torstai 28. toukokuuta 2015

KONSERVATIIVI

Eräs konservatiivi istui kuppilassa Helsingin Sörnäisten Kurvissa ja hörsi kahvikupillistaan. Hän tiesi olevansa konservatiivi, itse asiassa suorastaan patamusta konservatiivi ja hän oli ylpeä siitä, mitä hän oli. Hän mielsi, että maailman malli ja viisaus oltiin taputeltu valmiiksi ja ymmärrettäväksi jo aikaa sitten, hän oli itse omaksunut tämän iäisen viisauden sitä tippaakaan miettimättä ja kyseenalaistamatta ja valanut ajatustensa päälle tanakan kerroksen betonia. Näihin arvoihin tuli uskoa. Niitä ei tarvinnut, eikä niitä kuulunut muuttaa. Totuus oli määritelty ja ikuinen. Ne, jotka olivat eri mieltä hänen omaksumistaan ja hänelle opetetuista asioista, olivat ihmisiä, joilla ei ollut ihmisarvoa, ja jotka saattoi tarvittaessa tappaa. Itse asiassa heidät kuuluikin tappaa, sillä hänen ideologiassaan varsinkin ne ihmiset, jotka olivat joskus kannattaneet hänen ideologiaansa ja myöhemmin luopuneet siitä, olivat ansainneet kuoleman jo ideologian perusperusteitten mukaan. Asia ei ollut edes neuvoteltavissa.

Konservatiivi tiesi, että hänen kaltaisensa ja hänen ideologiaansa uskovat ihmiset olivat tehneet konservatiivisuutensa vuoksi mittaamattoman määrän murhia ja muita väkivallantekoja ympäri maailmaa. Hän ei ollut koskaan nostanut sormeakaan vastustaakseen näitä toimia. Hän ei ollut sanonut ensimmäistäkään sanaa niitä vastaan. Ainoa, mitä hän oli julkisesti sanonut, oli se, että hän oli peloissaan siitä, että näistä väkivallan teoista uutisointi ja keskustelu herättäisi konservatiivisuusvastaisuutta. Että hänen konservatiivinen ideologiansa miellettäisiin väkivaltaan perustuvaksi ja jollain tavoin tuomittavaksi. No, olihan se kieltämättä väkivaltaan, alistumiseen ja alistamiseen perustuva, ei siitä mihinkään päässyt, mutta eihän sitä tässä maassa saanut sellaiseksi virallisesti sanoa, mikä tälle kyseiselle konservatiiville tietysti sopi aivan hyvin. Tämä radikaali maa kun oli konservatiivien luvattu maa, vaikka konservatiivi ei oikein tätä logiikkaa ymmärtänytkään. No, riitti kun se toimi, ja jos se toimii, älä räplää.

Konservatiivilla oli naisasiat kunnossa. Hän määräsi sen, kuinka hänen naisensa pukeutui, kuinka hän käyttäytyi, kuinka hän puhui, kuinka hän esiintyi julkisuudessa, mitä hän söi ja ennen kaikkea mitä valmisti ruuaksi hänelle itselleen. Hän oli esittänyt näkemyksensä julkisuudessakin. Ylpeänä. Ja hän oli sitä mieltä, että hänen naisensa tuli aukaista hänelle aina reitensä, kun hänellä teki mieli. Hänen konservatiivinen ideologiansa määräsi niin. Jos nainen ei ollut halukas, hänellä oli oikeus kouluttaa naista sen mukaan, mitä hän ja hänen konservatiivinen ideologiansa hyväksi katsoi. Ja tällä konservatiivilla oli taatusti keinot, millä kouluttaa vastahankaista eukkoa. Eikä hänen perheessään nainen suutaan pahemmin aukonutkaan, vaan lähinnä reisiään ja synnytti hänelle aina uusia lapsia. Mieluummin poikia. Itse asiassa hänen naisensa olivat hänen irtainta omaisuutta, eivät niinkään ihmisiä.

Oliko tämä konservatiivi nimeltään Antti-Pentti Antinjuntti Pohjois-Pohjanmaan lestadiolaisalueelta? Eihän toki.

Konservatiivin nimi oli Abdullah, ja kyseinen konservatiivi edusti hieman erilaista ideologiaa kuin Antti-Pentti, joka puolestaan työllänsä elätti Abdullahin, vaikkei Antin mielipidettä tähän elatuskysymykseen oltu kysyttykään. Vaikka Antti-Pentillä olisi ollut ehkä asiasta oma mielipiteensä.

Konservatiivi Abdullah hörppäsi hieman kahviaan ja katsoi, kun kuppilan ohi kulki nuoria suomalaisia naisia. Osa oli minihameissa, osa piukkapersefarkuissa ja kaikilla oli rinnassaan jonkun sortin vihervasemmistolainen suvaitsevaisuuspinssi. Se pinssi teki noista naisista omasta mielestään älykkäämmän ja paremman ihmisen kuin muut. Abdullah ihmetteli maailman merkillisyyttä. Nuo nuoret naiset olivat radikaaleja, ja he vihasivat konservatiivisuutta. Abdullah oli puolestaan niin patamusta konservatiivi, kuin mitä tästä maailmasta saattoi löytää.

Mutta vihasivatko he Abdullahia? Toimivatko he aktiivisesti hänen konservatiivista ideologiaansa vastaan? Eiväthän toki. Sen sijaan he nostivat Abdullahin jalustalle, varmaankin korostamaan omaa tiedostavuuttaan. Abdullahin sijasta he vihasivat oman kansansa heteroseksuaalisia valkoisia tavallisia miehiä, jotka he mielsivät vastenmielisiksi konservatiiveiksi. Vaikka Abdullahin mielestä nuo samat miehet olivat vastenmielisiä radikaaleja. Nuo nuoret naiset vaativat, että nainen ei koskaan enää saa palata hellan ja nyrkin väliin ja molemmilla sukupuolilla oli oltava yhtäläiset mahdollisuudet elämään. Nuo suomalaiset miehet olivat heidän kanssaan aivan samaa mieltä, ja nuo miehet antoivat heidän kaikessa rauhassa kulkea kaduilla noissa riettaissa vaatteissaan, mutta siitä huolimatta nämä naiset vihasivat näitä suomalaisia miehiä ja fanittivat, Allah nähköön, fanittivat, Abdullahia. Joka pistäisi nämä naiset välittömästi hellan ja nyrkin väliin sekä laittaisi heille kokovartalohupun päälle.

Tai pistäisi ja laittaisi, jos olisi hyvällä tuulella. Jos nämä naiset kulkisivat Abdullahin arvostamassa konservatiivisessa yhteiskunnassa noissa paljastavissa vermeissä, heille lyötäisiin pahemmin miettimättä myllynkivi kaulaan ja heitettäisiin kaivoon. Abdullah ihmetteli sitä, etteivätkö nuo typerät kanat todellakaan tajunneet, että nuo ”radikaalit” suomalaiset miehet, joita nuo naiset haukkuivat konservatiivisiksi fasisteiksi olivat se ainoa tekijä, joka esti Abdullahin kaltaista oikeaa konservatiivia tekemästä heille sitä, mitä heille oikean konservatiivin mielestä tehdä kuuluikin?

Mutta silti nuo typerät kanat fanittivat häntä, juuri häntä ja inhosivat niitä suomalaisia miehiä, jotka halusivat suojella heitä häneltä ja joitten kanssa heillä olisi taatusti helpompaa olla kuin hänen kanssaan. Konservatiivi-Abdullah mietti, että olivatko nuo suomalaiset naiset jo syntyjään noin tyhmiä, vai koulutetaanko ne jossain tollaisiksi hyväuskoisiksi hölmöiksi? Vai olivatko ne vain rakentaneet päässään Abdullahin kaltaisista konservatiiveista aivan ikioman mielikuvan, jolla ei ollut varsinaisen todellisuuden kanssa mitään tekemistä. Abdullah oli huomannut, että sellaista harjoitettiin tässä maassa varsin paljon. Hulluja nuo suomalaiset.

Konservatiivi-Abdullah hörppäsi kahvikuppinsa loppuun ja mietti, että ottaisiko vielä toisen. Sitten hän tuumi, että voisihän tässä ottaa kaljankin. Tässä on kuitenkin monta kerrosta tämän ravintolan päällä. Ei Allah näe. Olutta hörsiessään Abdullah tuumi itsekseen, että kyllä tää Suomi on hyvä maa elää ja yrittää. Varsinkin niille, joita ei huvita yrittää ensinkään, vaan elanto tulee noitten utopioissaan leijuvien typerysten puolesta automaattisesti.

Mutta Abdullahin mielen taka-alalla ajelehti synkkä pilvi. Epäilys. Entäs jos tähän maahan, jossa radikaalit vihaavat tämmöisiä tavallisia suomalaisia konservatiiveja ja arvostavat hänen kaltaisiaan patamustia konservatiiveja tuleekin liikaa hänen kaltaisiaan? Loppuuko noilta typeryksiltä silloin rahat? Kuinkas hänen silloin käy? Onko hän enää silloin noitten typerien naisten tolpan nokkaan nostama ikoni? Näinköhän häntä enää elätetäänkään?

Pitäisiköhän hänen ryhtyä… mikä se nyt olikaan… niin joo, maahanmuuttokriitikoksi?



46 kommenttia:

Yrjöperskeles kirjoitti...

Kiitokset Taisteluvälineupseerille pohjainspiraatiosta.

Kumitonttu kirjoitti...

Olipas hyvä kirjoitus. Kun punavihreä eliitti viljelee hokemaa "emme ole oikealla tai vasemmalla vaan edellä", niin se itse asiassa lainaa Mussolinin vaalilausetta. Tuo historian ironia on sikäli ymmärrettävää, että poliittisessa kentässä sotketaan tarkoituksella konservatismi nationalismiin ja sitä kautta saadaan luotua mielikuva konservatiiveista oikeistolaisina.

Historia toki paljastaa että konservatiiveja on niin vasemmalla kuin oikealla, eikä nationalismikaan tee eroa oikeistolaisen ja vasemmistolaisen välille. Nykyinen eurovasemmisto ei edes yritä tarjota mitään älyllistä vaihtoehtoa, vaan se tyytyy keksimään hyviä (tai huonoja) perusteluita väkivallan oikeutukselleen. Kouvolassa sattui joku "äärioikeisto"kausti, jossa Suomen Vastarintaliikkeen puupäät jakoivat kävelykadulla Magneettimedian lehdykäistä. Media uutisoi tapahtumasta tuoreeltaan "Äärioikeisto aiheutti kahnauksen Kouvolassa". Kuitenkin SVL:n sivuilla lukee, että järjestö tavoittelee Suomeen sosialistista yhteiskuntaa.

Minä kun en ymmärrä, miten äärioikeisto voi tavoitella sosialismia, mutta sinä kun Ykä olet jo laskeutunut alemmas matkallasi Pahuuden tikapuilla, niin osannet kertoa miten tuo on kuitenkin mahdollista.

Anonyymi kirjoitti...

Olkaatten höveli ja mikäli vain pystyn & kykenen niin koetan edesauttaa jatkossakin samoin. Sikäli ko Sie kirjottelet - mie täyttelehin näit ajatuslippahia.

-Tvälups-

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Kumitontulle ja Taisteluvälineupseerille & kiitos kommenteistanne.

Kumis: Kiitokset. Elämme todellakin mielenkiintoisia aikoja, kun tyypit, jotka vannovat kaikenkattavan suvaitsevaisuuden ja äärimmäisten henkilökohtaisten vapauksien nimeen fanittavat tyyppejä, joitten mielestä maailma tuli totaalisen valmiiksi vuonna 600 ja risat.

Konservatiiveja on toki ollut niin vasemmalla kuin oikealla ja esmes edesmennyt Neuvostoliittohan oli huomattavan konservatiivinen yhteiskunta.

Minä olen lukenut tuosta kaustista myös SVL:n vastineen ja ei se sen mukaan ihan niin mennyt kuin media väittää. Tietysti höhlää lähteä niiltä joillekin kirkkopäiville, koska olisihan niitten pitänyt ymmärtää, että mediassa ne saavat turpaansa joka tapauksessa.

Minäkään en osaa oikein hahmottaa, miten äärioikeisto voi tavoitella sosialismia, ja varmaankin sitä kannattaa enempi kysellä näitten pahuus-valaistuneisuustikapuitten ylimmiltä, tiedostavan kirkkauden saavuttaneilla tikaspuilla asustelevilta.

Taisteluvälineupseeri: Kiitokset kommenteista ja yhteistyöstä ja toivottavasti se jatkuukin. Pakko väännellä Väinö Linnaa, vaikka sellainen erään J.O. Jalosen mielestä onkin synteettistä paskaa, joka halveksuu sotiemme veteraaneja:

”Yrjö tuijotti läppärin näyttöä tyhjä ilme silmissään. Naputtelu oli loppunut ja miehen suusta valui kuola, niin kuin otteensa menettäneeltä vihakirjoittajalta vastaavissa tilanteissa. Tvälups oli nähnyt tämän ennenkin ja alkoi ryömiä pois paikalta.

Sitten hän tunsi, kun Ykä tarrasi häntä jalasta kiinni. Miehelle oli palannut tuttu vihakirjoittajan hulluuden kiilto silmiin.

- Mihin sie määt?

- E-en mihinkään.

- Älä hitto mää. Ajatuslippaat tyhjenööt…”.

Anonyymi kirjoitti...

Voisikohan näihin ääri sitä ja tätä kysymyksiin soveltaa kunnon tohtori Asimov:n lausahdusta:
"
Ympyrän kehällä ei ole päätepistettä
"

Kehän ääripääthän ovat samapiste.

-KKi-

korpisoturi kirjoitti...

"Loppuuko noilta typeryksiltä silloin rahat? Kuinkas hänen silloin käy?"

Kun rasistikortin heiluttelu alkaa menettää tehoaan, niin sitten otetaan mellakointi avuksi. Ja taas lihapadat höyryää. Vaikka rahaa ei löytyiskään esim. vanhushoitoon, niin sitä kyllä löytyy näille parasiiteille.

Ei ole syytä menettää toivorikkautta, sillä kyllä rätei, lumpui ja loisia riittää.

Kenzo kirjoitti...

Ensimmäisen kappaleen kohdalla kuvittelin, että tässä meillä on kunnon vasemmistolainen. Kumitonttu tuossa mainitsikin vasemman ja oikean laidan konservatiivit, joten ei siitä sitten sen enempää. Nautinnollinen pätkä.

Juha kirjoitti...

Varsin maalinsa osuva kuvaus kohteestaan, kun vertailen tuntemiani konservatiiveja ja heidän asenteitaan elämänmenoon yleensä. Onneksi maailmassa on muitakin, kuin konservatiiveja, heidän kanssaan voi jopa vaihtaa ajatuksiakin.

Anonyymi kirjoitti...

Jaha, edellinen kommenttiyritelmä katosi bittitaivaaseen…

Erinomainen kirjoitus, summaa hyvin sen mitä on kavereitten kanssa useampaankin otteeseen aiheesta turistu.

Erityisesti kysymys ”mitä tekevät tänne hamstratut mustat miehet sitten kun Suomelta ja suomalaisilta on rahat loppu - minne he SITTEN menevät?” on kovasti pistanyt mietityttämään…

t. Riku Raunioilla

Castor kirjoitti...

Sanattomaksi vei Ykän kirjoitus...Syvällä suossa ollaan, vaikka en minä oikein ole koskaan uskonut ihmisten itselliseen kykyyn ajatella asioista minkäänlaisen logiikan kautta. Siis tarkoitan sitä, että "massan" mukana on mukava ajatella ja jutustella kaikenlaista kivaa, maailmaa halaavaa, kun siitä saa hyvän mielen ja kaikki tuntuu niin "kansainväliseltä", josta nyt massamaahanmuutossa tietenkään ei ole millään tavoin kysymys. Ja kaikki kulttuurit ovat samanarvoisia, paitsi että muualta tullut kultturi on hieman parempaa, vaikka sitä ei tunneta, eikä ymmärretä, mihin se johtaa.

Väittelin kai Uudessa Suomessa joskus menneinä aikoina Arja Alhon kanssa naisten äänioikeudesta. Sanoin/kirjoitin silloin, että miehet ovat antaneet naisille äänioikeuden ja tasa-arvon, ja kun miehillä on tuo laillinen väkivaltakoneisto hallussaan edelleen (armeija, poliisi), niin voidaan ne molemmat poiskin ottaa, jos ne eivät kelpaa. No, siitähän meteli syntyi, vaikka sen kurillani sanoinkin.

Anonyymi kirjoitti...

Osaat kirjoittaa hienoja parodioita, joista tässä taas loistava esimerkki. Jonathan Swift kirjoitti lähes kolmesataa vuotta sitten vastaavanlaista teoksessaan Gulliverin retket. Ajat muuttuvat, mutta (joidenkin) ihmisten typeryys pysyy. Vihervasemmistolaiset naiset ovat kuin pikkulintuja, jotka ruokkivat käenpoikasta, ymmärtämättä, että käenpoika työntää pikkulinnun omat poikaset ulos pesästä kuolemaan.

duc

Anonyymi kirjoitti...

Tuosta SVL:stä sen verran että he eivät edes väitä olevansa oikealla. Muistaakseni joskus jossain artikkelissa nimenomaan sanoivat olevansa vasemmalla. Heillä oli joskus joku kirjakin myynnissä jonka otsikkokin julisti kansallissosialismin olevan vasemmistolainen liike. No, mitäpä näistä. Oikeisto-vasemmisto termeistä on väitelty aina ja tullaan väittelemään. "Äärioikeisto" terminä vain on samanlainen leimasana kuin fasismikin. Sitä on helppo käyttää tuosta vaan enempiä miettimättä.

Oli sitten tästä liikkeestä mitä mieltä hyvänsä niin heidän Ruotsin kolleegat laittoi nettiin hulvattoman videon, jolle on vaikea olla nauramatta: https://www.youtube.com/watch?v=sKW4BGMCB3o

Anonyymi kirjoitti...

Hieno kertomus kuten nämä kirjoittamasi aina, mutta tuossa lopussa mentiin kylläkin vähän satuilun puolelle. Ei Abdullah mieti noin henkeviä, hänen ajatuksensa ovat iloisen käytännöllisen afrikkalaisia. Keneltä ohikulkevalta nappaisi rahat seuraavaan kaljaansa. Kenet ohikulkevista lihapaloista kissamaisesti (viittaus siihen imaamin vertaukseen) kellistäisi tänään. Onko se himassa syyrialaissohvalla makoileva hakattu kanttura edes muistanut ostaa oikeanmerkkistä geeliä. Näitä Abdullah miettii, kuten sanottu, käytännön mies. Ei hän pottunokista tai politiikasta piittaa, hän piittaa vain Abdullahista, hänhän on kunnioituksen ansaitseva afrikkalainen mies. Ja jos ei sitä rispektiä tule, niin Abdullahista tulee vahva vihollinen suomalaisille!
tira+

Anonyymi kirjoitti...

Uskokoon ken haluaa, että tästä hankkesta syntyy "kaikille kaupunkilaisille avoimen monikulttuurisen kohtaamispaikka", jossa eri kulttuurien ja uskontojen välistä vuoropuhelua edistetaan.

Moskeija mikä moskeija. Pottunokalla ei asiaa ja parran päristystä tuleva täynnä.

http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/moskeija_helsinkiin-36706

heppa

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys KKi:lle, Korpisoturille, Kenzolle, Juhalle, Rikulle Raunioilla, Castorille, Ducille, Anolle, Tira+:lle ja Hepalle & kiitos kommenteistanne.

KKi: Joo, ja kun oikein mietitään niin jossain pisteessä tuska ja nautinto alkavat muistuttaa toisiaan. Ehkä tiedostavalla väestönosallamme ovat menneet nämä asiat sekaisin. Saahan jokainen tietysti masokisti olla, jos huvittaa, mutta ei sitä tartte toisille tyrkyttää.

Korpisoturi: Kyllä riittää, mutta onneks me vielä sentään rakastetaan nätei flikoi.

Kenzo: Kiitokset.

Juha: Sinänsä niin minä kuin varmaan pääosa tämän blogin lukijoista ollaan ns. arvokonservatiiveja. Jostain syystä tiedostavat piirit näkevät sitten meidät natseina ja pitävät niitä patamustia tuontikonservatiiveja suurin piirtein uuden ajan airuina. No, sitähän ne saattavat tosin ollakin, joskin vähän eri tavalla, kuin suvaitsevaiset kuvittelevat.

Riku Raunioilla: Siitä, kun rahat loppuvat ja mitä sitten seuraa, kannattaa tietysti seurata Ruotsia. Ruotsin talousveturi on Suomea suurempi, mutta nykymenolla sekin joskus kyykkää. Sitten kyykkää taikaseinä ja sitten kyykkää paljon muutakin.

Castor: No massastahan tässä on kysymys. Ollaan tiedostavia ja yksilöllisiä suuressa, suuressa joukossa. Mutta se, mitä olit turissut A. Alholle on sinänsä hyvä huomautus, sillä sellaistahan on tapahtunut maailmalla. Katsotaanpa tuossa kuvassa näkyvää Kabulia vuodelta 1972 ja 2012. Kuvissa on tietty ero. Mikähän?

https://itstartswiththeveil.files.wordpress.com/2014/02/afghanistan-women-covered.jpg

Duc: Kiitokset. Käenpoikavertaus on hyvä, tosin jotta vertaus olisi nykyaikaan nähden täydellinen, nämä nykyajan pikkulinnut asiakseen tilaavat käen munimaan pesäänsä.

Ano: Joo, äärioikeistohan terminä yleistyi kakkosrähinän jälkeen kun yksi sosialistinen hirmuvalta voitti toisen samanlaisen ja sen voittaneen hirmuvallan piti saada asialle joku ideologinenkin oikeutus. Kiitos linkistä. Poliiseja näytti kyllä selkeästi vituttavan. Mutta se auton takavarikko oli kyllä overkill.

Tira+: En minä sitä epäile, etteikö islamilainenkin osaisi ajatella ovelasti. Ongelmana on se, että Abdullahille on tähän asti annettu mielikuva Suomesta alistuvien lampaitten maana, jonka pieni vähemmistö voisi saattaa halutessaan kyykylleen. Ja jos Abdullah sitä yrittää voimalla, hän saattaa yllättyä. Epämiellyttävällä tavalla.

Heppa: Totta joo. Lisätään tuohon vielä se, että Turku, joka on sulkemassa kaksi kirjastoaan tukee kirjastohanketta Somaliassa.

Anonyymi kirjoitti...

Anonymous said...
Voisikohan näihin ääri sitä ja tätä kysymyksiin soveltaa kunnon tohtori Asimov:n lausahdusta:
"
Ympyrän kehällä ei ole päätepistettä
"
Kehän ääripääthän ovat samapiste.

-KKi-

Tuon viestinhän tytär toi isälleen Trantorista.... :-)

Minusta tätä tilannetta kuvaa kuitenkin eräs toinen Asimovin kirjassa esitetty viisaus, tosin ei taida olla häneltä alunperin vaan Nietzcheltä.

"Tyhmyyttä vastaan...
... itse jumalatkin...
... taistelevat turhaan"

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Ano. Näin on. Koska tyhmyydestä on tullut itsessään muoti.

Anonyymi kirjoitti...

Jälleen hyvää settiä Ykä!

Pari ensimmäistä kappaletta ei ihan paljastanut kupletin juonta, mutta sitten se tuli ilmi. Tavallaan, nämä Lähi-Idästä tulevat miehet ovat oikeita patakonservatiiveja, joita nämä nuoret länsimaiset viherkuherhörhö-naiset sitten fanittavat. Mutta he eivät ymmärrä sitä, että jos nämä patakonservatiivit saavat yliotteen, niin naiset ovat alta aikayksikön ns. nyrkin ja hellan välissä. Ehkä se on heidän salainen fantasiansa, mene ja tiedä? Muuten en sitä ihquttamista ymmärrä.

Hehheh, toi Anon linkittämä video Ruotsin vastarintaliikkeen tempauksesta oli mainio! Varsinkin sen naisen kommentti joka tulee unenpöpperössä valittamaan melusta, on suoraan sanottuna "priceless". Olisi mielenkiintoista tietää montako pyyntöä (tai vaatimusta) Youtube tulee saamaan, jotta tämä videopätkä poistettaisiin valikoimasta?

Jää nähtäväksi mitä nämä yhteiskunnan tuilla elävät siirtolaiset saavat päähänsä kun tukiautomaatti alkaa pahasti yskähtelemään ja lopulta rahavirrat hyytyvät? Otaksun että siinä vaiheessa alkaa ns. parta päristä ja polttopullot lentelemään.

Niin, ja tuo Helsingin suurmoskeija-idea ei kuullosta ihan hyvältä, näin tulevaisuutta ajatellen. Varsinkin kun ajattelee miten kristittyjä kohdellaan Lähi-Idän maissa. Se toisen posken kääntäminen kun ei ole aina fiksua...


- Soomepois Eestist -

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Soomipois Eestist ja kiitokset. Eiväthän nämä niin Lähi-Idän kuin Somaliankaan miehet ole ”tavallaan” patakonservatiiveja, vaan ihan sataprosenttisia sellaisia. En usko näitten naisten kohdalla salaisiin fantasioihin, vaan ihan puhtaaseen tiedostavan lauman mukana menemiseen, jota voisi verrata johonkin 1980-luvun Dingo-hysteriaan, tosin pimut ovat vähän vanhempia. Ja tällä fanituksella tässä punavihreässä kuplassa elävät ihmiset tietysti tekevät pesäeroa tähän niin sanottuun perussuomalaiseen Suomeen. Ettei rahvaan haju vaan tarttuisi.

Joku Hämeen-Anttila taas opettaa suomalaisille islamilaisten puolesta, mitä islamilaiset oikeasti ajattelevat. Siis ainakin Hämeen-Anttilan mielestä.

Jos parta alkaa pärisemään ja polttopullot lentämään, niin omasta kansastaan huolta pitävä virka- ja väkivaltakoneisto löisi parranpäristelijöille luun kurkkuun. Muutaman päivän homma. Tällä hetkellä koneisto etsisi vielä syitä, miten me olemme itse aiheuttaneet tilanteen, miksi polttopullot lentävät. No, tavallaan olemme. Kuka käski pistää taikaseinän pystyyn?

Moskeijalle voisi heittää vastaehdotuksen, että kuinkas olisi kristittyjen maksama kirkko vaikka Saudi-Arabiassa?

Anonyymi kirjoitti...

http://www.fredoneverything.net/Ballmer2.shtml

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Anolle ja kiitos linkistä.

Becker kirjoitti...

Tokko lienee mikään ylläri että tätä Helsingin moskeija hanketta on intomielin puolustamassa tämä Anni Sinnetännemäki. Punavihreät ovat kovasti kavereiden tarpeessa.

Kyllä Ruotsissakin alkavat pelimerkit olla jo vähissä. Verojenkorotuksia on odotettavissa kun kunniakansalaisia saapuu maahan ovista ja ikkunoista. Tänään oli sossuilla puoluepäivät jossa entinen huono hitsari, nykyinen huono pääministeri Löfven julisti, että sosiaalidemokratia pystyy hantteeraamaan vaikka kuinka suuren maahanmuuton tahansa. Ja tuloksena raikuvat aploodit. Maata asuttava Homo Absurdis heimo kaivaa omaa hautaansa kiihtyvällä tahdilla. Saas nähdä milloin se taikaseinä ilmestyy eteen.
Sosiaalidemokratia on varmaan ollut luomassa pohjoismaista hyvinvointivaltiota, mutta se sama aate on myös tuhoamassa sitä.
Tuosta Ykän tarinan konservatiivista tuli mieleen tuttavani, joka oli nähnyt ählyjen istuva Kairon baareissa lipittämässä kaljaa. Asuna aurinkolasit ja baskeri jotta Allah ei tunnistaisi.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Becker. Sinnemäelle riittää moskeijan puolustamiseksi varmaan jo se, että hän tietää asian ärsyttävän tavallista kuplan ulkopuolella elävää suomalaista. Ja jos se ärsyttää sitä suomalaista, Anni tietää, että sitä on silloin tuettava. Sen kummempaa ajatustyötä Anni ei tarvitse. Vaikka hänkin voisi joskus miettiä, että mihin Suomi varsinaisesti tarvitsee islamia.

Sosialidemokratia on, niin kuin totesit, ollut aikanaan pohjoismaille suorastaan elintärkeä aate. Sitä suurempi sääli on huomata, minkälaiseksi hirviöksi se on muuttunut. Ja kuinka nimenomaan Ruotsissa ihmiset eivät edes tajua sen muuttuneen. Suomessa taas varsinkin miehet ovat ymmärtäneet äänestää jaloillaan itsensä pois moisesta puljusta.

Mutta ehkä Ruotsin kohdalla paras vaihtoehto olisi, että romahdus tulisi ennemmin kuin myöhemmin. Ehkä rauniot olisi helpompi korjata ja rakentaa uutta. Ruotsalaisvoimin. Jos ruotsalaiset ovat omassa maassaan vähemmistö, ei ole enää muita kuin raunioitten tekijöitä. Ehkä siinä tulevassa Ruotsissa sitten aikanaan kaivataan Nasserin kaltaista arabidiktaattoria, joka pitää touhun miten kuten kasassa kovalla kurilla.

Becker kirjoitti...

Törmäsin tällaiseen:

http://petterssonsblogg.se/2015/05/29/dagens-bild-19/sverige-forr/

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Becker. Vaan minä sitä luulen, että jos viikingeille oltaisiin aikanaan näytetty tää kuva ja saatu ne vielä uskomaan, että tuossa on Ruotsin tulevaisuus, ne olisivat soutaneet Pohjanlahden yli ja pyytäneet alkusuomalaisia miehittämään maansa.

Euvostotaivas kirjoitti...

Edellisissä kommenteissa onkin jo tainnut lähes kaikki oleellinen tulla mainituksikin. Koska Ykä on jälleen tarttunut niin tärkeään näkökohtaan, naputtelen kuitenkin vielä tähän muutaman sanasen. Pahoja aavistuksia on Euvostotaivaskin huokaillut pohtiessaan, mitä tapahtuu rahojen loppuessa. Se hetki tulee olemaan pelottava, jolloin seinästä eivät mamutkaan enää rahaa saa. Eurooppa taitaakin sitten olla tulessa. Ehkä se on taustalla oleva suunnitelma ja tyly väestönkarsinta. Kunhan eliitti saa automaationsa ja automaattiautonsa toimimaan, se ei alinta kastia tarvitsekaan, joten porukka saa vapaasti tappaa toisensa?

Paradoksi suvakkinaisten ynnä wanna-bee -demarimiesten suhteessa ählämeihin on kuin suuri huutomerkki, mikä ansaitsee tulla säännöllisesti todetuksi. Mahtavat yliopistojen naisvaltaiset humanistikurssit olla jatkuvia pätevöittämiskeskuksia tuolle päättömyydelle? Samanmielisten keskuudessahan maailmaa saattaa mielessään muovata millaiseksi tahansa. Sinänsä mielenkiitoista, jos yliopistotoimintaa karsittaneen. Älämölö on jo noussut.

Jaaha, nyt ollaan sitten puuhaamassa jättimoskeijaa Helsinkiin? Se onkin uusi virstanpylväs sille tosiasialle, ettei Helsinki oikeasti ole enää Suomen pääkaupunki, vaikka asiakirjat mitä väittäisivät. Puhuttaessa islamin vyörystä Euvostotaivas muistaa aina Egyptin, joka oli muinoin tärkeä kristitty maa. Sittemmin ovat egyptissäkin saaneet kokea, mitä islamisaatio on tarkoittanut.

Sainpa yli kaksikymmentä vuotta sitten vierailla jopa koptilaisessa kirkossa eteläisessä Egyptissä. Kokemus oli vaikuttava iltamessu etelän pimenneen taivaan alla kirkon valojen loistaessa. Tuolloin vielä päällisin puolin koptit ja muslimit saattoivat tulla jotenkin toimeen. Se oli vielä vahvasti nykyään parjatun Mubarakin aikaa ja maassa jonkinlainen järjestys. Nykyään kopteilla ei ole järin kivaa kotimaassaan.

Noh, sitä mitä tilaavat saanevat nuo viherfeministitkin tukiessaan abdullaheita. Kuten sanottu, hyvä kirjoitus Ykältä.

Hemuli kirjoitti...

Ihan vallan yllätyin, että iltasanomissa oli juttu, että poikia saatetaan jopa syrjiä koulussa. Toki asiaa vähäteltiin ja puolusteltiin ja lopulta selitettiin palkkaerolla. Koska miehet saavat (mukamas) enemmän palkkaa niin pojat voivat olla syrjittyjä koulussa. Tähän logiikkaan pystyy vain vihervasemmisto, se sama jonka mielestä raiskaavaa Muhammed on vain väärin ymmärretty, se sama jonka mielestä sharia laki on ihan jees...

Saas muuten nähä miten Lohela on onnistuttu vaientamaan, kun tuli valituksi eduskunnan puhemieheksi.... Vähän haiskahtaa nuivan osaston lepyttelyltä. Toivottavasti Lohelalta kuitenkin löytyy munaa pitää mielipiteensä. Toki persut otti köyhien puolustajana sen verran pataan, että ehkäpä siitä viimeisestä oljenkorresta, nuivuudesta, ei päästetä niin helposti irti.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Euvostotaivaalle ja Hemulille & kiitos kommenteistanne.

Euvostotaivas: Ihan ensimmäiseksi, luepas piruuttasi arvostamani Jaska Brownin scifi-juttu jo vuodelta 2009. Eihän se varmasti mene ihan todellisuuden mukaan, mutta on kumminkin aika hyytävä:

http://jaskanpauhantaa.blogspot.fi/2009/04/salaliitto.html

Yliopistojen naisvaltaiset humanistikurssit ovat varmasti oma, huomattava osansa (tosin ovat tässä miehetkin kunnostautuneet) ja kun ajatellaan, että keksitty utopia on luotu jo kymmeniä vuosia sitten ja sen päälle on luotu uutta utopiaa, joka on luotu keksittyä utopiaa lähdemateriaalina käyttäen ja sen päälle on luotu taas uutta utopiaa, joka käytti lähdemateriaalinaan utopian pohjalle tehtyä utopiaa niin tämä nykypäivä on oikeastaan ihan vaan looginen lopputulos. Voisiko ongelman ydin olla siinä, että yhteiskunnalle alkoi kertyä aikanaan liikaa rahaa ja se teki väärän valinnan siitä, mihin sitä käytettäisiin?

Niin kuin on useamminkin tässä blogissa todettu, niin arabidiktaattoreiden alaisuudessa tavallisten arabien elämä oli huomattavasti mutkattomampaa. Tässä voi kyllä syyttää länttä. Arabimaissa oli diktatuuri ja tietynlainen vakaus. Länsimaat tarjosivat väkisin demokratiaa. Nyt on sota ja anarkia.

Hemuli: Miehet yksinkertaisesti tekevät enemmän nettoeuroja kuin naiset. Se ei tarkoita sitä, että naisvaltaiset alat olisivat jotenkin alempiarvoisia, hitto vie, minäkin olen töissä sellaisessa. Mutta hoitoalat tarvitsevat toimiakseen toisetn leipomaa kakkua ja sen leipovat yleensä miehet.

Lohelasta: minähän en ole Timo Soini-fani vieläkään, mutta Lohelan, nuivan manifestin allekirjoittajan esittäminen ja nimittäminen eduskunnan puhemieheksi on sinänsä Soiniltakin varsin mainio keskisormen näyttö tiettyyn suuntaan. Tosin Lohela on jatkossa varsinaisista poliittista aiheista periaatteessa melko suuton sanaton, sillä se vaan yksinkertaisesti kuuluu puhemiehen toimenkuvaan.

Hemuli kirjoitti...

Yritin siis sanoa, että samasta duunista samalla työmäärällä mies ei naista enempää tienaa. Joillakin kuntapuolen aloilla itseasiassa naisilla on paremmat kuin miehillä.... Mutta se, että miehet pääsääntöisesti hakeutuvat koulutukseen ja töihin rahan perässä kun vastaavasti naiset hakeutuvat kutsumuksen perässä ei oikeuta, että poikia voi sitten potkia päähän esikoulusta eteenpäin.

Juu eihän Lohela voi virallisesti kantaa ottaa tai politiikka tehdä mutta blogia voi pitää ja sopivissa väleissä aukaista suunsa. Ainakin media saa paskahalvauksen joka kerta ja mun kieroutunut mieli tykkää kun media saa itkupotkuraivareita 😁 Todella toivon, että Soini halusi näyttää keskisormea eikä hyvitellä. Teoriassa sama asia mutta käytännössä...

Vielä kivempaa on kun Ruotsin suvaitsevaiset alka avautumaan. Parhaimmillaan ruotsalaiset saisivat silmät auki ja tajuaisivat miten heidän demokratiansa toimii.

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos Yrjö, olet taas pukenut ison asian rahvaankin ymmärrettävään muotoon. Melkein jokaista kirjoitustasi tekee mieli kommentoida, mutta sanottavani sanovat yleensä jo muutkin. Ja kun kohteliaasti vielä kaikille vastaatkin.

Tämänkertaisesta aiheesta, kun joskus olen itsekin näitä höyrypäitä ihmetellyt. Kun ei vain ymmärrä. Niin olen tullut siihen johtopäätökseen, että heiltä ovat haasteet loppuneet. Heidän armoilleen asettuneet miehet on jo nujerrettu maan rakoon. Loppujen korviin eivät heidän valituksensa edes kuulu, sinne konepajan meluun... ja kohauttavat olkapäitään jos kuulevatkin. Joten he haluavatkin aloittaa alusta, eikä vain 1800-luvulta, vaan vielä paljon kauempaa. Siinä sitä onkin siskoilla taas taisteltavaa!

Itseäni ei ollenkaan kiehdo ajatus kävellä hevosloimi pään yli vedettynä ympäriinsä, enkä usko että poikiani tai veljeäni kiinnostaa ryhtyä holhoojakseni ja paimentajakseni muun kuin dementian tähden. Sellaistahan se olisi jos nämä saisivat sanella säännöt. Halujahan heillä siihen on.

-koppelo

Anonyymi kirjoitti...

Ministerinpaikkoja oli tarjolla vain neljä joten Maria Lohela ei päässyt siihen ryhmään. Olisko ryhmässä ollut muita joille olisi voinut tarjota puhemiehen nuijaa? Puhemies johtaa puhemiesneuvostoa eli puhemiehen, varapuhemiesten ja valiokuntien puheenjohtajista koottua ryhmää. Puhemiesneuvosto valitsee mihin valiokuntiin asiat viedään, mikä on asian käsittelevä valiokunta joka laatii mietinnön, ja mitkä valtiokunnat antavat lausunnot mietintövaliokunnalle. Voiko tuossa paikassa nuivailla?

Muita tärkeitä paikkoja eduskunnassa ovat puolueen ryhmyri sekä 1. ja 2. vararyhmyri. Sitten ovat valiokuntien puheenjohtajat paikat. Olisko Lohela kannattanut mieluummin laittaa ryhmyriksi tai johonkin valiokuntaan puheenjohtajaksi?

Anonyymi kirjoitti...

Soinin ulkoministerin paikka on taktisessa mielessä hyvä. Hyväitseväistö repii hiukset päästä ja ihon irti siitä raivosta että "mitä ne meistä ajattelee" kun tuo läskimooses edustaa Suomea. Puna-Eki, joka oli hyväitseväistön unelmaulkoministeri, joutui jättämään hommat, toivottavasti lopullisesti.

Soini kehtasi puolustaa Israelia silloin kun Hamasilla oli heinä-elokuussa rahankeräyskampanja menossa. Tänä vuonna Soini kehtasi puolustaa juutalaisia persujen puoluetoimistolla pidetyssä mediatilaisuudessa. Ei sekään kelpaa hyviksille merkiksi siitä ettei ole natsi. Veikkaan että Soini otetaan Jerusalemissa vastaan paremmissa tunnelmissa kuin puna-Eki otettiin.

Minä keksin kolmen koplan työnjaon. Antaa kepun hoitaa yleispolitiikka, ottaa haukut, toimia ukkosenjohdattimena ja vetää valtamedian huomio. Kokoomus saa pistää parasta kehiin ja laittaa höyryt täysille imagopolitiikan osalta. Näiden avulla persut voivat helpommin nuivailla hallituksessa ja eduskunnassa, mikäli "ovat hereillä" ja osaavat pelata korttinsa oikein.

Ironmistress kirjoitti...

Jokainen uskonto tottavie luo näköisensä yhteiskunnan. Jokainen shiialainen yhteiskunta on Saudi-Arabia, jokainen sunnalainen yhteiskunta on Iran.

Oman höysteensä siihen antaa sitten kyseistä uskontoa tunnustavan kansan keskimääräinen ÄO sekä muut geneettiset tekijät. Mutta nyrkkisääntö on, että islam luo Paskastanin.

Ironmistress kirjoitti...

Hups, meni väärin päin. Jokainen sunnalainen yhteiskunta on Saudi-Arabia, jokainen shiialainen on Iran.

Becker kirjoitti...

Tässä muuten kuva juuri käynnissä olevasta Ruotsin Sosiaalidemokraattien kongressista:

http://petterssonsblogg.se/2015/05/30/dagens-bild-20/

Anonyymi kirjoitti...

Jos ukot ja akat tekee eri hommia ja jos ukoille ja akoille kertyy eri määrä työtunteja niin on kai se palkka sitten erisuuruinen...

Jos verrataan miesten ja naisten palkkoja niin vertailukelpoisuus edellyttäisi tiettyjä kriteerejä: pitäisi olla kyse täsmälläeen samasta työstä, sama fyysinen työpaikkarakennus, samoista työhön kuuluvista tehtävistä, yhtä monista työtunneista, yhtä suurista työsuorituksista yksikkökohtaisesti ja kappalemääräisesti eli yhtä monta kiloa/litraa/tonnia/kappalemäärää/tehtyä kaupppaa jne, samoista työn lopputuloksista, samanlainen aikaisempi työhistoria, samanlainen koulutus, samansuuruiset ikä- ja kokemuslisät, samoin perustein määritellyt lisät ja provikat ja bonukset. Nämä nyt ainakin, voi olla muita noiden päälle.

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Hemulille, Koppelolle, Vieraalle, Ruukinmatruunalle ja Beckerille & kiitos kommenteistanne.

Hemuli: Pitää paikkansa. Työskentelen itse julkishallinnossa eikä siellä ole mitään miesten tai naisten erillisiä palkkoja, vaan palkka määräytyy tehtävän, koulutuksen ja ikälisien mukaan. Ja tosiasia on, että miesvaltaisilla aloilla tehdään se raha, millä naisvaltaiset alat elävät. Tietysti suurimpien tasa-arvoaktivistien mielestä kaikki Suomessa kuukausittain tehty raha pitäisi lyödä yhteen könttään ja jakaa sitten jokaiselle just yhtä paljon. Lohelahan taas on siinä tilanteessa, että valtakunnan kakkospaikalle päästyään hän saa ryönää niskaansa suvakeilta aukaisi hän suunsa eli ei.

Koppelo: Kiitos. Rahvastahan sitä minäkin olen ja ylpeä siitä. Tuo haasteen loppuminen on yksi mahdollisuus. Lisättynä sillä, että uusien haasteitten täytyy olla näille tyypeille mahdollisimman turvallisia. Suomalaista miestä on paljon helpompi ja turvallisempi arvostella, kun tiedetään, että se harvemmin leikkaa arvostelijalta kurkun auki.

Vieras:

Viesti 1: Olisi kai eduskuntaryhmästä löytynyt muitakin, mutta mieltä lämmittävä tosiasia on se, että meillä on nyt valtakunnan kakkospaikalla aktiivinen Hommaforumilainen. Jos vertaa tilannetta vuoteen 2007, jolloin aloitin blogini ja muutenkin oli vain ne ”kaksikymmentä netsiä”, niin onhan tässä kumminkin eteenpäin menty.

Viesti 2: Soini ulkoministerinä tarkoittaa että Erkki Tuomioja ei ole ulkoministerinä ja jo se on huomattava plussa itsessään. Hallituksen työnjako ja ns. työroolien muodostuminenhan nähdään tässä ajan kuluessa.

Viesti 3: Jos mitataan absoluuttista työsuoritusta, niin mainitsemasi tapa olisi varmaankin se oikea. Ja siihenhän ei mennä, koska siitä saadut tulokset ovat absoluuttisia tuloksia joita ei pääse tulkitsemaan haluamaansa suuntaan.

Ruukinmatruuna: Varmaankin islaminuskoa tunnustavat kansat ovat olleet yhteiskunnallisen kehityksensä huipulla silloin arabidiktaattoreitten aikaan. Vaan se ei lännelle kelvannut ja piti saada demokratia, joka kääntyi siellä päin muotoon anarkia.

Becker: Mutta hei, asiassahan näkyy selvää kehitystä. Eikös niillä ollut viime kongressissa päät vielä omissa perseissään…

Anonyymi kirjoitti...

Mitä veikkaat kohdistuuko hyväitseväistön ryönänheitto pelkkiin persuihin vai saavatko kepulit ja kokkarit osansa? Luulisi että hyväitseväistölle olisi helpompaa kun voivat heittää ryönää jokaiseen kolmen koplan puolueeseen. Kun heittää ryönää niin osuu ainakin johonkin noista kolmesta.

Jos kolmen kopla saa edes jonkin nuivan päätöksen aikaan, niin suvakit mölyävät suuressa salissa. No, sille varalle on tuttu lääke: voidaan kutsua Benkku kehiin. Benkku osaa roolinsa vanhasta muistista.

Soinista vielä. Veikkaan että presidentti ja Soini kykenevät helpommin yhteistyöhön verrattuna puna-Ekiin.

Anonyymi kirjoitti...

Näköjään joku muukin on huomannut sen että mamupolitiikka on parempi matkia mieluummin Virosta kuin Ruotsista.

http://ristomutanen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/196076-voisiko-suomi-vihdoin-lopettaa-ruotsin-ihannoimisen-joka-ikisessa-asiassa

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Vieras.

Viesti 1: Veikkaisin kyllä, että näin alkuvaiheessa pelkästään persuihin. Sinänsä ihan hyvä niin, sillä persut ovat tottuneet ottamaan jo valmiiksi ryönää niskaansa eivätkä enää siitä niin säikähdä. Voi olla, että sitten jatkossa niin kepun kuin kokoomuksen järkevämmät ainekset (niitä on pakko olla olemassa) uskaltautuvat tulla enemmän esille ja sitten loanheitto leviää laajemmalle. Mutta sitä myötä kohteitakin on enemmän ja teho laskee. Veikkauksestasi Soini vs. presidentti olen kanssasi samaa mieltä.

Viesti 2: Hoksaahan sen jokainen, jolla vähänkin ajattelukykyä on.

Anonyymi kirjoitti...

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015053119783735_uu.shtml Yllättävän paljastavasti on toimittelija antanut poliisin kertoa mielipiteitään. Tosin kommenttikenttä on suljettu, niinkuin aina tällaisissa uutisissa.

Volmari

Anonyymi kirjoitti...

Tere Ykä!

Edellisestä viestistä jäi kommentoimatta, että toi kuva eräästä rauhanuskonnon edustajasta haluamassa rauhaa, nyrkki ojossa ja kuvatekstillä "Rauhaa Perk*le!", on aikas paha heitto! Eestiksi tuon voisi kääntää muotoon "Rahu Kuradi raisk!" tai vain lyhyesti "Rahu Kurat!". Onko tämä(kin) sinun omaa tuotantoa ja saako sitä käyttää?

Tässä sitten paikallisia uutisia Erkki Tuomiojan avautumisesta, Soome pole enam põhjamaa - Suomi ei ole enää Pohjoismaa, tavallaan lämmittää sydäntä lukiessani noita Erkin pohdintoja. Ehkä häntä "hieman" pännii luovuttaa oma asemansa Timo Soinille ja Perussuomalaisille? Mitä Suomen mediasta olen lukenut, niin aika katkeralta mies kuullostaa.

EU:n toive siitä, että Viro osallistuisi ns. maahanmuuttotalkoisiin on herättänyt täällä paljon keskustelua Eesti on juba sisserändemaa, toisaalta kuullostaa jotenkin jännältä olla n. 8.000 ihmisen joukossa, jotka ovat muuttaneet Viroon Suomesta. Suurin osa maahanmuuttajista ovat olleet kotoisin Venäjältä (kohta "Suur sisserände Venemaalt") mikä laittaa jotensakin ihmettelemään, että miksi sieltä "suuresta ja mahtavasta" pitää muuttaa pieneen maahan?

Sitten vähän off-topicia, koittakaa nyt pitää tämä neitokainen siellä Suomenlahden pohjoispuolella Soome bravuuritar kolib meestenälja tõttu Eestisse, tuontyyppinen nainen ei ihan sovi eestiläiseen katukuvaan, hehheh!

Täällä ovat naiset olleet ns. hapankaalilinjalla, jotta pysyvät kuosissa ja jotta olisi motivaatiota käydä "ilusalongissa" kerran kuussa (ainakin), niin tämä naisimmeinen painii ihan eri sarjassa :-)....


- Soomepois Eestist -

Anonyymi kirjoitti...

Hieno sohaisu Ykältä taas tuohon niin käsittämättömään punavihreään "järjenjuoksuun".Karmea älämölö,kun konservatiivit voitti vaalit,ja samalla haikaillaan kymmenien,ellei satojen,tuhansien äärikonservatiivien maahantuontia.Samaa ajatusmallia noudattaa,kuin se logiikka,että maahanmuuttokriittiset on natseja-mutta maahan tarvitaan lisää islamia,joka oli ja on natseja ihannoiva kultti.Erään herran "taisteluni" on iät ja ajat ollut bestseller muslimimaissa.Ja johan nämä uuden uljaan Suomen rikastajakansanedustajat kommentoivat Lohelan valintaa puhemieheksi kitkerään sävyyn,eli demokratiaa käytetään valta-asemiin pääsyyn uudessa
"Kotimaassa",mutta sitten ei demokratia maistukkaan,kun äänestykset ei mene "oikein".Kuvitelkaapa,kun näitä musseja on kahden sijasta vaikka 20,ja siihen päälle heidän suomalaiset lakeijansa,niin jo alkaa meno muistuttamaan noita Pakistanin ja Irakin parlamentin
neuvotteluja nyrkkien ja mappien avulla.Vasemmistohan jo nyt vimmatusti yrittää aktivoida muslimeja äänestämään vaaleissa,haluavat rikastusta ryhmiinsä ja kannatuslukuihinsa.No,Soinihan käski sentään näiden nillittäjien pitää suunsa kiinni,Lohela valittiin rehellisellä äänestyksellä selvästi paikalleen,eikä vielä sentään demokratiaa ole
Suomesta poistettu.
T:Vesku

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys Volmarille, Soomepoisille Eestist ja Veskulle & kiitos kommenteistanne.

Volmari: Tuo uutinen kertoo varsin kattavasti monikulttuurisuuden ihanuuksista. Voi vain kuvitella, minkälainen kanjoni on poliisin suorittavan portaan ja utopioissa elävän poliisin hallintoportaan välillä. Nostan edelleenkin lätsää rivipoliisien kunniaksi.

Soomepois Eestist: Tuo on ja ei ole omaa tuotantoa, tuon tapainen kuva tuolla tekstillä oli aikanaan netissä, mutta se on hävinnyt. Tuo kuvassa oleva häiskä taas on ”islamic rage boy”, joka on muuttunut jo internet-meemiksi:

https://www.google.fi/search?q=islamic+rage+boy&rlz=1C1SAVS_enFI547FI547&espv=2&biw=1366&bih=667&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ei=rnJrVdT2JIWSsgHj4oLwAg&ved=0CAYQ_AUoAQ

Joten copyrightia ei varmaankaan tule kukaan penäämään, jos levität kuvaa. Ja tottahan Tuomioja avautuu, koska sitä vituttaa tieto, että se oli viimeistä kertaa ministerinä. Suomelle tämä on hienoa, sillä se merkitsee Halosen – Tuomiojan aikakauden loppua.

Toivon totisesti, että virolaiset säästyvät näiltä maahanmuuttotalkoilta. Virolaisille on muutenkin historian aikana syötetty kakkaa sen verran isolla lusikalla. Tuksusta kysäisen, että oletko muuten kertonut virolaisille kavereillesi, että tuo nainen on todellakin aiheuttanut Suomessa ulkoministerin eron ja jos olet kertonut, niin ovatko ne uskoneet?

Vesku: Kiitokset. Karmeinta lienee, että nuo ihmiset eivät itse tajua logiikkansa paradoksia. Onnittelen Maria Lohelaa ja tämä demareitten uusin pehmolelu saa tietysti määritellä demokratiakuvansa sellaiseksi kuin haluaa, mutta meidän muitten ei taas tarvitse häntä noteerata, vaikka hän niin demareitten kuin median uusi pehmolelu onkin. Sivuan tuota aihetta muuten huomisessa postauksessani.

Anonyymi kirjoitti...

Tere Ykä!

Joo, onhan se virolaisille jotenkin "hassunhauska" tapahtuma tämä Kanaervan tekstiviestitoilailut, mutta sitä ovat ihmetelleet että miksi juuri tämä leidi? Tosin, jos katselee J.T:n kuvia hänen uransa alkuajoilta, niin silloin hän oli monin verroin näyttävämpi kuin nyt. No sitä se liika päihteiden käyttö tekee.

Kas tässä eräs juoru-uutinen hänestä J.T. ma olen nagu Sarah Jessica Parker, no joo tuosta voidaan olla eri mieltä.

Sitten vähän huumoripuolta musiikin saralta, samalla voi opetella hieman viroa kuuntelemalla, 42G0 Mul on Bemmil uued kummid, pientä parodiaa BMW-kuskeista ja räppijätkistä, samalta artistilta toinen autoaiheinen renkutus 42GO Sidur pidur gaas gaas - Kytkin jarru kaasu kaasu. Heh, tässä olis Euroviisuainesta!

Ja sitten vähän Mersumiehille jotain katseltavaa Meie mees - Valge Mersu, tässä pätkässä sanat mukana Valge Mersu sõnadega, ja saahan tuossa osansa (jälleen) BMW-kuskit.

Sitten tutulla sävelellä Meie mees - Moskva, ettei toi Itänaapuri unohtuisi.

Rankkaa pilaa eräästä virolaisesta huippupoliitikosta, Tujurikkuja featuring Edgar Savisaar, miehen lempinimi on "Savikas", ja tässä keväämmällä miehen meinasi käydä todella huonosti, oli lähellä ettei tullut noutaja. Tujurikkuja ohjelmaa voisi verrata vaikkapa Kummeliin?

Tässä pätkässä käy eräälle virolaiselle kohukaunottarelle hassusti ja mitäs sieltä leningin alta sitten paljastuikaan? Anu Saagim tutti näitamas, heh, ei ehkä kannata katsella työmaalla?

Tubesta löytää esim. hakusanoilla "Politseikroonika" tai "Võsareporter" mielenkiintoisia pätkiä, eli vähän virolaisia versioita ohjelmista Karpolla on asiaa ja Poliisi-TV.

Ohjelmia ja musiikkia kuuntelemalla lähti toi viron kielen opettelu liikkeelle, mielestäni parempi tapa kuin istua koulun penkillä pänttäämässä. Tuli jopa katseltua muutamat Kauniit ja Rohkeat (Vaprad ja Ilusad) ja luettua tekstitykset, niin siinä samalla oppi. Täällä ei kauheasti harrasteta dubbausta, onneksi. Hirveintä on ollut katsella Simpsoneita dubattuna saksaksi (tapahtui eräällä Saksan reissulla), South Parkia en viitsinyt edes katsella.


- Soomepois Eestist -

Yrjöperskeles kirjoitti...

Tervehdys, Soomipois Eestist. Juu, olihan Tuksu silloin Kanerva-skandaalin aikaan ihan näyttävän näköinen typsy. Aika on kyllä korjannut sen asian kunnolla. Kun katselee naisen nykyistä turvonnutta ulkonäköä, niin siinä virolaisessa juorujulkaisussa käytetty termi ”Soome glamuuritar” pistää kyllä hymyilyttämään. On meinaan glamuuri aika kaukana niin ulkonäössä kuin tavoissakin. Kiitos linkeistä. Tuo Anu Saagimin vilahdus muuten uutisoitiin joku vuosi sitten Suomessakin. ”Müll ei õle aluspüksid”, tai jotain sinnepäin. Dubbauksen pohjalukemiin muuten törmäsin joskus 1990-luvun alussa, kun Steven Seagal teki vielä ihan hyviä mätkimiselokuvia. Näin Steven Seagalin leffan videolta espanjaksi dubattuna ja tulos oli, no, eeppinen.