitä ruokavalitusvideota, jossa kaveri heilutteli puurolautasta (ohrapuuroa selvensi YLE). Näytti tietysti tv-kuvassa pahalta, mutta eihän se puuro kaunista olekaan katsella, vaikka vatsalle hyvää tekeekin. Miks hemmetti ei siellä kukaan aukaissut suurta suutaan ja sanonut kameroiden räpsiessä, että tuotahan syö koko Suomen kansa! Ruokalakkokaverit selvästi kuvittelivat, että täällä tehdään kuten heidän kotimaassaan: köyhille ja avuttomille jaetaan se ruoka, joka muille ei kelpaa.

Ihmettelin kanssa sitä, että suureen ääneen hallituksen taholta on tähdennetty sopeuttamista - ensimmäisen valituksen tullessa kuitenkin palkataan thaikokki. Miks hemmetissä ei sieltä vastaanottokeskuksen "asiakkaista" oteta keittotaitoista avustamaan maustamisessa, annosten muokkauksessa "itämaisiksi"(maustekulhoja esille tms) ihan ilman mitään lisäpalkkauksia? Sehän sitä sopeuttamista olisi juuri ihan yksinkertaisimmillaan.

Siinä vaiheessa, kun näitten suurimpien koohojen ajatukset tuottavat tulosta ja vastaanottokeskuksen "asiakkaita" aletaan työllistämään kantaväestön ohitse, niin kyllä on pakko minunkin ruveta lähettämään sähköposteja päättäjille.

Kun olette onnistuneet nysvimään vanhat työvoimatoimistot toimimattomiksi työpaikkojen välityksen osalta (TE-toimistohan on nimensä mukainen Työtä Ei ), niin nyt kun muutaman pakolaisen pelätään syrjäytyvän, rupeaa muka jostain niitä työpaikkoja löytymään (Helsingin alueelta varmaankin - sinnehän ne pakolaiset nyt asutetaan, kunhan hässäkkä vähän tyyntyy), mutta aikaisemmin, kun työikäiset kitkuttelivat aikansa (jotkut kitkuttelivat itsensä iki-kiikkuun), söivät säästöt, möivät talonsa ja tavaransa ja odottivat eläkkeen autuutta, ettei tarvitse olla vakituisessa valvonnassa , niin eipä kiinnostanut työllistäminen tai työpaikkojen tekeminen, suuret puhheet vaan ilmaa halkoivat - enimmäkseen vaaleja ennen.

Onhan siellä joukossa muutama järkeväkin ja todellinen pakolainen, mutta suurimmassa äänessä ovat nämä läpi Euroopan juosseet kaverit, joilla on selkeästi tarkoitus saada aikaan pelkkää häiriötä, tappelua, hässäkkää , pientä ilkivaltaa, sekaannusta sekä tuoda esille miten huonosti heitä kohdellaan ja korostetaan länsimaiden rappiota.

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Pojat, vaikka vanha ukko olen, niin vielä kulkee ja petrooli palaa! Moni nuorempi jää kauas toiseksi.

Jos rähinä tulee, lähden mukaan. Se on naidulle ukolle kertausharjoitukset niinku lomalle menisi. Te nuoremmat jäätte morsiammejanne ikävöimään, mutta me vanhat ukot - se on nähty ja koettu.

Arttu Wiskari - Mökkitie:
https://www.youtube.com/watch?v=FysfAPZ3Jj8

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Nyt kesällä, kun ajettiin Suomessa, kuulin autoradiosta tämän laulun - ja prkle, löysin sen nyt juutuubista!

Kuka on tämä laulaja? Tämä on hyvä!
Arttu Wiskari - Tuntematon potilas
https://www.youtube.com/watch?v=97DwMIf7_lI

Cheers!

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja Buurille Johannesbuurista & kiitos kommenteistanne.

Ano: Niin hurjaa kuin se onkin, sinulla ei ole valtiovaltamme edustajille mitään merkitystä. Sillä on toiset prioriteetit.Voimia eloon.

Buuri: Minähän olen noita progemiehiä, mutta Arttu Wiskarin musiikista tykkään minäkin. Se Mökkitie on varsinkin mainio.

Strix Senex kirjoitti...

Tulipa tässä mieleeni, että entäs jos tämä nykyinen hallitus olisi hoitanut hommia syksyllä -39.

Vissiin se olisi mennyt niin, että sisäministeri olisi hälyttynyt siitä, että homma ei ole nyt hanskassa ja porukkaa tulee miten lystää. Olisi sitten ottanut homman hoitoonsa ja voinut kohta raportoida tyytyväisyydestä hehkuen seuraavaa.

"Asia on nyt hyvässä järjestyksessä. Sovittiin, että kolonnat ajavat liikennesääntöjen mukaan. Laitoin poliiseja opastamaan ja muutaman tulkin huolehtimaan siitä, että osaavat lukea tienviittoja. Majoituskin on järjestyksessä. Sovittiin, että majoittuvat ensin kansakouluihin, seurantaloihin ja työväentaloihin. Sitten otetaan majoituskäyttöön julkisia rakennuksia tarpeen mukaan".

Tämän jälkeen hallitus olisikin voinut ryhtyä rauhassa vatuloimaan, että mitenkä ne hommat jouhevasti siirretään sille Kuusisen hallitukselle, kun sellainen kerran on nimitetty.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Strix Senex. Suurinpiirtein näin siinä olisi käynyt. Onneksi meillä oli silloin vielä oikeita valtiomiehiä.

buuri johannesbuurista kirjoitti...

syksyllä -39. Olisivat päässeet Moskovaan isoksi herraksi... hmmm eikö muutama päässytkin, ennenkuin tapettiin.

Nyt ne menee brysseliin shamppanjamaljojoa kilisteleen ja illalla hotrllihuoneessa kokaa nuuskimaan.

Ykä, kun olin lukiossa, samalla luokalla oli pojat Sanomattomasta Puolukanvarvusta ja luokkaa alempana tuli Pistepirkko 22.
https://www.youtube.com/watch?v=VbNdPCpzmZ4

(minä olin atomivoiman kannalla, menin kesätöihin Oulujoki Osakeyhtiöön).

Oinomaos kirjoitti...

Tervehys! Päät pystyyn vaan, kyllä tämä tästä! Pitäkää silmällä, mitä maailmalla tapahtuu. Ei masennuta siellä, kyllä tämä tästä iloksi muuttuu! Katsotaanpa, mikä on tilanne ja yleinen ilmapiiri viikon päästä sunnuntaina, jatkosta puhumattakaan. Loppuun asti, hei!

buuri johannesbuurista kirjoitti...

Yksi pääsi YLE:n pääjohtajaksi - Hertta Kuusinen, Tuomiojan joku sukulainen.

Joo, ei tässä mitään hätää, pitkä matka, ei soutamalla ehdi ensi hätään (catch 22). Mutta:
https://www.youtube.com/watch?v=mIeKzow_6Cs

Anonyymi kirjoitti...

Kirves ollut ovenpielessä saatavilla jo jonkun aikaa,ja emännälle sekä tyttärelle on tullut tähdennettyä,että jos väkisin sisään yritetään,niin kirveestä niin paljon kuin lähtee,ja takaovesta karkuun ja meteliä perkeleesti-ei mitään epäröintiä jälkiseurauksista,sillä etenkin näiden rikastajien kohdalla sattumuksen tullessa se on sinä tai minä-tilanne.
Kyllä menee maa perseelleen,ennenkuin muutosta tapahtuu-presidentti Niinistöönkin meni loppukin kunnioitus,kun äijä vikisee,että ei saa kohdistaa suuttumusta pakolaisiin,vaan syyllisiin eli EUhun.Vitullako tavallinen häiskä sille EUlle voi mitään,jos maan johtokin on rähmällään niin syvällä,että persekin on maanpinnan alapuolella?Sitten nämä anarkomarkot ja heidän poliittiset suojelijansa on niin saakelin hyviä ihmisiä,että saavat tehdä väärinajattelijoille mitä lystäävät,pääasia,että paskaa tulee rajan yli,onhan tämä muslimiporukka vasemmistolle toivo uudesta äänestäjäkunnasta.No,samaa taikaseinän elättämää ihmispaskaahan tämä Arhinmäen nykyinenkin äänestäjäkunta,eivät tajua,että seinän ääreen tulee lisää taikarahan lypsäjiä jakamaan pienenevää jaettavan määrää.Saattaa ihkuilu iskeä omaan nilkkaan,ainakin sitten,kun työssäkäyvien pussistakaan ei saada lisää verotettavaa.
Ja tunnustan,seinällä on pieni Suomen lippu,syyllistyn siis ilmeisesti lipun häpäisyyn-matkitaan Obamaa ja kielletään suomen lipun julkinen käyttö,kuten Konfederaation lipun käyttö Usassa-olihan semmonen nähty murhaajan seinällä,ja samalla logiikalla,kun KKK käyttää Suomen lippua,niin jokainen lipun julkinen liehutushan on merkki halusta hirttää neekeri puuhun,vai mitä yle,mtv ja HS?
T:Vesku

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Buurille Johannesbuurista, Oinomaokselle ja Veskulle & kiitos kommenteistanne. Sen, mitä Vesku kommentoi, kiteyttää varmaan ajatukset hyvin monessa suomalaisessa kodissa tällä hetkellä. Ja Perskeleen huusholli kuuluu niihin.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1448358505996.html

Eikös tämäkin ollut näiden kulttuurinrikastajien tekosia?

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Tietojen mukaan toinen on venäläinen ja toinen filippiiniläinen.