lauantai 19. toukokuuta 2018

INTTI JA TASAISET ARVOT


Puolustusministeri Jussi Niinistö teki umpityhmän tempun hypätessään uuvattien uppoavaan kippoon mutta plussana hänelle voi sanoa että hän on pestissään oikeasti kiinnostunut maanpuolustuksemme tilasta. Tuoreeltaan hän ehdotti että naisten vapaaehtoinen maanpuolustus laitettaisiin tilapäisesti jäihin. Hotellin respassa ollaan Niinistön kanssa samaa mieltä vaikka selvää on että mies on saanut ehdotuksestaan runsaasti korvamakeaa. Onhan se ehdotus sentään ”tasa-arvon vastainen” ja tasa-arvo puolestaan on nykyisessä yhteiskunnassamme loukkaamaton tabu.

Nimenomaan nykyaikainen sovellettu tasa-arvo ja siitähän tässä naisten asepalveluksessakin on kysymys. Eli ”tasa-arvoa” on se, että jos naisia huvittaa tehdä jotakin niin tottahan heidän täytyy saada ja jos taas ei huvita niin pakottaa ei missään nimessä saa. Kyseinen naisten asepalvelus on saatu aikaiseksi ajatellen nimenomaan ”tasa-arvonäkökohtia”, ei maanpuolustuksellisia näkökohtia. On vaan kumminkin niin, että varsinkin tällaisella pienellä maalla maanpuolustuksessa ei ole kyse mistään tasa-arvosta vaan henkiinjäämisestä.

Maanpuolustuksen asiaa ei millään muotoa myöskään edistä se tilanne että ammattisotilaat – sen sijaan että olisivat suunnittelemassa uusia vittumaisia konsteja joilla kiusata maahantunkeutujaa – joutuvat istumaan kaiken maailman palavereissa miettimässä sitä kuinka ”saavutetaan nollatoleranssi kaikenlaiseen epätasa-arvoon ja sukupuoliseen syrjimiseen” ts. kuinka kaikin keinoin vältetään sitä tilannetta että naisoletetulle varushenkilöoletetulle ei tule henkinen pipi kun miesoletetut varushenkilöoletetut saattavat heittää hieman härskiä juttua. Aikaisempaan aihetta sivuavaan juttuuni liittyvä kuvapari varmaankin kävisi tähän väliin:



Noin yleensä ottaen voi todeta että jos jalkaväkiryhmässä on seitsemän miestä sekä yksi nainen ja jos se nainen haavoittuu niin ne seitsemän miestä tapattavat itsensä yrittäessään pelastaa sitä yhtä haavoittunutta naista.

Mutta jos ajatellaan asiaa maanpuolustuksen kannalta niin miksi ihmeessä ei alun perin perustettu uudestaan jotain Lotta Svärd-tyypistä järjestöä? Sillä olisi oma ja ehdottoman tärkeä roolinsa maanpuolustuksessa. Jos järjestössä annettaisiin naisille aseellista koulutusta itsepuolustuskyvyn vuoksi niin sehän sopisi kyllä. Rahoitus moiseen löytyisi vaikkapa maahanmuuttoteollisen kompleksin purkamisella. Lisäksi jos lottapalvelus olisi naisille samanlainen velvollisuus kuin miehille asevelvollisuus niin eikös se olisi juuri sitä tasa-arvoa? Ai ei olis vai? Niin joo, se olisi sitä vanhanaikaista tasa-arvoa eikä sovellettua uutta tasa-arvoa jossa nainen saa tehdä mitä huvittaa jos haluaa ja jos ei huvita niin sitten ei tartte.

keskiviikko 16. toukokuuta 2018

KALJUPÄISIÄ UUTISHAVAINTOJA OSA XCIII


1. Iltalehti ja jatkuvan toiston voima

Iltalehti – samoin kuin valtamediamme tietysti yleensäkin – uskoo siihen tyypilliseen toiston voimaan mm. siinä asiassa että on viimeisen päälle epiä etsiä etnisesti edistyksellisiä rikollisia silloin jos etnisesti edistyksellisiä henkilöitä perustellusti epäillään rikoksista ja luonnollisesti se haluaa että myös tavallisen kansalaisen mielestä se on epiä. Myös sen tavallisen kansalaisen joka sai etnisesti edistykselliseltä tuoreeltaan turpaan. Tietysti poliisin toiminta kyseisissä tilanteissa on pitkälti järkeenkäypää – yleensä kannattaa etsiä todennäköisiä epäiltyjä – mutta vanha maalaisjärki ei kuulu suvaitsevais-tiedostavien yksilöitten ideologiseen viitekehykseen ja onhan se muutenkin so last millenium.

Siitä ei ole kuin hieman toista kuukautta kun Iltalehti uutisoi näin:

Tutkimus poliisin etnisestä profiloinnista: Kehotetaan etsimään ”ei-suomalaisen näköisiä” henkilöitä - kielitaitoa kysytään vasta myöhemmin.

Onhan selvää että jos etsitään vaikkapa etnisesti edistyksellistä raiskaajaa tai luvattomasti maassa oleskelevaa ”paperitonta” ts. laitonta maassaoleskelijaa niin se rajaa etsittävien piirin varsin hyvin eikä etniseltä profiloinnilta voi eikä tulekaan välttyä. No, lukija tajuaa tämän aivan hyvin itsekin. Iltalehti puolestaan ei, joten se tuoreeltaan uutisoi:

Ruma julkinen salaisuus näkyy Suomenkin poliisissa - Belgiassa poliisi myöntää avoimesti harrastavansa kiellettyä etnistä profilointia.

Tosiasiassa ruma julkinen salaisuus on se, että vaikka niin poliisi kuin media aivan hyvin tietävät että jos rikoksesta (sanotaan nyt vaikka raiskauksesta, pahoinpitelystä ja / tai ryöstöstä) epäillään vaikkapa noin 30-vuotiasta arabi- tai somalimiestä niin virallisesti etsitään noin 30-vuotista miesoletettua ilman sen kummempia tuntomerkkejä. Jos – ja kun – Suomessa tapahtuu seuraava terrori-isku niin tuleeko Iltalehden mielestä viranomaisverkkoon ilmoittaa näin:

”Etsikää aikaa sitten supernovana räjähtäneen tähden atomeista muodostunutta sattumanvaraista elävää ja hengittävää entiteettiä. Saattaa liikkua siellä missä löytyy paljon kuolleita ja haavoittuneita suomalaisia”.



Epäillyn ideologisesti hyväksytyt tuntomerkit kuvamuodossa. Me kaikkihan olemme vain tähtipölyä.

2. Pyörre


 Uuvatit eli Sininen Tulevaisuus eli muitten puolueitten seuraavien eduskuntavaalien ei välttämättä edes niin toivottu ehdokasreservi on ilmoittanut uudesta logostaan. Sehän on tämmönen:



Eräässä uutisessa sitä verrattiin S-ryhmän logoon mutta hotellin respassa tulee enempi mieleen jonkunlainen pyörre, vähän niin kuin NHL-joukkueella Carolina Hurricanes joten tarjoamme uuvateille tekotaiteellista apuamme jonka myötä kyseinen logo saadaan päivitettyä hieman paremmin vastaamaan puoluetekeleen tilannetta ja tulevaisuutta. Olkaa hyvät:


Logoa esitelleessä tiedotustilaisuudessa muuan Sampo Terho kertoi että Suomesta on tähän saakka puuttunut sinisten kaltainen puolue kokonaan. Tokihan hän on oikeassa. Nimittäin tähän mennessä ilman äänestäjien mandaattia hallitusvastuussa ovat olleet vain virkamieshallitukset.


3. Tosissaan vai vahingossa?

Hotellin respassa törmättiin Sanomalehtien liiton juttuun jossa se juhlisti 3. toukokuuta vietettyä sananvapauden päivää. Jutussa todettiin korskeasti:

Me suojelemme sananvapautta, ja sananvapaus suojelee meitä. Kun yhtäkään ääntä ei vaienneta, voi valita, mitä niistä kuuntelee. Sananvapaus takaa, että jokaisella on mahdollisuus muodostaa itse oma maailmankuvansa. Olla samaa tai eri mieltä.

 Ja jutun kuva on tämä:




Hotellin respassa vaan herää kysymys että onko koko juttu valtamedian ironinen tunnustus - erityisesti tuon kuvan perusteella - siitä mikä valtamedian tämänhetkinen tila on vai ovatko ne ihan oikeasti tosissaan?

tiistai 15. toukokuuta 2018

KAUPUNKILUONTOON PALAUTETUT


Evon retkeily- ja riistakeskus, Lammi, vuonna 27 jjp (jälkeen järjen palautumisen)


Evon retkeily- ja riistakeskus sekä sen ympärillä olevat alueet olivat eteläisen Suomen yksi suosituimmista metsästys- ja retkeilyalueista. Sen yhteydessä toimivan riistan hoito- ja tutkimuskeskuksen pihalla oli kaksi miestä lastaamassa suurikokoista maastoautoa. Tarkemmin katsottuna maastoauton takatilassa oli kaksi suurikokoista häkkiä jotka oltiin peitetty pressuilla. Häkeistä kuului ääntä josta ei oikein osannut sanoa oliko kyseessä eläin, ihminen, jotain niitten väliltä tai sitten jotain ihan muuta. Maastoauton vieressä oli poliisiauto jonka konstaapelit juttelivat lastaavien miesten kanssa. Toinen konstaapeleistä totesi hyväntuulisella äänellä:

- Vaan olipa hyvä että ehdittiin tuomaan tuo yksilö tänne  just kun olitte lähdössä viemään tuota toista. Saadaan samaan kuormaan. Me saatiin tuosta hälytys eilen illalla, otettiin kiinni ja pidettiin putkassa yö. Jos tää ei olis ehtinyt tähän kyytiin niin se olis ollut meidän vaivoina vielä ainakin vuorokauden. Ja onhan nää aina vähän arvaamattomiakin.

Maastoautoa lastaava riistavalvoja Värneri Venttonen  vastasi samalla kun oli viimeistelemässä häkkien kiinnityksiä:

- No joo… arvaamattomiahan nää tietysti ovat… mutta eivät sinänsä vaarallisia… näin yksinään… tulee muistaa että nää on laumaeläimiä eikä ne yksinään minkään kellekään pysty… eivät edes uskalla yrittää… karkuun ne lähtevät… laumassa ne on sitten vähän hankalampia mutta eihän niitä laumoja ole enää kuin luonnonsuojelualueella… tarkoin vartioituna… mutta hyvä että otitte kiinni… lapset pelkää noita kumminkin… ja kun nää on vieraassa ympäristössä vielä täysin avuttomia… nälkään kuolevat, ressukat…

Toinen konstaapeleista kysyi:

- Teillä taitaa olla aika pitkä kokemus noista? Noin niinkun rutiinia? Kun jotenkin varmasti ja pelottomasti te noita käsittelette. Mulla oli koko aika toinen käsi holsterissa kiinni kun tuota tänne köijättiin.

Toinen riistavalvojista, Nacke Pitkänen, piti tauon lastaamisessa ja mietti hetken:

- Jaa-a… mitäs siitä tulee… niin juu, kyllä me Värnerin kanssa vissiin jo yhdeksättä vuotta näissä hommissa ollaan. Pääosin me kyllä ollaan ihan paikallisen eläinkannan kanssa tekemisissä normaalissa riistanhoitohommissa mutta kun tänne tuodaan palautettavaksi kaikki kaupunkisuojelualueelta karanneet, tai siis lähinnä eksyneet niin tuleehan noita vuoden aikana kuskattua takaisin omille pesimisalueilleen tommoset ehkä pari tusinaa per vuosi. Siinä on tullut opittua että vaikka aika häijyltä nää alkuun näyttää niin reppanoitahan ne on kun ne on eksyneet pois omasta laumastaan ja ekologisesta lokerostaan. Täällä ihmisten ilmoilla ne sitten yrittää varastaa ruokansa kun eivät osaa sitä itse muuten hankkia. Hiipivät kehnot ihmisten keittiöihin ja sotkevat paikat. Ja pääsevät hengestään jos on äkkipikaisempi isäntä kotosalla.

- Mitenkäs jos ne rupeaa kuljetuksen aikana riehumaan?

- Onhan meillä tainnuttimet. Kyllä ne niillä tokenee. Ja pitihän meidän molemmille antaa jo kertaalleen tärskyt. Nää on kyllä kahta eri lajia mutta molemmilla on se sama luontainen taipumus esittää aggressiivisia eleitä ja ääniä. Semmonen puolustusmekanismi. Nää kaksi on kyllä ihan säyseitä yksilöitä jo. Oppivat kerrasta. Eikä niillä tuolla häkissä mitään hätää ole. Niillä on siellä pehmusteet alla, kupissa vettä ja toisessa kupissa soijarouhetta.

Riistavalvojat ja poliisit puristivat toistensa käsiä, toivottivat voimia eloon niin työhön kuin elämään yleensä ja läksivät sitten tahoilleen. Värneri ja Nacke käynnistivät maasturinsa ja alkoivat ajaa etelään, kohti sadanneljänkymmenen kilometrin päässä sijaitsevaa Helsingin Kaupunkiluonnonpuistoa johon kuuluivat Kallio, Alppila, Sörnäinen, Vallila, Hermanni ja Kumpula. Alue oltiin perustettu vuonna 8 jjp kun oli käynyt ilmi että tietty nopeutunut kaupunkievoluutio oli saanut aikaan urbaanin villieläinkannan joka ei pärjännyt omineen, jota ei voinut laskea ihmisten ilmoille ja jota ei oikein raaskinut lopettaakaan. Kyseisellä suojelualueella nämä eläinkannat saattoivat elää rauhassa omassa ekologisessa lokerossaan ja välttyä nälkäkuolemalta kun suojelualueen henkilökunta piti huolen niitten ruokkimisesta ja muustakin hyvinvoinnista.




Värneri ja Nacke olivat kyseisen luonnonpuiston henkilökunnan kanssa jutellessaan kuulleet että osa noista lajeista saatiin jopa puolittain kesyyntymään. Kaikkiaan luonnonpuiston alueella esiintyi melko moninainen kaupunkieläinpopulaatio. Siellä asusti liimatilhiä, punavihervästäräkkejä, sukkahousukoppeloita, koloradonqueeriäisiä, punapäähysteerejä, anarkottaraisia, huivihuppuhippiäisiä ja akateerejä sekä lisäksi näitten kesken esiintyi jonkin verran risteytymistä. Työtoverusten matka taittui nopeasti ilman sen kummempia ongelmia ja he saapuivat kaupunkiluonnonpuiston portille. Portilla oli vastassa tuttu mies, kaupunkieläimistön tutkija Anttoni Väyste joka toimi tutkijantyönsä ohessa eläinkannan valvojana. Värneri ja Nacke nousivat autosta ja panivat Anttonin kanssa palamaan Voimasavuke Bostonit. Anttoni kysyi:

- Jahah, montakos karkulaista teillä tällä kertaa on mukana?

- Kaksihan meillä. Toinen on ihan selkeästi koiraspuolinen anarkottarainen ja tuo naaras on vissiinkin akateeri.

- Mistäs kaukaa ne otettiin kiinni?

- Toi akateeri jäi kiinni yhdestä keittiöstä Turengissa. Talon emäntä oli ollut idättämässä mungpapuja ja se oli haistanut ne ja yrittänyt pölliä. Poliisia odotellessa emäntä oli vedellyt sitä hellakoukulla selkään. Onneks poliisit ehti väliin. Muuten se olis ollut kyllä alatoopia koko elukka. Tuo anarkottarainen puolestaan otettiin kiinni Hauholla kun se oli saanut jonkun sorttisen hysteerisen kohtauksen nähdessään kansallismielisen liiton vaalimainoksen. Niillä on joku ihme vaikutus noihin anarkottaraisiin. Liekö väriyhdistelmä tai joku, en minä oikein tiedä. Pirustako noista kaupunkiluontokappaleista ottaa selvän. Hyökkäähän ne härätkin kuulemma kohti punaista. Joka tapauksessa toi oli yrittänyt puskea sen mainoksen kumoon vaikka eihän sillä ressukalla ole edes sarvia.

- No huh huh. Olivatpa ehtineet varsin kauas. Yleensä nuo laumastaan eksyneet yksilöt jäävät nakottamaan avuttomana jo Pohjois-Vantaalle. Onko ne ruokittu, rokotettu ja madotettu?

- Se me tehtiin jo Evolla. Mites muuten, kuulin että tää kaupunkieläinten kokonaiskanta on kovasti laskemaan päin?

Väyste tumppasi Bostoninsa ja totesi huokaisten:

- No joo, onhan se. Kun nää ei oikein tuppaa lisääntymään. Kaupunkieläinsuojelulain mukaan meidän on annettava kaikille naarasyksilöille mahdollisuus ehkäisyyn ja ne käyttävät sitä. Ehkä niin on hyvä, kun niitten kyky hoitaa jälkeläisiään on vähän sieltä tännepäin. Tommoset viisikymmentä vuotta eteenpäin ja nää kaikki ovat kuolleet sukupuuttoon. Sääli sinänsä. Yksi osa pois kaupunkiluonnon monimuotoisuudesta. Mutta haittaeläimiähän nää sinänsä on. Ja pirun kalliiksihan tää suojelualueen ylläpito tulee. Niille kun on annettava ruoka ja majoitus. Kaikkine mukavuuksineen. Mihin kuuluu myös psykoaktiiviset stimulantit. Jos niitä mukavuuksia rajoittaa – ja sitähän yritettiin kerran – niin ne saa niin hysteerisen kohtauksen että aortta repeää helposti. Jaa hei, väistetääs pojat vähän…

Kaupunkiluonnonpuiston portille tuli linja-auto. Tilausajo. Näytti tulevan Jyväskylästä. Jonkun peruskoulun ysiluokkalaiset vietiin kiertoajelulle. Autoon nousi muutama luonnonpuiston työntekijä mukanaan tainnutusaseet. Koululaiset olivat selvästi jännittyneitä. Eihän tuollaisia kaupunkieläimiä enää ollut Suomessa missään muualla kuin tässä reservaatissa. Anttoni totesi tähän:

- Sinnepä menivät. On varmasti vaikuttava kokemus noille nuorukaisille. Ja älkää pojat käsittäkö väärin minun puheitani. Minua kiehtoo nuo otukset lähinnä tieteellisessä mielessä. Noille koulukkaille taas kerrotaan – niin kuin pitääkin –  ja näytetään ihan kirjaimellisesti se, minkälaisia mutaatioita kriittisen massan ylittäneen moraalisäteilyn pitkittynyt yliannos saa aikaiseksi niin erillisissä yksilöissä kuin laajassa mitassa koko yhteiskunnassa. Varoittavia esimerkkejä, varoittaviapa hyvinkin, sano. No, eiköhän ruveta hommiin ja palauteta nuo yksilöt niille luontaiseen elinympäristöön…

Anttoni hyppäsi Värnerin ja Nacken maasturiin ja miehet ajoivat Kumpulassa sijaitsevalta portilta Kallioon jossa pysähtyivät ja hyppäsivät ulos. Värneri nykäisi suojapressun pois ensimmäisen häkin ympäriltä.




Anttoni katseli häkissä kyyhöttävää kaupunkieläintä ja totesi:

- Joo, täähän on selvä anarkottarainen. Jos katsotte tuohon suuntaan niin näette että siellä on muitakin anarkottaraisia. Tää on hyvä paikka laskea se vapaaksi. Seurataan vaan että se hyväksytään lauman jäseneksi ettei se lähde uudelleen vaeltelemaan.

Anttoni otti kaiken varalta tainnuttimen valmiiksi ja Nacke sekä Värneri tekivät työtä käskettyä. Tainnuttimelle ei ollut tarvetta sillä häkin oven auettua anarkottarainen ampaisi saman tien juoksuun ja suunnisti kohti parinsadan metrin päässä pyörivää laumaa. Anttoni katseli kiikareillaan:

- Joo… se löysi lauman… katotaas hylkiikö ne sitä… ei, näyttävät hyväksyvän… joo, nyt sillä palaa jo tötsä huulessa. Selvä tapaus. Katsotaas sitä seuraavaa.

Värneri nykäisi pressun pois toisen häkin päältä.




Anttoni tarkasteli yksilöä hetken ja tuumaili sitten:

- Kyllä tää ihan terve akateeriyksilö on mutta on siinä kyllä pientä risteytymää punapäähysteerinkin kanssa. No, tuossa kahdensadan metrin päässä on noitten pesiytymäpaikka eli Café Mooncup. Lasketaanpas se vapaalle jalalle ja katsotaan miten se kotiutuu…

Värneri ja Nacke avasivat häkin oven. Akateerinaaras tuli häkistä ulos mutta näytti ensiksi siltä ettei osannut mennä oikein minnekään. Se vain katseli avuttomana ympärilleen. Miehet huiskuttivat:

- No, hus hus… menes nyt… tuohon suuntaan… menes ny vaan… siellä on lajitovereita…

Lopulta pelokkaan akateeren askellus alkoi muuttua hieman varmemmaksi ja se kulki oikeaan suuntaan. Sitten se päästi lajille tunnusomaisen kaksiosaisen äänen:

- Did you just assume my gender! Kuolema patriarkaatille!

Tämän jälkeen akateeri pääsi täyteen vauhtiin ja suunnisti suoraan Café Mooncupiin. Anttoni otti suuntamikrofonin, laittoi kuulokkeet korvilleen ja alkoi tähystää kiikareillaan:

- Joo, lauma näyttää hyväksyvän sen… siinä se jo hörsii soijalattea… sieltä kuuluu pojat perkeleellinen kotkotus… eiköhän tää ollu tässä… pääsivät molemmat lauman suojaan… ja hyvä niin… ei järjettömien luontokappaleiden pidä antaa kärsiä…

Evon retkeily- ja riistakeskuksen maastoauto ajoi Kalliosta takaisin Kumpulaan jossa Anttoni hyppäsi kyydistä. Värneri totesi:

- Voimia vaan eloon ja työhön. Muuten, mitenkäs se on edennyt se suunnitelma että laitettaisiin aita koko tään kaupunkiluonnonpuiston ympärille? Sille olis kyllä tarvetta. Ettei nää jatkuvasti karkailisi.

- No, se on työn alla. Onhan se pirun kallis projekti mutta toisaalta näitä karkulaisia on kyllä vähän turhan paljon. Olishan se parempi noille kaupunkieläimillekin. Meinaan, jos ne harhailee liian kauas urbaanialueelta niin ne joutuvat kyllä herkkään ammutuksi. Onhan ne kumminkin aika pelottavan näköisiä ilmestyksiä tottumattomalle. Valitettavaa niitten itsensä kannalta. Kun se pelottavuus on vähän niin kuin riikinkukon pyrstö mutta ihmiset ei välttämättä tajua sitä. Se on sitten eri asia jos ne rupeaa karkailemaan laumoissa mutta mitään sellaista ei ole vielä tapahtunut.

Värneri ja Nacke hyvästelivät Anttonin ja suuntasivat keulan jälleen kohti Evoa. Hieman heitä harmitti nämä jatkuvat Helsingin reissut kun Evolla olisi tolkullistakin riistanhoitotyötä tehtävänä. Mutta he muistivat sen mitä Anttoni sanoi: ”ei järjettömien luontokappaleiden pidä antaa kärsiä”. Jonkun tämäkin työ piti tehdä. Ja jos eivät he, niin kuka sitten?

He tiesivät tekevänsä tärkeää työtä.

lauantai 12. toukokuuta 2018

MARSHALL-APUA


Niin kuin lukija tietää, ei Suomi ottanut vastaan kakkosrähinän jälkeistä Marshall-apua. Tämä johtui ns. yleisistä syistä. Nyt, muutama kymmenen vuotta myöhemmin Amerikanapua on sekä annettu ja otettu vastaan. Eli legendaarinen Metallica-yhtye lahjoitti Heikki Hurstin vetämälle avustustoiminnalle 25.000 euroa. Voi sanoa, että apu sattui kohdalleen sillä viime joulukuussahan kunnianarvoisa hallituksemme päätti vetää kaikki rahoitukset pois tämäntyyppisiltä toiminnoilta. Hallituksen päätös oli sinänsä looginen sillä onhan selvää, että leipäjonoja ei enää ole jos ei ole leipää jaettavaksi. Ja ehkä hallitus tarvitsi senkin säästetyn miljoonan edistyksellisempien suitten ruokkimiseen.

Eikös se ollut kehitysmaissa semmonen tapa että herrat hässii kansalaisten rahat ja kansa elää ulkomaisella avustuksella? Joka tapauksessa hotellin respasta nostetaan lätsää niin Heikki Hurstille kuin Metallican jätkille.



perjantai 11. toukokuuta 2018

ANTERO LÄRVÄSEN TOINEN KULTTUURIVARTTI



- Hyvää päivää, hyvät kuuntelijat ja tervetuloa jälleen Huitsinnevadan paikallisradion kulttuurivarttiin jossa asiantuntijanamme on tuttuun tyyliin Huitsinnevadan Paikallisdemokraatin kulttuuritoimittaja Jönnes Höytämö. Tervetuloa lähetykseen Jönnes.

- Kiitokset Antero. Mikäs mahtaa olla tämän kulttuurivartin aiheena?

- Aiheena on aloittelevan suosituksi artistiksi haluavan nuoren ongelma. Hän on lähestynyt meitä kirjeellä ja kirjeen sisältö on tämä: ”Haluaisin kovasti suosituksi artistiksi mutta ongelmani on se että niin säveltäminen, sanoittaminen, sovittaminen kuin soittaminenkaan eivät ole oikein vahvoja alueitani. Laulosuuksiakin äänittäessä joudutaan käyttämään niin paljon autotunea että miksaaja vetää session aikana purkillisen Nexiumia. Kuinka etenisin? Miten toimisin? Vai käykö uralleni niin kuin Kälviällä konsanaan?”. Kas siinäpä visainen pulma. Mitenkäs on Jönnes, kuinkas tilanteessa edetään? Vai lyödäänkö hanskat tiskiin kerta kaikkiaan?

- Ei lyödä eikä tämä ole pulma ollenkaan. Kroonisista tuotanto-ongelmista kärsineet artistit ovat kysyneet meiltä neuvoa aikaisemminkin. On sinänsä ihan sama mitä tuubaa nuori artisti tekee kunhan hän ottaa käyttöön ideologisesti oikeat markkinointikeinot. Eli toisin sanoen ensimmäisenä pitää heittää tommoset ”sua lemmin kuin mieletön mä oisin”-tyyppiset sanoitukset kerralla ja pysyvästi roskikseen ja laittaa tilalle kunnon homolyriikkaa ja mielellään sellaisesta aiheesta ja alueelta jota ei olla oikein mielletty homojen hommana.

- Sitten kappaleesta on tehtävä sellainen video jossa artisti esiintyy mahdollisimman homokliseisesti. Ja a vot. Sekä hitti että ilmainen mainoskampanja on valmis. Media tarjoaa välittömästi mielettömän hypetyksen sillä onhan artisti pelkän hoilaajan sijasta nyt myös ongelmien esilletuoja, rohkea keskustelun avaaja sekä heteronormatiivisten tabujen haastaja. Luonnollisesti suurin osa ihmisistä vittuuntuu kappaleesta mutta sehän vain lisää median hypetystä sillä onhan nuori artisti sen myötä myös vasemmistoliberaalien määrittelemien loukkamattomien ihmisoikeuksien esitaistelija ja asiasta hermostuminen on vain rahvaanomaisuuden osoitus. Samalla kun asiasta hypettäminen todistaa että hypettäjä itse on suuri humanisti ja moraalisesti muita parempi ihminen. Sen jälkeen on aivan sama vaikka nuori artisti julkaisisi jatkossa yhdistettyä kurlaamista, jodlaamista ja röyhtäilyä. Menestys on varma. Näytetäänpä nuorelle artistille esimerkkiä jossa nämä asiat on tehty juuri oikein. Tästä kappaleesta on hyvä ottaa mallia:



- No kas. Näinkös helppoa se onkin?

- Kyllä. Se on juuri näin helppoa. Joskus ennen vanhaan täytyi panostaa vähän laatuunkin ja semmosiin vanhanaikaisiin asioihin kuin laulu-, soitto- ja sävellystaito mutta media on nykyisin mahtava ja vaikutusvaltainen mainostaja ja jos kuuluu mihin tahansa sertifikoituun vähemmistöön niin sehän taatusti mainostaa. Sille kun ei ole tärkeää että mitä esitetään vaan kuka esittää ja missä ideologisessa viitekehyksessä.

- Mutta mitenkäs, totesit että kulttuuritoimitusta on lähestytty samanlaisilla ongelmilla aikaisemminkin?

- Onhan toki. Eräs, ainakin jo fyysisen teini-iän ohittanut heppu joka oli siihen mennessä tehnyt vain saarnaavaa räppiä halusi hieman laajentaa ilmaisuaan mutta hänelläkin ongelmana oli vaadittavan substanssin puute. Helppo juttu, todettiin me ja kehotettiin etsimään joku vanha ja helposti soitettava suomalainen kappale niin kuin vaikka Mannakorven Mailla, tehdä siihen suvaitsevais-tiedostavat sanat ja voilá, menestystarina sekä vuoden vasemmistolainen kulttuuriteko olikin taattu:



- Ja tämän jälkeen hepusta tulikin merkittävä yhteiskunnallinen vaikuttaja jonka kaikki lausunnot otetaan enemmän kuin vakavasti vaikka jätkä heittäisi vain huonoa Halla-aho-imitaatiota:

- Eli pääsemme johtopäätökseen että menestys on riippuvainen vallitsevasta idelogiasta eikä varsinaisesti esittäjän kyvyistä.

- Nimenomaan siihen. Samanlaisia yhteiskuntia on ollut maailman sivu mutta ainoastaan tässä suomalaisessa tapauksessa se ei ole totalitarismia vaan edistyksellisyyttä. Noin henkilökohtaisesti tykkään kyllä semmoisista ”ilmiöihin paneutuvista” kappaleista jossa homma on otettu enempi kieli poskessa. Niin kuin vaikka tässä Lissujen ”Pissikset”-kappaleessa:




- Hjuu… ihan kiva… tosin tuon pissisteeman kanssa kannattaa olla varovainen… niistä pissiksistä kun on tullut puoluejohtajiakin… tiedä piru vie vaikka tulisi vielä ministerejäkin… mutta sen minäkin puolestani ymmärrän että kieli poskessa ei suvaitsevais-tiedostavassa yhteiskunnassa saa avautua läheskään kaikista aiheista. Niin kuin vaikkapa juuri noista homojen hommista. Sehän voi mennä nimittäin vittuilun puolelle. Ja väärälle kohteelle vittuilu on tietenkin tuomittavaa vihapuhetta. Mitenkä on Jönnes, puhutaanko vielä euroviisuista?

- Ei puhuta.

- Ei puhuta niin. Kiitos sinulle, Jönnes, taas kertaalleen. Siirto rutioon.

- Ja täällä paikallisration rutio. Laitetaanpa kulttuurivartin lopuksi musiikkia ajalta jolloin tärkeintä oli se, mitä esitettiin, ei se, kuka esittää. Vuorossa orkesteri Jethro Tull ja kappale Songs From The Wood:

keskiviikko 9. toukokuuta 2018

POHJANLAHDEN MUOVIVARTIJAT


Raahe, joskus lähitulevaisuuden Suomessa



Raahen purjehdusseuran venesatamassa oli ankkurissa ympäristöministeriön alus MVV Meriläinen. MVV tarkoitti muovivartiovenettä ja siihen oli kolme miestä lastaamassa kuuden päivän valvontareissulleen tarvikkeita. He olivat nimiltään Jouko Härg, Pentti Tepponen ja Väinö Väinönväinö. Heidät oltiin palkattu tähän melko haluttuun virkaan eli Suomen aluevesien muovilauttatarkastajiksi. Härg oli ammatiltaan biologi, Tepponen puolestaan ornitologi ja Väinönväinö oli koulutukseltaan hitsaaja mutta hänen setänsä oli töissä ympäristöministeriössä ja suhteillahan maailma pelittää. Tärkeintä oli että kaikki olivat varsin luontorakkaita miehiä ja tulivat hyvin toimeen keskenään. Se oli tärkeää tällaisilla pitkillä reissuilla.

Heidän tehtävänsä – johon Suomi sai tärkeysprioriteetilla korvamerkittyä EU-rahoitusta – oli kartoittaa Perämerellä ajelehtivia muovilauttoja. Selkämerellä ja Suomenlahdella toimivat samanlaiset muovivartioveneet miehistöineen. Kyseiset virat olivat pari vuotta aikaisemmin tulleet hakuun kun EU oli päättänyt aloittaa armottoman taistelun Tyynellä- ja Intian valtamerellä kelluvia jätemuovilauttoja vastaan kieltämällä Euroopan Unionin alueella muovin käytön. Tokihan kyseisen taistelun tuli näkyä myös Itämerellä ja sen myötä tuli myös ideologisesti perusteltu tarve muovivartijoitten palkkaamiseen. Härg, Tepponen ja Väinönväinö olivat nähneet tilaisuuden ja onnistuneet. He toimivat jo toista vuotta arvostettuina Pohjanlahden muovilauttojen kartoittajina.

Heidän työvuotensa kesti aina juuri niin kauan kuin sulaa vettä oli ja työtä saattoi pitää unelmatyönä. Miehet olivat todenneet keskenään että ehkä Hawaijin lumitilanteen kartoittajan homma oli helpompi mutta koska kaikki nauttivat Pohjanlahden kauniista luonnosta ei kenelläkään ollut valittamista vallitsevasta asiantilasta. Miehet lastasivat kaikki kuuden vuorokauden tarkastusmatkaan tarvittavat tarvikkeet mukavaan veneeseensä. Sen hytissä oli tilat neljälle miehelle eli yhtä tyhjää punkkaa saattoi pitää ylimääräisenä varastona. Lisäksi veneessä oli WC, nestekaasuliesi ja nestekaasujääkaappi. Nettiyhteyskin toimi merellä ihan mukavasti.

Miehet käynnistivät veneen moottorin ja morjestivat naapurilaiturista matkaan lähtevää AAAETV Koijärveä (arktis-antarktisten alueitten erityistarkkailuvene) jonka miehistö puolestaan tarkkaili Pohjanlahdella esiityviä pyöriäis-, delfiini-, valas- ja pingviiniesiintymiä. Kesäkuinen tyyni ilma suosi miehiä ja he ajoivat veneensä parikymmentä kilometriä Raahesta eteläänpäin ankkuroiden aluksen lähelle rantaa todeten:

- Sit ei muuta jätkät kuin paitaa pois päältä ja otetaan arskaa valtion ajalla ja kustannuksella!

Näin tapahtuikin ja virallisesti ympäristötietoiset mutta henkilökohtaisesti tyhjänpäiväiselle asialle paskan nakkaavat muovivartijat ruskettivat itseään Pohjanlahden aurinkoisessa säässä useamman tunnin kunnes jatkoivat matkaansa. Tuli siinä pari huurteistakin otettua mukavaan hikoilujanoon ja tunnelmaa nostatti kannelle tuotu läppäri josta seurattiin jalkapallon MM-kisoja. Yö vietettäisiin ankkurissa Maakallan Mustakiven vieressä ja sinne saavuttua Härg alkoi valmistaa ruokaa joka oli tänään keitettyä makaroonia ja poronlihasäilykettä. Härg lorautti jääkaapista sekaan vielä purkillisen kermaa. Oli vielä makiampaa, sano ja maukasta ruisleipää pierunjuureksi päälle. Samalla Väinönväinö hoiti virallisia velvollisuuksia ja heitti rannalle muovipussin josta Tepponen puolestaan otti valokuvan. Sen jälkeen asia raportoitiin internetin välityksellä Ympäristöministeriön Muovinvalvontakomissioon:

Muovihavainto Maakallasta:



Luonnollisesti muovipussi kerättiin talteen. Eihän sitä sentään maisemia roskannut saada. Kun päivän virallinen osuus oltiin saatu tehtyä miehet söivät ateriansa, nauttivat sen päälle pari viskimoukkua ja nukahtivat hyttiin kuunnellen Pohjanlahden merilintujen konserttia. Mikäs siinä raskaan työpäivän suorittaneitten virkamiesten oli köllötellä. Ei siinä mitään radiotakaan tarvittu. Seuraavana aamuna miehet heräsivät, valmistivat aamiaisen ja sen syötyään suuntasivat Maakallasta kohti Kalajoen ja Lohtajan välissä sijaitsevaa Rahjan saaristoa. Tuo maankohoamisen myötä aikanaan noussut ja luonnoltaan ainutlaatuinen saaristo saikin miehiltä kulumaan koko päivän kun he nousivat maihin ja tutustuivat sinänsä jo tuttuihin mutta joka kerta yhtä miellyttäviin maisemiin.
                            
Miehet tekivät Rahjan saaristoon kuuluvan Ryöppään rannalla sijaitsevan Tupanokan niemessä tulilla illallisensa eli nuotiolla kärvennettyjä ryynimakkaroita sekä tietysti ruisvoileipää. Jälkiruuaksi keiteltiin pakissa kahvit joihin pantiin plöröksi hieman Koskenkorvaa. Veneelleen siirryttyä miehet tietenkin muistivat tärkeän tehtävänsä muovivartijoina ja lähettivät pääkallonpaikalle Helsinkiin valokuvan:

Muovihavainto Ryöppäältä:




MVV Meriläisen mukavasti keinuessa tuli uni miehille nopeasti ja he nukkuivat rauhallista ja ansaittua ahkeran ympäristövirkamiehen unta. Seuraavana päivänä keiteltiin aamukahvit, syötiin sen kanssa ruisleipää jonka päällä oli venäläistä metvurstia, siis sitä oikeaa sellaista jossa oli kopukkaa mukana ja sen jälkeen suunnattiin kohti Kokkolaa, tarkemmin sanottuna Räpinkallio-nimistä saarta jossa miehet kaivoivat virvelit esille Vanha Isäntä-yhtyeen Onkimiehen Bluesin hengessä:

- Kandee mennä kalaan, kandee mennä kalaan, skiittareita jallittaan…

Ahti soi mukavasti antejaan ja parin tunnin kalastussession jälkeen miehet rantautuivat saarella olevaan pieneen saunamökkiin johon ympäristöministeriöllä oli käyttöoikeus. Härg perkasi kalat, Tepponen kuori perunat ja Väinönväinö viritteli nuotion samalla kun hän laitteli saunan lämpiämään. Saunoessa miehet – samalla kun maukas kalasoppa valmistui tulilla – nauttivat muutaman nestekaasujääkaapissa jäähtyneen oluen. Saunomisen jälkeen soppa olikin valmis ja miehet söivät sitä hyvällä ruokahalulla. Siinä syödessään Väinönväinö totesi:

- Ai niin, ne virkavelvollisuudet muuten pitäisi suorittaa… saada vähän sitä raskauttavampaakin materiaalia…

Miehet aukaisivat läppärin ja laittoivat Ympäristöministeriöön kuvan:

Muovilautta Suomen ja Ruotsin aluevesien rajalla:




Tepponen painoi enteriä ja tuumaili itsekseen:

- Hoksaakohan se ympäristöministeriö koskaan että kaikki nää meidän lähettämät muovilauttakuvat on poimittu internetistä? Jostain vitun Malesian rannikolta?

Härg vastasi:

- Nääh… paskat ne niitä edes tarkasta. Ne laukee joka kuvasta pöksyyn ja varmistaa samalla että meillä riittää leipä ensi vuonnakin. Eihän meinaan ministeriön raporteissa koskaan kerrota raakadataa. Ei niissä muuta kerrota kuin poliittisesti analysoidut ja sopivaksi määritellyt tulokset. Ja sitä myötä saadaan rahoitus jatkumaan. Ja pitäähän meidän hei ajatella muovintorjunta-alus MTA Sinnemäenkin miehistöä. Ne lähtee meidän raportin jälkeen taas keräämään pois muovilauttoja joita ei ole olemassakaan. Ne on kumminkin perheellisiä miehiä suurin osa niistä. Huilaillaan pojat vaan maksua vastaan tämäkin kesä, lähetetään vaadittua informaatiota ja elokuussa tuodaan tänne haulikot kun alkaa vesilintujahti.

Miehet siirtyivät ruokailtuaan saunamökkiin nukkumaan tuumien että järjenvastaisella ympäristöhysterialla oli hyvätkin puolensa. Ainakin heille. Tämähän oli unelma-ammatti. Olla jatkuvalla palkatulla lomalla Pohjanlahdella. Huomenna matka suuntautuisi Kokkolasta takaisin Raaheen päin. Kolmen päivän kuluttua miehet rantautuivat Raahen satamaan ja samalla paikalle tuli myös AAAETV Koijärvi.

- No mites, jätkät? Löytyikö pingviinejä?

- Ei löytynyt. Mutta kovasti etsittiin. Vielä me ne joskus löydetään. Ahkeruus kovankin onnen voittaa.

Väinönväinö muisti erään asian samalla kun miehet kantoivat varusteita veneestä laiturille:

- Ai niin jätkät, meillähän on se Kalevan haastattelu. Ja tuolla se toimittaja taitaa muuten jo ollakin…



maanantai 7. toukokuuta 2018

OTTO WILLE KUUSINEN-PALKINTO


Aivan aluksi haluan kiittää… ei hitto, toi fraasihan oli patentoitu Jutta Urpilaiselle… yritetääs uudestaan… no niin, Uuden Kuusisen Hallituksen pää-äänenkannattajaa hakeva gallup on saatu suoritettua. Näin alkuun (huomatkaa, kierrän Jutan patentin) haluan antaa todella suuren tunnustuksen kaikille ehdolla olleille valtamedian edustajille. Niistä jokainen on tehnyt todella suurella sydämellä ideologiansa mukaista työtä ts. pyrkinyt kääntämään päälaelleen joka ainoan arvokonservatiivisen arvon ja asian joilla tästä maasta rakennettiin aikanaan varsin toimiva valtio. Valtamedian ideologiaa voitaisiin käytännössä verrata siihen että harjakattoinen talo käännetään ylösalaisin ja katsotaan kauanko se pysyy ilman pönkkää pystyssä.

Mutta mennäänpä tuloksiin, viimeisestä ensimmäiseen. Niissä oli minulle itse asiassa muutama yllätys mutta palataan niihin sitten myöhemmin. Äänestäjiä oli kaikkiaan 638 ja ääniä annettiin 1790.

14. Iltalehti 24 ääntä

13. MTV3 26 ääntä

12. Ilta-Sanomat 31 ääntä

11. Demari 38 ääntä

10. Uusi Suomi 46 ääntä

9. Kansan Uutiset 60 ääntä

8. Aamulehti 82 ääntä

7. Kaleva 84 ääntä

6. Turun Sanomat 92 ääntä

5. Hufvudstadsbladet 114 ääntä

4. Vihreä Lanka 140 ääntä

Siirrymme mitalisijoille, joilta Vihreä Lanka jäi aivan hiukkasen. Kunniaa Vihreälle Langalle ankarasta ideologisesta taistelusta jossa se on esimerkillisesti hyljännyt terveen järjen ja logiikan. Ehkä fiilistä voi verrata huumeeseen. Entinen annos ei riitä ja sitä pitää saada aina lisää.

MITALISIJAT:

3. Kirkko ja kaupunki 150 ääntä

2. Yle 420 ääntä

Ja sitten voittaja eli Uuden Kuusisen Hallituksen virallinen pää-äänenkannattaja sekä Otto Wille Kuusinen-palkinnon voittaja:

HELSINGIN SANOMAT 483 ääntä



Helsingin Sanomille on myönnettu Otto Wille Kuusinen-palkinto. Lämpimimmät onnittelut!

Puhuin muutamasta yllätyksestä. Itse asiassa niitä oli kaksi:

1. Olin aivan varma siitä, että Yle voittaisi palkinnon ihan puhtaasti sillä perusteella että se suoltaa propagandaansa verorahoilla ja on näin ollen massan suhteen täysin ylivoimainen. Mutta se, että Hesari meni silti ohi – ja loppujen lopuksi melko selväksi – osoittaa sen, että Helsingin Sanomat on todellakin ankaralla suvaitsevais-tiedostavalla työllään ansainnut sekä O.W. Kuusinen-palkinnon että lempinimensä Helsingin Pravda. Onnittelut Hesarille vielä kerran!

2. Olin varsin yllättynyt siitä, että iltapäivälehdet keräsivät näinkin vähän ääniä sillä nehän kuitenkin tekevät suvaintotyötään valtakunnallisesti ja ansiokkaasti sekä hyvän maun että tilannetajun totaalisesti nykyisten journalistiohjeitten mukaisesti unohtaen.

Tämä tästä gallupista mutta koska minusta on mukavaa pitää sellaista aina vireillä laitan uuden gallupin jossa kysellään taas lukijoitten ominaisuuksia mitä on tullut kyseltyä ennenkin. Tällä kertaa kysyn lukijoitten ammattialaa. Joku voisi kysyä että miksi, johon minä vastaan että no, minua vaan kiinnostaa. Ehkä joitain lukijoitakin. Vuosien varrella olen alkanut pitää niin lukijoita kuin kommentoijia ystävinäni ja ystävistähän on mukavaa tietää aina enemmän.

Tuossa ammattialagallupissa voi valita useammankin vaihtoehdon sillä ihmisillähän voi olla useampikin ammatti ja eläkeläiset haluaisivat ehkä ruksata myös sen ammattialan jolta he ovat jääneet eläkkeelle. Siis jääneet eläkkeelle, eivät eläköityneet. Miksi ihmeessä kaikkia termejä pitää muuttaa? Miksi kunnallisvaaleista piti tulla kuntavaalit? Miksi päästötodistuksesta päättötodistus? Miksi kulutusmaidosta täysmaito? Miksi maaoravasta tikutaku? Miksi realististista rasisti jne.

Tässä siis ammattialagallup. Jos tästä unohtui jotakin niin voi ruksata ”joku muu” ja panna täsmennyksen kommenttiosioon. Se otetaan sitten mukaan.

AMMATTIALA


ATK-ala
Energia-ala
Graafinen ala
Elintarvikeala
Eläkeläinen
Hallinto
Jätehuolto
Kaivosala
Kaupallinen ala
Kiinteistöpalvelut
Kirkollinen työ
Kuljetus- ja liikenneala
Kulttuuriala
Käsityöala
Lakiala
Luonnontieteellinen työ
Maa- ja metsätalous
Matkailu- ja ravitsemusala
Media
Merenkulku
Opetusala
Pankki- ja finanssiala
Rakennusala
Sosiaaliala
Suojelu- ja sotilasala
Teollisuusala
Terveydenhuolto
Työtön
Yhteiskuntatutkimus
Yrittäjä
Ympäristöala

Joku muu

Kiitoksia etukäteen. Ja pahoittelut muutamalle ensimmäiselle vastaajalle sillä heidän äänensä menivät hukkaan. Kun unohdin piru vie laittaa sen monivaihtoehdon ja piti tehdä kysely uusiksi.